Julkaisin jokin aika sitten ns. paleoleipäohjeen. Olen valmistanut leipää pariin otteeseen leipävuoassa ja tulos on ollut erinomainen. Viimeksi uutena vuonna Lihansyöjä kuitenkin peräsi enemmän paistopintaa, joka on erityisen rapeaa ja herkullista. Ja paistopintahan maksimoidaan toki levittämällä taikina pellille, jolloin leipä on silkkaa pintaa! Kokeilin operaatiota eilen hyvin tuloksen. Paistoaikaa piti tarkkailla palamisen estämiseksi ja 25 minuuttia riitti meidän uunissamme. Eksölent. Eräänlaisia paleokorppuja, hiton hyviä voin ja juuston (harvinainen vieras, Kaisalle terveisiä) kanssa.
Paleokorput
- kuten paleoleipä, mutta levitä taikina ohuelti leivinpaperoidulle uunipellille mahdollisimman laajasti
Paista n. 180 asteessa 25 minuuttia. Paloittele ja nakerra hyviksien kera.
Koska olen aterioideni suhteen jumittuvaa sorttia, minulla on aina jokin suosikki, jota valmistan päivästä toiseen, uudestaan ja uudestaan, aina yhtä suurella innolla päästessäni sitä syömään. Kaikenlaiset salaatit eri variaatioina ovat päässeet nauttimaan tästä kunniasta ja aikoinaan puuro raejuustolla piti ykköspaikkaa pitkään, vuosikausia, ehkä kymmenen vuotta. Sen jälkeen aamiaispaikalla ovat pysytelleet mm. tuorepuuro, vihersmoothie ja jauhelihasalaatti. Tällä hetkellä makunystyröitä hieroo kaali. Kaalia olen toki lappanut kitaani kilotolkulla jo vuosia, mutta tämä hieman kypsennetty sovellutus on syntynyt ehkä kuukausi sitten.
Thaikaali
- keräkaalia
- oliiviöljyä
- kookosmaitoa
- vihreää Tabascoa
- suolaa
- 1 limetin mehu (tai puolikkaan sitruunan)
Pilko kaali ohuiksi suikaleiksi ja paista pannulla, lorauta joukkoon oliiviöljyä. Kun kaali on sopivasti pehmennyt, ei täysin vaan niin, että purutuntumaa on vielä, lisää hyvä loraus kookosmaitoa ja anna muhia hetki. Mausta suolalla ja vihreällä Tabascolla. Pistä hella pois päältä ja purista sekaan limetinmehu.
Sekaan käyvät erityisen hyvin katkaravut (jotka kannattaa heittää pannulle mukaan kypsennyksen loppuvaiheessa), nakit ja aamuisin syön yleensä kovaksi keitettyjä kananmunia kaalin ohessa.
Hei! Kiitos herkkuresepteistä ja inspiraatiosta! Itse olen tehnyt paleokeksejä tällaisella reseptillä: http://napapilvi.blogspot.com/2010/09/suolaiset-sesamkeksit.html. Suosittelen!
Comment by Immi — 9.1.2011 @ 11.18
Immi hei! Seesamikeksit on selkeesti kokeiltava, kiitos vinkistä. Pidän seesamista muutenkin, mm. tahinista on välillä pakko vierouttautua hetkeksi 🙂
Comment by ylimuuli — 9.1.2011 @ 11.48
Moi! Hyviä vinkkejä – nämä menevät käyttöön! Mutta osaisitko auttaa tällaisessa ongelmassa: siirryttyäni tuossa loppuvuodesta paleoon, ei energiavarat ole oikein riittäneet nopeatemoisemman liikunnan harrastamiseen. Olo on “nihkeä”, jalka ei nouse, raskasta jne. Tätä ongelmaa ei ollut kun olin “normi”ruokavaliolla, silloin jaksoin viipottaa menemään kuin aropupu. Mikä avuksi? Hedelmäkasa treenipäivänä antamaan lisäenergiaa?
Comment by Elliska — 11.1.2011 @ 10.59