14.8.2013

Rakas kilpirauhaseni.

Filed under: Lätinää,Terveys — Meri @ 16.48

Edit 15.8.13: väärinkäsitysten välttämiseksi sen verran aikaperspektiiviä, että pahin vaihe kesti vain muutaman kuukauden ja että olen voinut erinomaisesti jo pitkään. Olin myös hyvin terve koko episodin ajan, kuten myös ennen sitä ja sen jälkeen. Koko rumba juontui terveyden, ei laihuuden tavoittelusta. Sikäli hauskaa, että I was ALREADY there!

—-

Minua on monesti pyydetty kertomaan omasta kokemuksestani kilpirauhasen vajaatoiminnan suhteen. En ole erityisen innostunut kuvailemaan prosessia kauhean seikkaperäisesti (koska olen laiska ja tarvitsen uuden läppärin tämän lagaavan tilalle!), vaikka livenä kerron ja keskustelen siitä mielelläni, samoin s-postilla, jos vain ehdin! Oppia tuli tuvan täydeltä ja siinä mielessä yli oman tarpeen, että kokemuksista, näkemyksistä, haalituista tiedonjyvistä ja oivalluksista voi olla hyötyä muillekin ja on ollutkin. Oma näkemykseni ja tämän hetkinen paras tietoni on myös mullistunut liittyen esim. ruokavalioon.

Ehkä tärkein seikka aluksi: kilpirauhasen vajaatoimintaa on monensorttista ja sen alkuperästä riippuen kilpirauhasen toiminnan tukemiseen pätevät (ainakin osin) erilaiset seikat. Minun tapauksessani kilpirauhasen vajaatoiminta oli oire, ei sairaus sinänsä. Kirjoitukseni koskee siis tätä nimenomaista ilmiötä eikä esimerkiksi sentraalista kilpirauhasen vajaatoimintaa tai kilpirauhasen autoimmuunitulehdusta.

Käytännössä elimistöni oirehti liian pitkään jatkuneen kulutukseen nähden liian vähäisen energian- ja hiilihydraatinsaannin johdosta ja veti liinat kiinni. Tämä on se sama ilmiö, johon viitataan keittiökeskusteluissa säästöliekkinä ja jossa on kyse aineenvaihdunnan hidastumisesta. Reaktio on elimistön pyrkimys pitää itsensä hengissä. Jotta energiaa riittää välttämättömiin elintoimintoihin, sitä säästetään kaikesta muusta mahdollisesta. Elimistön lämpötila laskee, syke hidastuu, jaksaminen riittää juuri ja juuri välttämättömään.

Kiitos siis, kilpirauhaseni ja elimistöni, että pidit minut hengissä ja siedit jääräpäistä juoksuani päin seinää.

Vaikka oirelistat ovat vähän tyhjänpäiväisiä sikäli, että ihmiset oireilevat kovin yksilöllisesti ja monet oireet voivat olla seurausta kymmenistä eri syistä, tässä kuitenkin omia ongelmia kilpirauhasen vajaatoiminnan seurauksena (tai ohella – tarkkoja syy-seuraus-suhteita ei voine vetää):

  • nivelsäryt käsissä (ehdottomasti pahin oire)
  • alaselkäkipu, joka paheni öisin ja teki pitkällään olon vähitellen mahdottomaksi
  • alhainen ruumiinlämpö (n. 35 astetta) jonka seurauksena palelin koko ajan (olen yhdessä omassa merkinnässäni verrannut jatkuvaa palelua krooniseen kipuun – kärsin siitä todella paljon)
  • alentunut lämmönsietokyky
  • ahdistuskohtaukset ja äkilliset mielialanmuutokset
  • väsymys (en jaksanut esim. nähdä kavereita)
  • palautumattomuus treeneistä ja treenitulosten lasku
  • keltainen iho
  • huono kuulo ja tinnitus
  • kuiva iho ja kuivat hiukset (ei sittenkään ns. talvikuivaa ihoa), kuivat ja kipeät silmät
  • jalkojen turvotus
  • uniongelmat: heräsin aina aamuyöstä valvomaan sydän hakaten
  • puuttuvat kuukautiset
  • olematon libido
  • nopea painonnousu ja siis nimenomaan rasvan osuus kasvoi
  • ajatuksen hitaus ja ilottomuus
  • ruoansulatusongelmat

Lista näyttää nyt jälkikäteen aika hurjalta ja tuntuu vähän surulliselta lukea omia kirjoituksiaan ajalta, jolloin ongelmia oli vielä aika paljon, vaikka silloinkin koin jo voivani paremmin. Sen aikuinen ‘paremmin’ ei ole kuitenkaan MITÄÄN verrattuna nykytilaan.

Ajallisesti kilpparini (ja elimistöni – kilpirauhanen on vain pieni osa hienovaraista ja älykästä koneistoa) pisti hommat seis 2010 huhti-toukokuussa. Sen jälkeen jossain vaiheessa söin ensin tyroksiinia, sitten Thyroid Erfaa, sitten liotyroniinia. Lopetin lääkkeet marraskuussa 2012. Osa oireista helpotti nopeasti tyroksiinin aloittamisen jälkeen (nivelsäryt), mutta tyroksiini leikkasi vain jäävuoren huipun. Liotyroniini auttoi jo moneen muuhun, mutta itse näen ja koen asian niin, että todella toivuin vasta luovuttuani kaikista ruokavalioon liittyvistä rajoituksista ja alettuani syödä huolella enemmän hiilareita ja ruokaa.

Kokemukseni mukaan läpimurto olisi jäänyt saapumatta ilman mentaalipuolen muutosta, vaikka olisin syönyt kuinka paljon. Itseäni ei parantanut pelkkä hiilareiden lisääminen ennestään alakarppiin paleoon vaan eräänlainen eating the food -filosofia, joka EI OLE dieetti, vaan jossa ruoka on vain ruokaa, polttoainetta, joka mahdollistaa aktiivisen ja terveen elämäntavan. Ruoan syöminen ei tarkoita sitä, etteikö elimistönsä ja olonsa mukaan valintoja kannattaisi painottaa sellaisiin, joista oma olo paranee. Allergiat jne. ovat myös asia erikseen. Ruoka saa olla hyvää, sitä saa tehdä mieli ja sitä on parasta syödä tarpeeksi!

Jos olisin 2010 tiennyt sen minkä nyt, epäilen, että olisin toipunut suunnattomasti pikemmin ja varmaan ilman lääkkeitä. Elimistöni oirehti aliravitsemustaan ja yritti pysyä hengissä. Kuuluisan Minnesota Starvation Experimentin yhden osallistujan kokemukset kuulostavat tutuilta. Häneltä meni kolme vuotta kokeen jälkeen ns. normalisoitua. Aluksi kokeen jälkeen kaikilla osallistujilla oli loppumaton nälkä, extreme hunger, ilmiö, josta esim. Your Eatopian Gwyneth on kirjoittanut. Videolla kokeeseen osallistunut henkilö kertoo, että kulki pitkään keksejä ja kakkua taskuissaan, joita hän mutusteli. Alun tokenemisen jälkeen hänen painonsa nousi yli lähtöpainon, mutta kolmen vuoden sisällä tasaantui taas samaan kuin ennen koetta itsekseen, ilman laihduttamista tms.

Itselleni toipumisessa vaikeinta ja samalla merkittävintä oli omista terveyteen liittyvistä luuloista irtipäästäminen. Kun on tarpeeksi pitkään ajatellut, että kaikki hiilari on pahasta, ja että mitä vähemmän ihminen elämässään insuliinia erittää sen pidempään ja terveempänä hän elää (kiitos, Nora Gedgaudas), on vaikeaa syödä elämää ylläpitäen. Elimistöni on yrittänyt kertoa tätä minulle jo pitkään, mutta vei useamman vuoden, että pääsin takaisin pisteeseen, jossa pystyin kuulemaan elimistöni viestin siitä, että se voi paremmin hiilareilla ja kohtuuproteiinilla ja -rasvalla kuin alakarpilla.

Tällä hetkellä minulla on (ehkä reaktiona vuosikausien ylettömään kasvisten syöntiin) jonkinlainen aversio vihanneksia kohtaan. Myös proteiinin syöminen tekee tiukkaa enkä aio pakottaa. Fraasi ‘lihaa ja kasviksia’ tai amerikaksi ‘meat and vegetables’ kuvottaa. Juuri nyt syön paljon hedelmiä, leipää, maitotuotteita ja juon appelsiinimehua. Sen lisäksi voin syödä ja syön mitä vain, mitä mieleni tekee. Menorcalla söin esim. pitsaa, burgerin, suklaatäytteisen croissantin ja keksejä. Olo on mahtava ja syön nälän mukaan. Enkä siis vain sen kiljuvan ja vatsaa kurisuttavan nälän, vaan myös sen tunteen, että nyt voisi syödä. Toisinaan nautin pihvistä ja töissä syön lounaalla salaattia. Tiesittekö, että salaattikastike makes all the difference!!?! Elämä on ihanaa ja HELPPOA.

Kaikkineen elimistön reaktio oli looginen ja elämää säilyttävä, kun sitä näin jälkeenpäin tarkastelee. Ehkä minunkin prosessini on joltain osin vielä kesken, kuka tietää. Sen tiedän kuitenkin, että nyt olen:

  • onnellinen, iloinen, NAURAVAINEN oma itseni
  • energinen, nopeaälyinen, ei-ahdistuva, hyväntuulinen
  • kivuton, loistavasti nukkuva, halukas, kuumaverinen
  • vahva, vahvempi, nopea, nopeampi
  • …ja kuukautiskiertoni on ensimmäistä kertaa elämässäni tasan 28 päivää.

I’ll take it.

21 Comments »

  1. hei, onneksi on nyt noin paljon paremmin! olen NIIN iloinen!

    Comment by Liina — 15.8.2013 @ 6.41

  2. Joo – pitäis varmaan lisätä tekstiin, että olen voinut erinomaisesti jo pitkään :) Ja että vaikea vaihe kesti vain muutaman kuukauden, onneksi!

    Comment by Meri — 15.8.2013 @ 11.53

  3. Hei, ihana kuulla että olet päässyt kilpparilääkeistä ja voit hyvin :) Minäkin yritin Lion jälkeen lääkkeettömäksi, onnistumatta. Kr-lääkityksen tultua mukaan kuvioon oloni on vain huonontunut ja tosi epätasapainoinen, sekä paino vain noussut. Minulla takana syömishäiriö, minkä vuoksi olen aina ajatellut ettei minulla varsinaista vikaa kilpparissa ole, vaan se on reagoinut anoreksiaan eli liian vähäiseen ravinnon saantiin ja kehon stressitilaan. Luettuani tekstisi tuo ajatus vain vahvistui, ja vaikka periaatteessa olen “terve” syömishäiriön suhteen, niin erilaiset rajoitukset, säännöt ja systeemit ovat osa jokaista päivääni syömisten suhteen. Olisi mielenkiintoista nähdä, miten iso osa (vaiko kokonaan) kilppariin liitetyistä oireista korjautuisi rennolla syömisellä, kehon kuuntelulla. Tapahtuiko sinulla painossa muutosta tuon lääkityksen ja siitä luopumisen aikana/jälkeen? Nyt kaikki fitnessjutut on niin pinnalla, et saa olla vahvana itsensä kanssa ettei lähde mukaan siihen…huomaan kuitenkin helposti ajattelevani, että minunkin kuuluisi treenata niin ja syödä tarkasti, vaikka samalla pidän tuota touhua hulluutena -itsensä sairastuttamisena ja kehon pahoinpitelynä. Pieni vuodatus :D Ihana kesän loppua :)

    Olivia

    Comment by Olivia — 16.8.2013 @ 7.44

  4. Hei Olivia :) Kyllä vaan paino on muuttunut lääkkeiden lopettamisen jälkeen, mutta siihen on varmasti muita(kin) syitä, tai ehkä pääasiassa muita, kuin se lääkityksen lopettaminen. Nykyään en tosin painoa seuraakaan, se on täysin toisarvoinen mittari itselleni. Aluksi paino taisi jonkin verran laskea, menetin ruokahaluni joksikin aikaa (varmaankin Amerikan matkasta johtuen: olen herkkä jetlagille). Sitten lähti nousuun (tai siis näin oletan). Kevään mittaan treenit kulkivat paremmin ja paremmin ja voimatasot nousivat, lihasmassaa on tullut selvästi lisää. Paino siis varmaan huippulukemissa, mutta samoin voimatasot ja myös kunto hyvä. Ruokavalio myös koko ajan vähän elänyt ja viime kuukausina olen vasta päässyt todella irti ruoka- ja ruumisajatuksista ja backlasheista, syön tosiaan nälän mukaan ja mitä mieli tekee, ilman huonoa omaatuntoa tms. ajatuksia siitä, että onko paleo SITTENKIN “oikeassa”.

    Jännittävänä yksityiskohtana mainittakoon, että (ilmeisesti) hormotoiminnan normalisoitumisen seurauksena kuppikoko on kasvanut KOLME kokoa kevään aikana – kävin viime loppuviikosta ostamassa uusia alusvaatteita ja koko on mennyt samassa mallissa kolme kuppikokoa ylöspäin, ympärismitta on sama. Eikä rintojen kasvu ole suhteessa lihomiseen, vaan selvästi kroppa on muuttanut muotoaan.

    Painonnousuun, ja turvotukseen, koon kasvuun jne. saa varautua, mutta ne ovat TÄYSIN muiden, ihanien muutosten arvoisia. Helppoa se ei ole, se on varmaa, mutta lämpimästi kannustan aloittamaan prosessin ja sietämään sen ylä- ja alamäet. Ehdotan, että perehdyt Gwynethin teksteihin, esim. http://www.youreatopia.com/blog/2012/11/23/phases-of-recovery-from-a-restrictive-eating-disorder.html
    sekä blogin Go Kaleo teksteihin. Myös Matt Stonen 180degreehealth.com on tutustumisen arvoinen.

    Kerro ihmeessä, jos lähdet tälle polulle ja laita vaikka postia jos tuntuu vaikealta! Painonnousu ei ole maailmanloppu eikä tarkoita, että olisit maailman tappiin painavampi. Toisaalta korkeampi paino/rasvaprosentti voi olla terveellisempi, se on yksilöllistä. Se voi olla myös kauniimpi. :) Suosittelen myös katsomaan Minnesota Starvation Experimentin osallistujan videon, jossa hän kertoo omasta toipumisestaan.

    Kaikkea hyvää, Olivia! :)

    Comment by Meri (Ylimuuli Mukkelis) — 18.8.2013 @ 13.55

  5. Oi kiitos ihana vastauksesta :) Todellakin paino on toissijainen asia, mutta sh on vieläkin takaraivossa niin, että tuntuu lähes kuin menettäisiin ihmisarvoni jos lihon. Mutta uskon, että kroppa löytäisi tasapainon kyllä jossain vaiheessa :) Täytyy tutustua noihin mainitsemiisi teksteihin, kiitos niistäkin. Kertoilen myöhemmin asian etenemisestä :)

    Comment by Olivia — 18.8.2013 @ 15.20

  6. Olivia, joo siitä paino- tai kokojutusta ei rimpuilematta eroon pääse, mutta kuulostaa hyvältä, että pyrkimys siihen jo on :) Jos siihen on mahdollisuus, ei välttämättä ole huono idea työskennellä jonkun ammattilaisen kanssa yhdessä tämän suhteen, mutta tilannettasi tietämättä osaat varmasti arvioida itse mikä on hyväksi ja toivottavasti tukijoukkoja on muuten elämässä. Tasapaino löytyy aivan varmasti, kun antaa kropan etsiä sitä :)

    Comment by Meri — 20.8.2013 @ 6.48

  7. Asiaa! Luulin jo että olin yksin näiden kokemusteni kanssa :). Mullakin siis taustalla kolmen vuoden anoreksia sitten kolmen vuoden ortoreksia. Nyt pari vuotta myöhemmin alan olla kunnossa. Onneksi en luovuttanut, vaan jaksoin odottaa kärsivällisesti tuloksia ja kohdata etenkin henkisesti kammoni. Ensin jo se auttoi että aloin syödä täysin vapaasti ja nyt kun liikuntaharrastuskin on kokonaan jäänyt (1,5 vuotta sitten) niin alan olla jo aika laiha orava verrattuna siihen turpeaan fitnesspimuun joka treenasi ihan hulluna ja söi puolet vähemmän o.o. Ja voi tuplasti huonommin (kaikki se aivosumu ja ne selkäsäryt ja yöhikoulut). Ja jihuuu!! Vuosi on kulunut myös e-pillerien lopetuksesta ja viimeinkin, viime toukokuussa tuli ensimmäinen normaali kierto joka on alkanut säännöllistyä. Kohti parempaa elämää! (Viimeiset omat menkat olikin sitten 17 vuotiaana… Joten tätä on odotettu).

    Ja Olivialle. Olen luultavasti kokenut saman kuin sinä. Jos olet nyt siinä tienristeyksessä että pitäisikö aloittaa joku fitness elämä sosiaalisen median painostuksesta, niin älä aloita. Jos haluat tuntea olosi virkeäksi ja terveeksi niin älä valitse sitä polkua, on parempiakin tapoja pitää kehostaan huolta. Hoikkana voi pysyä syömällä hyvällä fiiliksellä perusruokaa, välillä herkutella hyvällä omatunnolla ja harrastaa paljon mieluista arkiliikuntaa kuten kävelyä ja vaikka pyöräilyä ja portaiden käyttöä ^^. Tärkeintä on että rakastaa todella sitä kaikkea mitä tekee!

    Comment by Roxi — 26.8.2013 @ 18.09

  8. “Elämä on ihanaa ja HELPPOA”

    Kun luovuin itse paleosta, fiilis oli aivan sama. Mieletön vapaus! (ihan kuin olisi vapautunu jostain uskonnollisesta lahkosta ;) ) Pari kuukautta kyllä turvotti ja pieretti, kun suolisto ei ollut saanut vuosiin viljaa, mutta tämäkin meni ohi ja nyt vatsa voi hyvin. Loppupeleissä tulee aika vähän syötyä mitään epäterveellistä, mutta tuntuu vaan tosi vapauttavalta koska siihen on “lupa”. Paleo -ihmiset vakuuttelevat itselleen ja muille, että “tämä ei ole dieetti, vaan elämäntapa” ja haukkuvat eri dieettejä. Totuus kuitenkin on että paleo on todella tiukka dieetti, vaikka kuinka uskottelesi itselle ja muille jotain muuta.

    Comment by Eetu — 27.8.2013 @ 7.54

  9. Roxi, samaa mieltä ehdottomasti ettei kannata fitnessbuumiin lähteä mukaan -missään tapauksessa. Viikko sitten myös antioksidanttiklinikan lääkärini sanoi, että kilppariongelmani voivat edelleen (vaikka anoreksiasta on jo vuosia) johtua syömishäiriöstä ja sen aiheuttamista tuhoista kehossani. Edelleen kuitenkin syön kilpparilääkettä, ja pelkään sitä jättää kun nytkin olen paisunut valtavasti. Jos saisin uudestaan käydä tämän tien, en ikinä olisi aloittanut lääkitystä kilpirauhasongelmiin, sillä olen vakaasti sitä mieltä että nuo ongelmat ovat kehon äärimmäisen viisas reaktio itseni nälkiinnyttämiseen ja rääkkäämiseen, jolloin kilpparilääket entisestään on saanut kropan sekaisin. No, tästä on kuitenkin mentävä eteenpäin ja mietittävä miten voi tehdä asiat jatkossa niin että antaa keholleen kaiken tarpeellisen. Merin kirjoitus oli ainakin iso kannustus relata syömisten suhteen ja luopua rajoituksista :)

    Olivia

    Comment by Olivia — 27.8.2013 @ 13.03

  10. Roxi, lämmin kiitos viestistäsi! Ihana viesti ja toivottavasti valaa lisää uskoa Oliviaan ja kaikkiin muihin!

    Eetu, say no more. Mulle paleo oli syömishäiriö enemmän kuin mitään muuta, vaikka paleon syövereissä en kokenut luopuvani mistään tai sen olleen vaikeaa. Vaikeampaa oli päästää säännöistä irti, ja siinä prosessissa sen häiriintyneisyyden vasta ymmärsi. Sama kokemus mahan kanssa, nyt kestää kaikenlaista, vaikka ei kaikkea! Pirun hauska kuulla, että jollain muulla on samanlainen kokemus ja näkemys.

    Olivia, oi loistavaa, että käyt antioksidanttiklinikalla! Käsittääkseni siellä on ihan paljon osaamista, vaikka tuntuukin, että kaikki täytyy ottaa “with a grain of salt”. Tosi kiva kuulla, että kirjoitus kannusti ja kannustaa! Toivottavasti olo kohenee vauhdilla :)

    Comment by Meri (Ylimuuli Mukkelis) — 27.8.2013 @ 20.37

  11. Hei, kiitos hyvästä tekstistä ja mukava kuulla, että alat olla paremmassa kunnossa. Olen seurannut blogiasi jo muutamia vuosia ja aina välillä palaan tänne. Elin itse ortoreksisen puolivuotisen syksyllä 2007, jonka asteittain lopetin kuukautisten jäätyä pois (muita oireita hiusten radikaali lähteminen, painon lasku kymmenisen kiloa 58 kilosta. Nostin vähän kaloreita ja kun paino nousi pari kiloa, päätin, että tässä hyvä, vaikka olin alipainoinen omaan luontaiseen painooni nähden. En kuitenkaan onnistunut rajoittamaan syömisiäni enää, vaan luultavasti koin extreme hungerin tässä vaiheessa ja ruokahalu tuntui olevan loppumaton. Pitääkseni painoni alhaalla aloitin maanisen lenkkeilyn, tätä elämää jatkoin vuoteen 2010 asti, jolloin sairastuin vakavaan infektiokierteeseen ja sain liikuntakiellon puoleksi vuodeksi. Tuona aikana kiinnostuin ensin karppauksesta ja sitten paleosta, ja noudatin näitä elämäntapoja vaihtelevasti, välillä pilkuntarkasti, välillä repsahdellen ja semiversiona. Vanhempien vakkarikysymys oli aina ennen vierailuani, että mikä on tällä kertaa sallittua ja mikä kiellettyä. Kaikki tämä tietenkin terveellisen ja puhtaan syömisen nimissä. Viime vuodet olen kertonut ihmisille syöväni kaikkea, todellisuudessa panikoinut ja saanut aggressiivisuuskohtauksia mielessäni tietäessäni “pilaavani kaiken” syömällä vieraiden luona pastaa. Viime vuoden aikana (kiitos uuden parisuhteen) olen saanut enemmän perspektiiviä terveeseen ja sairaalloiseen suhtautumiseen ruokaan ja viimeisen puolen vuoden aikana päättänyt sallia kaiken, pitää itsestäni, vaalia omaa jaksamistani, liikkua vain silloin kuin tuntuu siltä liikunnallisista syistä, ei siksi, että tiedän syöneeni palan kakkua, ja suhtautua ruokaan välttämättömyytenä, poltto-aineena ja nautintona.

    (Kyllä, pääsen vihdoin asiaan) Sain tekstistäsi paljon apua, sillä taistelu valitsemani suhtautumisen puolesta tuntuu usein ylivoimaiselta. Omassa takaraivossa huutaa ääni, joka tietää miten syödä oikein, ja kun painoakin on tullut (edelleen painopituuskäyrän mukaisen ihanteen sisällä) tippuu välillä ulkokohtaiseen “äh, jos pieni ruokavalion puhdistus tähän väliin” -kierteeseen. Myös ylisyömistä tapahtuu edelleen, ja niistä on vaikea palautua syömään ihan vaan omaa kroppaa ja nälkää kuunnellen, sen sijaan, että painaisi mehupäivän pelastusnapin pohjaan. Äidilläni on kilpirauhasen vajaatoiminta, itselläni sitä ei ole todettu, mutta olen varma, että vuosia kestänyt oman kehon kusettaminen on jättänyt jälkensä, toivotaan parasta. Mutta siis kiitos ja kaikkea hyvää toipumisprosessiin!

    Comment by Hanna — 6.9.2013 @ 11.29

  12. Kiitos tästä tekstistä! Itsellä aika samanlainen tarina kuin Olivialla. Takana 10 vuotta anoreksiaa, välillä paremmilla ja välillä huonommilla kausilla. Nyt olen saanut ajatukset jo suht terveiksi ja paino on lähellä normaalia. Mutta nuo oireet: kipuja, stressinsietokyvyn alenemista, ahdistuneisuutta, aloitekyvyttömyyttä, kuivat ja jääkylmät kädet ja jalat jne. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Unet on sentään nyt korjaantuneet ja ruumiinlämpö noussut yli 36 asteen.

    Olen miettinyt lääkärille menoa (juurikin tuonne antioksidanttiklinikalle), mut sitten aina ajattelen, että josko elimistö kuitenkin korjaisi itse itsensä. Mua ei ahdista painonnousu, se olisi oikeastaan ihan tervetullut muutos. Se mikä ahdistaa, on liikuntojen vähentäminen. Tykkään urheilla, enkä haluaisi luopua siitä. Onko se pakollista?

    Loistavaa, että sulla on oireet hävinneet ja voit nykyään hyvin! Tämmöiset tarinat auttaa aina jaksamaan ja yrittämään. :)

    Comment by Suvi — 8.11.2013 @ 14.45

  13. […] nämä: 1, 2. Tarkka ja rajoittava ruokavalio varsinkin yhdistettynä miinuskaloreihin on myös riski syömishäiriöille ja voi pahimmillaan viedä terveyden. Itse toki iloitsen kaikkien niiden puolesta, jotka ovat […]

    Pingback by Puhtaasti syöminen, ruokafriikkaus ja urheilu | Lihastohtori — 9.11.2013 @ 12.08

  14. Hanna, nyt vasta huomasin viestisi! Sinähän olet kulkenut mahtavan pitkän tien tämän asian kanssa ja alat olla jo pitkällä. Niistä lopuistakin kaikkitietävistä pirullisista ajatuksista pääsee kyllä eroon, vaikka se voi olla välillä vaativaa. Ylisyöminenkin voi olla reaktio liian vähäiseen energiansaantiin ja vaikka silloin ehkä siihen hetkeen nähden “liioittelisi”, on se kuitenkin tärkeää ja elimistölle välttämätöntä. Jos pystyt, älä “arvostele” itseäsi “ylisyömisestä” vaan jatkat vain tavallisempaa syömistä sen jälkeen. Extreme hungerkaan ei mene kokonaan ohi ennen kuin elimistö on varma, ettei sitä nälkiinnytetä enää, tai se tulee uudestaan jos näin on… Aluksi on pakko käydä vähän plussan puolella, että elimistö uskaltaa taas asettua normaaliksi. Ymmärsikös tästä mitään? :D Oikein ihanaa, jos tekstistä oli apua!

    Suvi, kiitos viestistäsi! Vaikea sanoa, olisisko antioksidanttiklinikasta apua. Uskon, että elimistö korjaa itsensä usein pitkälti itse, kun sille vain antaa mahdollisuuden eikä pistä hanttiin. Klinikoissa on puolensa ja puolensa, kun ne saavat taas keskittymään enemmän itsensä “hoitamiseen” ravinnolla, tai tässä tapauksessa usein vitamiineilla ja antioksidanteilla. Sehän on joskus tarpeellistakin, mutta jos ongelma on paljon omissa ajatuksissa siitä, että on terveellisiä tai “oikeita” asioita syötäväksi ja toisaalta vääriä, ehkä parasta olisi yrittää keskittyä kaikeen muuhun ihanaan elämässä ja syömisten suhteen syödä tarpeeksi sitä mitä kroppa ja mieli haluavat :) MAtt Stone on kirjoittanut aiheesta kirjan Eat for Heat, joka voi olla vilkaisemisen arvoinen. Siinä siis pyritään saamaan taas aineenvaihdunta (ja siis elimistön toiminta) kunnolla käyntiin. Urheilusta en osaa sanoa, varmaankin jonkinlaisen kohtuuden säilyttäminen on tärkeää, mutta en itse ainakaan missään vaiheessa lopettanut liikkumista. Se saattaa pitkittää prosessia, mutta en osaa kuvitella elämää ilman liikettä… :) Toivottavasti olo kohenee edelleen!

    Comment by Meri (Ylimuuli Mukkelis) — 10.11.2013 @ 9.13

  15. Kiitos vastauksesta Meri! Ja kirjasuosituksesta myös! Täytyypä etsiä tuo opus käsiin. Mä katselen nyt hetken tätä olotilaa vielä itsekseni, ja menen sitten lääkäriin, jos ei muutosta parempaan tapahdu. Olipa kiva kuulla, ettei liikuntaa välttämättä tarvitse lopettaa. Koitan vaan nyt hetken aikaa ottaa vähän kevyemmin. :)

    Comment by Suvi — 14.11.2013 @ 18.02

  16. Nyt olen aivan ymmällä: tässä postauksessa hehkutat paleosta irtipääsyä, ja uusimmat ruokapostauksesi ovat puhdasoppista paleota, gluteiinin ja maidon karttamista. Missä mennään?

    Comment by Timo — 4.2.2014 @ 4.32

  17. Timo, jatkuvassa muutoksessa mennään! ;) Siis hyvä kysymys. Tämän vuoksi blogaaminen on niin kiinnostava muoto, että esiin tulee vuosien varrella prosessi. Itselleni tiukasta ruokavaliosta irti päästäminen oli tärkeintä – siis se, etten anna ruokavalioni määrittää minua vaan määritän itse ruokavalioni. Paleo ohjaili elämääni liikaa ja oli siinä mielessä minulle jonkinlaista häiriösyömistä. Pelkäsin ruokaa, tai ainakin tietynlaista ruokaa. Kun pystyin vähitellen päästämään irti tiukoista raameista, voin paremmin. Tietyllä tavalla koko elämä on silti sen oman ruokavalion “etsimistä”: ei minkään tietyn ja pysyvän, vaan sellaisen, jolla juuri tässä elämäntilanteessa voi mahdollisimman hyvin.

    Tällä hetkellä syön tosiaan gluteenitonta ja pääosin maidotonta ruokaa, mutta en kutsu enkä kutsuisi sitä paleoksi. Itselleni paleoon liittyi paljon muitakin sääntöjä, kuten palkokasvittomuus, lisäaineettomuus, sokerittomuus, ja ylipäänsä tuo “puhdasoppisuus”, joka sananakin on vähän puistattava. En edelleenkään ole karkkihiiri tai papujen suurkuluttaja, puhumattakaan eineksistä, mutta syön paljon vapaammin ja rennommin kuin paleolla ollessani.

    Maidon jätin taas vähemmälle kokeillakseni, onko sillä vaikutusta ihoon, mutta toistaiseksi en ole aivan varma onko. Iho voi nyt oikein hyvin, kesän lopulla oli jonkinlaista allergista ihottumaa. Gluteenin jätin kokeillakseni toisesta syystä, oireesta joka ilmaantui syksyn alussa. Toistaiseksi se tuntuu auttaneen, mutta kuka tietää, elämässä on niin paljon muuttujia.

    Ja kuten tässäkin postauksessa (muistaakseni) sanon, se, että voin syödä mitä tahansa ei tarkoita että söisin mitä tahansa. Pääosin olen koko ajan perustanut ruokavalioni (lukuunottamatta tuota toipumisjaksoa jolloin oli kamala kasvisaversio) laadukkaaseen ruokaan, joka koostuu ns. oikeista raaka-aineista. Maidon vähentäminen tarkoitti juustojen keskittämistä tiettyihin hetkiin (esim. juhlat tms.) ja gluteenittomuus erotti minut parikertaviikkoisesta Aurinkosämpylästä. Toistaiseksi tämä tuntuu hyvältä.

    Ja toki syön myös huomattavasti reilummin hiilareita mm. hedelmistä että riisistä ja maissista, jotka viimeksi mainitut riisi ja maissi eivät todellakaan olleet paleota silloin kun minä aloitin paleon :D Ns. turvalliset tärkkelyksethän ovat uudempia tulokkaita paleossa, ei kai maissi ole sellainen vieläkään. Hedelmiäkin osa karttaa, itsekin kartoin.

    Vastasiko tämä? :)

    Comment by Meri — 4.2.2014 @ 6.59

  18. Ja siis: ihminen voi syödä maidottomasti ja gluteenittomasti olematta ‘paleo’, mitä se sitten kenellekin merkitsee. :)

    Comment by Meri — 4.2.2014 @ 7.00

  19. Juu, kiitos, tämä selvensi paljon. Itse olen epätoivoinen omassa tilanteessani: TSH koholla, mutta muut arvot viitteissä, joten lääkäri ei suostu hoitamaan minua kilpirauhaspotilaana. Haluaisin funtktionaalisen lääkärin pakeille, mutta Helsingissä sellaisille ei tällä hetkellä tunnu saavan aikoja.

    Noudatan paleo-tyyppistä ruokavaliota, mutta se tuntuu rajoittavalta. On puuduttavaa, kun lähinnä vain bataatti ja valkoinen riisi ovat hiilareista sallittuja. Gluteiinin välttely tuntuu raskaalta sekin, koska rakastan mm. jälkiuunileipää. Joitain hyviä juttuja on löytynyt, esim. banaaniletut aamuisin, mutta vaihtelua kaipaisin kovasti ruokavalioon.

    Huomaan, että monina päivinä tulee syötyä Ihan Liian Vähän, koska ruokavalio kieltää sen, mitä mieli tekisi.

    Mielenkiintoista on seurata ns. paleoihmisten blogeja. Jotkut tuntuvat päivä päivältä menevän kontrolloidumpaan suuntaan syömisissään. Mittaillaan keitinveden lämpöä perunoita keittäessä, tilataan ihmeöljyjä ja -kahveja jenkeistä ja sen sellaista. Olen hyvin skeptinen tällaisen kontrollifriikkeyden soveltuvuudesta suurimmalle osalle ihmisistä.

    Lisäravinteet ovat toinen uuvuttava asia – ristiriitaista tietoa on niin paljon eri foorumeilla, ja toisaalta, oma olo ei koskaan ole ollut loistava suuria määriä vitamiineja käyttäessä. Tähän tietysti vitamiinifriikit vastaavat, että etpäs ole käyttänyt laadukkaita tuotteita – että pitää suosia niitä 40-60 euron purkkeja…

    En tiedä, sopiiko aihe blogiisi, mutta kuulisin mielelläni omista kokemuksistani vitamiinien ja muiden lisäravinteiden suhteen,

    Comment by Timo — 4.2.2014 @ 14.23

  20. Moi taas, Timo ja anteeksi kauhea viive! Elämä on ihan mahdottoman täynnä kaikkea ja kaikenlaisia kontakteja ja asioita jää roikkumaan. Mutta siis kiitos aihetoivomuksesta, blogiini sopii kaikki mikä itseäni kiinnostaa eli ehdottomasti myös lisäravinteet. Houkutteleva aihe suorastaan, vaikka ihan maallikon ja käyttäjän näkemyksellä mennään. SIinäkin olen linjoilla less is more.

    Pystytkö syömään banaania ja muita hedelmiä? Ja entä gluteenittomia viljoja? Gluteenitonta kauraa, tattaria, maissia? Helppoja ja ainakin itselleni sopivia hiilarinlähteitä ovat riisin ja bataatin lsäksi maissinäkkärit, maisista tehdyt tortillaletut (voi tehdä tortilloiksi tai “pitsaksi” tai paistaa pannulla kookosöljyssä rapeaksi!) joita saa nykyään lähes jokaisesta S-marketista (sellaisia pieniä lettuja, makuun tottuu nopeasti), hedelmät ja marjatkin, tattari- ja muut gluteenittomat leivät ja näkkärit, riisikakut ja, kyllä vain, SOKERI. Ei niin että käyttäisin sokeria päivittäin, mutta ei elimistölläni ole mitään ongelmia kohtuullisten sokerimäärien kanssa silloin tällöin nautittuna. Sokerilla on myös hyötyjä, se on erittäin helppokäyttöistä energiaa elimistölle.

    SYötkö maitotuotteita?

    Pakkomielteisyyttä hipova kontrolli ei varmasti ole kenenkään terveydelle edullista vaan ruoka-asioihin liittyessään menee syömishäiriön tai ainakin häiriintyneen syömisen puolelle. Eri asia tietysti, millä fiiliksellä juttuja tekee; jos mielenkiinnosta ja tiedenaisena kokeilee keittovesiä jne. niin ok, mutta jos tämä tarkkuus ja rajoittaminen koskee kaikkea muutakin niin elämä on aika tiukasti ruoan ympärillä.

    No mutta, vähän tämä tuli myöhään, onkohan kr-asiasi edennyt suuntaan tai toiseen? :)

    Comment by Meri — 7.3.2014 @ 21.36

  21. Moi, ja pahoittelen vielä pidempää viivettä, mutta nyt on kr-kokemuksia.

    Niin siinä sitten kävi, että sain kilpirauhaslääkityksen alkukesästä kokeiluun; arvot olivat viitteissä, mutta heikohkot. Aloitettiin sillä lastentabletilla, pienimmällä mahdollisella siis. Ensimmäinen kuukausi oli melkoista vuoristorataa. Olen aina ollut herkkä lääkkeille, ja tyroksiini aiheutti kaikenmoisia kummia oireita, mm. valonarkuutta. Mutta olin toiveikas, sillä joinain päivinä olo oli käsittämättömän hyvä, jopa viikon putkeen hyvin alkuvaiheessa.

    Kun lääkitys päätettiin nostaa kahteen tablettiin (50 mikrog), odotukset olivat korkealla. Kävi kuitenkin niin, että olo ei parantunut tasaisesti, pikemminkin päinvastoin. Sydän tykytti, tuli rytmihäiriöitä. Seuraavalla kontrollikäynnillä pudotus puoleentoista tablettiin, mikä sekään ei kumma kyllä ole tykytyksiä poistanut.

    Rauta-arvot, lisämunuaiset ja muu hormonitoiminta on tutkittu nähdäkseni varsin perusteellisesti. Kaiken pitäisi olla kunnossa alhaista d-vitamiinitasoa ja alhaista testosteronia lukuun ottamatta. Viime käynnillä lääkäri määräsikin koehoitona geelimäisen testosteronivalmisteen. Olo on edelleen hidas mutta levoton, masentunut, ahdistunut, saamaton + liuta fyysisiä oireita kiusana.

    Ruokajutuilla ja lisäravinteilla en ole saanut juuri mitään parannusta olooni. Joskus tuntuu – kuten moni kilpparipotilaista sanoo – että suolaiset keitot, kivennäisvedet yms. hieman auttavat. Mielestäni tämä viittaa jonkinmoiseen ongelmaan lisämunuaisten kanssa, mutta lääkärini mukaan ei. Pitäisi tietysti syödä enemmän ja säännöllisemmin testosteroniakin ajatellen, mutta ruokahalu ei ole kummoinen. Viljatuotteita en syö säännöllisesti, en oikein innostu gluteiinittomista vaihtoehdoista, enkä näe niissä tähän tilanteeseen ratkaisua. Maitotuotteista syön lähinnä viiliä. Hedelmiä menee laidasta laitaan. Vatsaoireita ei ole ollut.

    Tällä hetkellä tuntuu toivottomalta, niin paljon on tutkittu ja rahaa palanut, mutta vointia ei ole saatu paremmaksi. :(

    Comment by Timo — 29.7.2014 @ 18.10

RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Leave a comment

Powered by WordPress