MonkeyFood Ylimuulin apinanruokakeittiö ruokkii päätä ja häntää

4.3.2011

Paleo FTW?! Monkeyfood kisaa reseptikilpailussa!

Filed under: Alakarppi,Gluteeniton,Maidoton,muna,paleo — Meri @ 6.35

Buenos tardes y’all! En ole vielä ehtinyt kertoa, mutta 5.2.11 olin mukana muiden “Suomen suosituimpien ruokablogien kirjoittajien” (WHAT??!!) kanssa kokkaamassa Helkan keittiössä! Paitsi että saimme kokata Master Chefin kaltaisissa tunnelmissa ja syödä tuotoksemme, jotka oli uudelleenaseteltu lautasille muistuttamaan piperrettyjä ravintola-annoksia, aamu alkoi Essi Avellanin pitämällä shampanjaluennolla ja – awwwjee- -maistelulla. Shampanja oli hyvää ja Essi ihana! Stalkkailin myös ahkerasti Helkan köökin puolella ammattilaisten otteita O_O

Kuhaa, multaporkkanaa ja munavoita!

Well, lisää kokkauskekkereistä myöhemmin. Helkan keittiö järjesti tapahtuman jälkeen reseptikilpailun, jonka voittaja-annos saattaa päästä Helkan ravintolan listalle voittajablogin omana annoksena. Ohjeenantona oli modernisoida jokin suomalainen, ehkä perinteinen, ruoka. Lähdin itse mukaan viime tipassa ja ensin harhailin hakoteillä: paneroin porsaanleikkeen pellavalla ja annokselle oli jo nimikin. Porsas Pellavainen, multaporkkana ja munavoi! Kivasti tulee mieleen Pyllerö ja muut lapsuuden kaverit. Onnittelin itseäni erinomaisesta ideasta aina siihen saakka, kunnes maistoin porsasta. Ette ehkä usko, mutta pellava on ÄRTSYN makuinen kun sitä on liikaa! En suosittele.

Sen sijaan kehittelin lennosta toisen vaihtoehdon ja entrailin samalla lisäkettä noin sata vuotta vanhemmaksi. Pääraaka-aineeksi tuhlasin kuhaa, joka on, kuten tiedetään, v*tun kallis kala. Pardon my Gordon. No, ainakin maku oli hyvä ja munavoi kruunaa ruoan kuin ruoan, vähän pekonin tapaan.

Ole hyvä ja käy perehtymässä kilpailuresepteihin ja anna äänesi! Monkeyfoodin annosta puolustan paitsi maun, myös sen muiden erinomaisten ominaisuuksien vuoksi: annos on puhtaasti paleoliittinen. Viljaton, maidoton, sokeriton, palkokasviton – silti herkku! Heitä hiilarit mäkeen, anna äänesi paleolle (onko riittävän provo 😀).

Äänestä klikkaamalla kuvaketta tai täällä —-> RESEPTIKILPAILUUN! (Kisareseptit löytyvät oikeasta laidasta.)

Ps. Multaporkkanapuddingin pohjana on käytetty Hesarissa ollutta satavuotisen porkkanavanukkaan ohjetta, jonka olen bloggaillut jo aiemmin.


15 Comments »

  1. Ääni annettu :).

    Comment by Katariinanen — 4.3.2011 @ 11.24

  2. Jos muuten perinneruokaa miettii, niin eihän paleota perinteisempää ruokavaliota ole olemassakaan. Kivikausi rules.

    Comment by rosmariini — 4.3.2011 @ 13.41

  3. Ehdottomasti riittävä provo ja siksi lähti täältäkin ääni, vaikka olin kasvissyöjänä varma että pitäisin meidän ruohonrouskuttajien puolia. Mutta niin oli herkun näkönen setti ja todellakin propsit paleoottisuudesta että nyt saa kuhat kyytiä!!

    Comment by Johanna — 4.3.2011 @ 20.14

  4. miten on niin vaikeeta kirjoittaa paleoLIITTInen 🙂

    Comment by Johanna — 4.3.2011 @ 20.17

  5. Kiitos Katariinanen ja Johanna! <3 😀 Olen kovin otettu, sillä tarjolla on mielettömän hienoja annoksia, Itse en ymmärrä lautaselle asettelusta mitään ja sellaiselle kurssille haluaisinkin, jos sellaisia olisi. 🙂 Ylipäänsä olen huono laittamaan lautaselle niin VÄHÄN ruokaa kuin ravintolassa pitäisi.

    Rosmis, olet niin oikeassa! Enkä mä ole tullut tuota noin ajatelleeksikaan 😀 Taulapäämuuli. <3

    Ja mahtavaa saada kasvisääni kalaruoalla! Paleopoliittinen valinta!

    Comment by ylimuuli — 4.3.2011 @ 23.02

  6. Cool! Kävin tietty suosimassa.

    Comment by Kukka — 4.3.2011 @ 23.58

  7. Kukka, tietty! 😀 Tänks, mate <3

    Comment by ylimuuli — 5.3.2011 @ 7.59

  8. Äänestetty. Multaporkkanaa koitettu tehdä lauantaiappeeksi.
    Kaikki meni pieleen, keittiö meinas räjähtää, iholle tuli kuuma öljy -tatskoja, uunissa oli ilmiliekkejä ja porkku piti ottaa liian aikasin ulos.
    Maku oli kaikesta kivusta ja hävityksen kauhistuksesta huolimatta vallan makoisa.
    Ens kerralla pysyttelen munavoissa, porkkanatrauma turhan tuores.

    Comment by Puska-Monki — 10.3.2011 @ 16.38

  9. Monki, kiitos! 😀 Mutta MITÄ on tapahtunut Puskan keittiössä :-O Ilmeisesti olet kuitenkin hengissä. Toivottavasti en ohjeellani saattanut sinua hengenvaaraan, kokkaaminen on vaarallista! Itse olen saanut myös aikaan liekkejä uunissa ja mikrossa sekä viiltänyt käteni ja sotkenut tukkani sähkövatkaimeen (se oli jo teininä). Palovammat ja pahanmakuisen ruoan aiheuttamat traumat ovat sitten omassa kategoriassaan… Ja pienemmät viiltohaavat ;-D

    Comment by Ylimuuli Mukkelis — 12.3.2011 @ 6.35

  10. Näitä sattuu. Jos et riskaa et voi voittaa. Mutta tukka vatkaimessa on aika taidokas!
    Mutta, seriously, näistä apinaruuista on toistaiseksi ollut huomattavasti enemmän iloa kuin vaaraa.

    PS. Seuraavana päivänä jäin sormuksesta kiinni ovenkahvaan (!), jatkoin hurjaa vauhtia matkaa, sormi ei ja vääntyi sitten ja turposi sekä musteni).

    Comment by Puska-Monki — 12.3.2011 @ 10.19

  11. Monki, 😀 Aijaijaijaiiiiii! Se on vauhti päällä sullakin, sen takia mullekin välillä sattuu ja tapahtuu, kun on niin kova meno, tiukka etukeno O_O

    Comment by ylimuuli — 17.3.2011 @ 6.31

  12. Kansalaisvelvollisuus suoritettu ja ääni jätetty tän kuhasetin puolesta.

    Jos haluis fiilistellä värimaailmaa, niin tuohon päälle jotain vihreetä persilijan lehti tms. jonka voi nipata sitten pois kun alkaa syömään..

    Comment by Vese — 24.3.2011 @ 12.43

  13. Kiitos Vese. Olet oikeassa. Voisit järjestää minulle ruoan stailauskurssin O_O

    Comment by ylimuuli — 26.3.2011 @ 11.25

  14. Heh 🙂

    Tuossa kurssissa on ideaa!

    Toistaiseksi taidan tyytyä huutelemaan täältä tatamin laidalta ja jätän kehän paremmin taitaville. Seurailen hyviä reseptipäivityksiä jatkossakin ja kokeilen näitä sitten kotona perheen naisväelle..

    Comment by Vese — 28.3.2011 @ 13.57

  15. Vese, no mä oon ekana jonossa kun päätät järjestää kurssin. Se olis paitsi hyödykäs myös HAUSKAA!

    Comment by ylimuuli — 7.4.2011 @ 18.36

RSS feed for comments on this post. TrackBack URL

Leave a comment

Powered by WordPress