Sain Jamien silikonisen kuuden muffinssin vuoan lahjaksi jo viime jouluna ja olen vuokaa käytellytkin, mutta vasta nyt muistin kuoressa mukana tulleen lupauksen exclusive recipe included inside: Strawberry Muffins. Hah! Ja siellähän se olla kyykötti. Koska perhepiirissäni on juuri tapahtunut Suuria Asioita ja niitä juhlistettiin tänä iltana kuohuvan voimin, oli muikea mahdollisuus leipaista muffinit.
Hakaniemen torilta haetut makeat polkat olivat omiaan reseptiin, joka sisälsi oikein muulimaiseen makuun sopivia aineksia, mantelia ja valkuaisia. Vaikka hetken jo prosessin aikana epäilin että ohjeessa on virhe, kun valkuaisia ei vaahdotettukaan, muffinssien putkahdettua uunista ulos en epäillyt enää mitään vaan hymysin jo täyttä päätä. Leivonnaisten oppikirjamainen irtoaminen silikonivuoasta vain paransi tuultani ja pistelin sitten poskeeni yhden kokeeksi. Jeppistä, kymppiä pukkaa. Mehevä ja maukas, ei liian makea, ihanan kostea ja mansikkainen.
Mansikkamuffinssit hupenivat muidenkin syöjien vatsoihin iloisesti ja erityismainintana muffinssien kunniaksi kerrottakoon, että jopa lapinkoira, joka ei yleensä välitä makeasta vähääkään, nautiskeli muffinsia paperia myöden. Taas läikähti lämpimästi eläinleipurin sydän.
Jamien mansikkamuffinssit
- 125 g voita (tai maidotonta margariinia)
- 115 g murskattuja manteleita (tai rouhetta, itse pidän suuremmista sattumista)
- 200 g tomusokeria (vähän kelpaa vähentää)
- 115 g jauhoa
- 0,5 tl leivinjauhetta
- 5 valkuaista
- 150 g tuoreita mansikoita (Itse mätin varmaan kolminkertaisen määrän kun eihän minulla vaakaa ole. Ihmekkös olivat meheviä :-))
Lämmitä uuni 180 asteeseen. Perkaa ja viipaloi mansikat. Sulata voi ja jätä odottamaan. Yhdistä mantelirouhe, tomusokeri, jauhot ja leivinjauhe. Lisää joukkoon munanvalkuaiset ja sitten voi, sekoita. Kääntele joukkoon noin kaksi kolmannesta mansikoista. Jaa taikina vuokiin ja nostele loput mansikat muffinssien päälle. Paista 15-20 minuuttia ainakin, oma uunini vei jopa 25 minuuttia.
Anna jäähtyä ennen kuin plopsautat ulos silikonisista kodeistaan. Taikinasta tuli kuusi silikonivuoan muffinssia ja viisi ameriikan muffinskokoisia paperivuokiin, yhteensä siis yksitoista. Maistuu sekä lämpimänä että kylmänä.