MonkeyFood Ylimuulin apinanruokakeittiö ruokkii päätä ja häntää

22.5.2007

Butternuts ja muut herkut

Filed under: Herkut,Lätinää — Meri @ 16.12

Olen koettanut malttaa olla postaamatta, jotta ruokahaaste keräisi vierailijoiden huomion, mutta minkäs monkey luonnolleen voi. Silkkaa kuvatykitystä eikä varsinaisia kulinaarisia keksintöjä, mutta ohjekin on pian luvassa, jos nuo pellillä kohoavat systeemit saapuvat uunista kauniina.

butternuts

Kavalkadin aloittaa tämä muhkea ja muodokas yksilö, joka sai jakamattoman ihastukseni Kampin K-kaupassa. Kun se vielä esitteli itsensä nimellä butternuts (oikeampi nimi lienee butternut squash), oli selvää, että tämä muhku seuraa kanssani kotiin saakka. Hevi-osaston myyjät kertoivat suomenkielisen nimen talvikurpitsa ja kehottivat kuukkeloimaan ohjeita. Siihen en vielä ryhtynyt, sillä tiedustankin ensin Teiltä, olisiko ideioita tai kokemuksia?

Tässä vielä sisäistä kauneutta.

insidebutternuts

Eilisen saldo on vähintään yhtä viehko. Nämä Leonidaksen suklaakonvehdit astuivat matkaan Kampin Kaakaopuun oksilta edustaakseen jälleen yhtä belgialaista suklaamerkkiä. Valikoin konvehdit sekä myyjän suosituksen että ulkonäön perusteella, aiemmin itselleni tuntemattomia.

leonidas

Suklaa eestä, suklaa takaa.

leonidas2

Suklaa sulaa, suklaa makaa.

leonidas3

Tillsammans, Kimpassa.

Jottei mene ihan kaakaoksi vaan vähän myös chiliksi, Stokkan Herkun apina vai artisokka poseeraa palkojen kanssa kauniisti. Juuri eilen Pastanjauhajat särpivät chilikaakaota. Sattumaako? Tuskin. Kokkiblogeilla on kumma kohtalonyhteys.

siliartisokka

Viimeiseksi marssitan catwalkille toisen intohimoni hedelmän, nimittäin uudet treenitossut. Nike Free mallia tämä vuosi, erinomainen puntille ja (thai-)nyrkkeilyyn. Gotta luv them, vaikka väri onkin melko hempeä.

nikefree

11 Comments »

  1. …mun reilu chilikakku kuulostaa yhtäkkiä vähemmän originaalilta…

    Butternut squashista olen tehnyt lasagnea. Oli hyvää, mutta sitä on tosi vaikea löytää. Pitänee tehdä ekskursio Kamppiin pikemmiten.

    Comment by deinin — 22.5.2007 @ 18.26

  2. Chilikakku!?! Ohjetta pöytään niinkuin olis jo 😛 Ja lasagnea en olekaan IKINÄ tehnyt, ehkä olisi tyylikästä debytoida butternutsilla 😀

    Comment by ylimuuli — 22.5.2007 @ 18.29

  3. Olipas siinä kuvakavalkadia kerrakseen! Talvikurpitsa oli eri söpö. 🙂

    Viehkot kengät!Mutta thainyrkkeilyssä ei kai käytetä kenkiä vai käytetäänkö? Tähän ymmärrykseen olen päässyt, kun tuo saman oven takana asuva harrastaa thaikkuilua aika innolla… Meillä roikkuu siis kainkenlaista muuta hikivermettä mutta kenkiä en ole tainnut nähdä. Nikesta ja reilusta kaupasta tuli muuten mieleen, että joskus liikkui sellaista juttua, että Niken tuotteissa on tiettyjä eettisiä haasteita, tyyliin 80% tuotteen hinnasta on markkinointikustannuksia tms. Pitäneekö sitten paikkansa, tiedä häntä. Kivannäköisiä urheiluvermeitä tekevät kyllä, sitä ei voi kiistää.

    Comment by Tusla — 22.5.2007 @ 18.34

  4. Kuukkeloida! Kaakaopuun oksilta! Loistavaa kieltä.

    Comment by rinsu — 22.5.2007 @ 19.40

  5. Chilikakku ei tällä kertaa ihan onnistunut, mutta postaus löytyy täältä. Katselen vielä kerkiääkö reilumpaa onnistumista kokkailla ennen perjantaita.

    Comment by deinin — 22.5.2007 @ 21.27

  6. Tusla, kurpitsanjörrikkä on söötti kuin suomalainen mies parhaimmillaan 😀

    Totta kyllä, thaissa ei popoja pidetä, itse asiassa se onkin suluissa siksi, että nämä treenit ovat ‘nyrkkeilyä’, mutta koska koutsi on innokas vaparin ja thain harrastaja, vaikutteita on rutkasti. Yleensä kengät jalassa, joskus ilman. Ja potkunyrkkeilystä myös. 🙂 One popo fits all treenit -tyyppinen opiskelijaratkaisu tämä.

    Nike on tosiaan kyseenalainen, kuten nämä useat maailmanmerkit. Ostan paljon kotimaista Piruettia (hullun kestäviä!), mutta kaikkea ei sieltäkään saa… Ja sitten sitä pieni muuli sortuu. Vaan ehkä kauhun tasapaino säilyy?! Mäkki on boikkarissa ja Nestle (paitsi kun menen vipuun, pirulaiset omistavat jo melkein KAIKEN). Eiks boikotit oo ne jotka pelastaa maailman? 😉

    Rinsu, kiitos.

    Comment by Ylimuuli Mukkelis — 22.5.2007 @ 21.34

  7. Oho, Rinsulle tarkoitetun kommentin perään lykkäämäni ascii-sydän katkaisi loput viestistä. Vielä siis jatkoin jotta ‘kieli luo todellisuuden!’. Tärkeää tämä. ;-D Etenkin se sydän.

    Comment by Ylimuuli Mukkelis — 22.5.2007 @ 21.35

  8. Deinin, tuolla tasolla voisi lähteä jo rinta rottingilla kilpaan, mutta en tietenkään laita hanttiin, jos haluat kehitellä vielä lisää Reiluja respoja kaikkien webikokkien onneksi 🙂

    Comment by Ylimuuli Mukkelis — 22.5.2007 @ 21.56

  9. One popo fits all treeni on kyllä erinomaisen hyvä periaate. Nykymaailmassa kun tuppa olemaan meininki se, että kaikkeen pitää olla joku tästämätuote. Kävelemäänkään ei voi muka mennä ilman erikoisesta kävelemiseen suunniteltuja kenkiä… 🙂
    Ja Nestle on tosiaan aika ovela, se on niin joka paikassa. Vaikea välttää ja sortumisia sattuu… Ja joskus harvoin käyn mäkkärissä, koska turkuburgeri ei maistu mun suussa hyvältä. Ja Carrolskin on nykyisin sitä samaa turkua.:( Turku Kaupunkina Turku on kyllä kiva mutta ei burgerina. 😉

    Hauskaa päivää, mie lähen nyt iloiseen Itä-Suomeen loppu viikoksi!

    Comment by Tusla — 23.5.2007 @ 5.52

  10. No varhain oot lähtenyt! Iloista reissua vaan sitten Itä-Suomessa. Kerää talteen hyviä perinnereseptejä 😛 Tai sitten vaan nauti siitä, että kerrankin joku muu kokkaa ja ruokkii, riippuu olosuhteista 🙂

    Comment by Ylimuuli Mukkelis — 23.5.2007 @ 6.14

  11. […] Koska keltainen ystäväni butternuts asuu vielä luonani ja kuin ihmeellisen sattuman kautta kirjassa on ihan oma luku kurpitsalle, ensimmäisenä etulinjaan pääsi Superb sweet and sour squash. Noudatin ohjetta kykyjeni mukaan, mutta lopputulos on kivan kotoisasti kirjan kuvaa muusisempi (tämä on TAAS niitä rumia ja hyviä). Oikein herkullista silti, jännästi makeaa. […]

    Pingback by MonkeyFood » Jamien kanssa köökissä: talvikurpitsa — 24.5.2007 @ 23.20

RSS feed for comments on this post. TrackBack URL

Leave a comment

Powered by WordPress