MonkeyFood Ylimuulin apinanruokakeittiö ruokkii päätä ja häntää

2.9.2007

Shopping and Sushi

Filed under: Lätinää,On the Road,Sushi — Meri @ 17.26

Sori taa ameriikan jauhaminen, se vaan punkee ulos kun taalla operoidaan koko ajan englanniksi ja ainoa maanmiehenikin on nainen ja Keniasta. Hurmaava henkilo, muuten, tarttuva nauru!

Eilinen vierahti upeassa Bathissa, jossa vierailin mm. ilmeisesti alunperin amerikkalaisessa health food store -ketjussa Julian Gravesissa. Terveysruoka tarkoitti paitsi pahkinoita, kuivattuja hedelmia, kokojyvaviljoja, puhdistavia teelaatuja ja vegesipseja (punajuurta, palsternakkaa ja porkkanaa! Mahtava idea ja kutsuva pussi, kuva seuraa kunhan paasen kotimaahan.) myos karkkia. Ostin mielenkiintoisen makuisia Goji-marjoja, jotka muistuttavat hieman karpaloa. Kunhan olen kookkini aaressa jalleen, niista syntynee mita hulppeampia herkkuja.

Eilen soin iltapalaksi vihdoin Quornia, makkaranmuodossa. Olin aika iloisesti yllattynyt, ravintoarvot olivat erinomaiset ja maku… Ihan okei. Taytyy kai itse ruveta maahantuojaksi Suomeen, ettei jaada ihan paitsioon.

Tanaan suunnitelma oli otsikon shoppailu ja sushi, joka toteutuikin todella tyydyttavasti. Uusi paita, uudet farkut, suklaalaksatiivia (vain uteliaisuudesta, en aio kokeilla, ainakaan taalla :-D) ja ihana Funki Sushin chef’s platter kymmenine herkullisine sushi-paloineen. Ai autuutta, sushi on jotenkin ylitse muiden! Tuuriksemme kuun ensimmaisena sunnuntaina Bournemouthissa on myos ranskalaisten markkinat, ja tarjolla oli hurmaavia valikoimia kuivattuja hedelmia, tuoreita leivonnaisia (madeleinet!), erimakuisia Turkish Delighteja (joita ostinkin), makkaroita, juustoja ja ties mita herkkuja.

Ja koska elama ei ole pelkkaa ruokaa ja health promotionia, kerron vain, etta aamupaivalla koetin kovasti paasta punttikselle treenaamaan. Se vain ei nakojaan ole mahdollista ilman jasenyytta ja inductionia, ei, vaikka olisi kuinka kokenut ja vain kaksi paivaa paikkakunnalla. Kavin kahdella salilla ja kavelin puolitoista tuntia, kahdesti harhaan, ja lopulta seka nauratti etta itketti samaan aikaan. Huokaus. Onneksi ovat aamulenkit ja huonejumppa, siella ahisen keskenani kokolattiamatolla, todella koomisena. Mut hei, tulee hyva olo ja mieli, toivottavasti teillekin 🙂

8 Comments »

  1. Hei moi tsau halipatzui zaa. Otaks mukaan quornin maahantuojakumppaniks?.. en kyllä edes tiedä, mitä se on, mutta nimi on hauska. Varsinkin kun mietin miten se sanotaan ameriikaksi.

    Uusia juttuja on kyllä aina kiva koklasteilla. Vegesipsitkin tuntuu aika siisteiltä, tosin tarkemmin ajatellen sipsit kai aika vegee yleensä muutenkin on. Vielä paremmalta kuulostaisi todellinen kevytviikko, sillä namustelin niin paljon irttiksiä eilen elokuvissa (H. Potter), että tuli paha olo. Ja koska Potterkin oli huisaakin jännempi, en edes huomannut totaaliahmimistani. Perjantaiaamuna suuntaan Bugibbaan ja siellä kieltäydyn viikon ruoasta. No en, mutta voin tuoda quorn-jutskuja mukanani, jotta saadaan maahantuonti salamana käyntiin.

    “As a result of a long relationship between the native islanders and the many visitors who have made the country their home throughout the centuries, Maltese cuisine is an eclectic mix of Mediterranean quorn cooking and raw seafood. Or not.”
    – Jamie Oliver

    Comment by polkkapossu — 3.9.2007 @ 11.05

  2. Tsaukkendaal! Partneri, etenkin ammattilaiskokki (ja possu), olis mahtava. On varmaan parasta perehdyttaa Suomi kerralla oikein tukevasti quornin ihmeelliseen maailmaan ja luoda vahintaan maltalaista vastaava sieniproteiinikyldyyri! Menu, keittokirja, markkinat ja ainakin yksi telekkarishow niin eikohan se kwoorn tannekin juurru. Se on niiiin next season etta Potter ja Oliver on hetkessa bygones. Vaikka molemmat sallit onki kylla aika hyveja niinku irttaritkin joskus mutta silti. Ite oon ihan uranuurtaja kun syon tanaan jo kolmatta paivaa perakkain quornia ilta-atriaks. Ihmekkos kulkee lenkki ja ajatus.

    Mut hei, hurjaa ja hienoa matkaa, partneri, ootan tuliaisia jo. 🙂

    Comment by Ylimuuli Mukkelis — 3.9.2007 @ 19.00

  3. Eikö uuden importtausfirmanne päätuotteen nimen voisi suomentaa korniksi – menis varmana kaupaksi 🙂

    Comment by Välispiikki — 3.9.2007 @ 19.42

  4. Helou sinne englantiin, täällä lapinjärvi ja sivariparran kasvattaja 🙂
    Tuaks quornii tuliaisiks, mycoprotskun on pakko olla päräyttävää!
    Mukavii oloi,

    Comment by Ville — 3.9.2007 @ 19.55

  5. Korni…hihhelis heheee…

    Partneri sounds good to me. Kai muut tietty hoittuu, mutta telekkarisoun kanssa joutuu ehkä vähän työstämään. Vaikka oonkin vetänyt joskus tonttulakki päässä pikku2sessa. Suhteita ei oikein juurtunut siitä, tarkemmin ajatellen hyvä niin. Jotenkin tuntuu, että Eno-Elmeristä ja Ransusta ei tällä saralla ole niin kovin suurta apua.

    Irttarit pannaan!

    Tänks vaan kamuli matkatoivotuskista. Toivottavasti sielläkin on kivaa!

    Comment by polkkapossu — 3.9.2007 @ 22.30

  6. Mää voin hoitaa sen telkkarin niin saadaan kjuuoornit tietoisuuteen!

    Comment by akonan — 5.9.2007 @ 15.02

  7. Kornia kaavailin itsekin, ei VOI menna tuotteistus pieleen 😀

    Ja suurterveiset Lapinjarvelle, rokkaatko ihan kypalla?!? En tieda saako kornia taalta Belgiasta, joten en uskalla luvata, mutta teen parhaani: Quorn on siis paivan sana, ei suklaa. Lievasti outoa 🙂

    Polkkis, mulla on vankka kokemus ystavani Ritvan (salanimi) kanssa nuorena ja vanhampanakin tyttona Merin ja Riitan tanssivasta keittiosta, ihan shouta se 😉 Sinne meni se salanimi muuten sitte. Ja ehkei Ransu tai Elmeri mutta Riku?! Se hassuin ja sympaattisin.

    Comment by Ylimuuli Mukkelis — 6.9.2007 @ 9.14

  8. […] Dworpissa. Seuraa oli ainakin kymmenestä eri Euroopan maasta ja kulttuurien sekamelska melkoinen. Brittein yhteiskokkaukset toivat paloja mm. Pakistanin ja Portugalin ruokakulttuurista, dhalia […]

    Pingback by MonkeyFood » Poucos mas bons! (vähän mutta hyvää) — 11.12.2007 @ 15.40

RSS feed for comments on this post. TrackBack URL

Leave a comment

Powered by WordPress