Paleo con queso (jauhoton pitsa)
Vasta tänään, puolitoista vuotta täyden gluteenittomuuden jälkeen, löysin ehdottomasti parhaan jauhottoman pitsapohjan. Rohkenen jopa sanoa, että minusta pohja on parempi kuin “oikea” pitsapohja koskaan. Muille elämys tuskin on aivan yhtä ömeizin, mutta veikkaan, että silti pirun hyvä. Hyperlämmin kiitos nimimerkille Namipitsa, joka jollain palstalla jossain tähän ohjeisti.
Pyhä yksinkertaisuus (jauhoton pitsapohja)
- 5 luomumunaa
- suolaa
Lämmitä uuni 200 asteiseksi ja voitele leivinpaperi. Erottele valkuaiset ja keltuaiset toisistaan. Vatkaa valkuaiset tiiviiksi vaahdoksi, vähän vielä sen jälkeen, kun vaahto jo pysyy kulhossa vaikka sen kääntäisi. Sekoita keltuaisia hieman että menevät rikki ja lisää ne sekä ripaus suolaa valkuaisiin lempeästi sekoittaen. Levitä massa leivinpaperille ja paista uunissa 10-15 minuuttia. Lisää päälle täytteet ja paista vielä 15-20 minuuttia. Ylläty siitä, kuinka muna ei maistu munakkaalle vaan on rapeaa, kevyttä, koossapysyvää ja herkullista. Perkeleen hyvää. Parempaa kuin överi Meatza.
Sopii myös piiraspohjaksi tavalliseen vuokaan kun käytät 2,5-3 munaa. Makeaan pohjaan makeuta massaa hiukan.
(Ps. Pitsaan överihyvät toppingit: tomaattipyre+oliiviöljy+oregano+suolaa, jauhelihaa, paistettua sipulia, kylmäsavuporoleikkelettä, murennettua fetaa ja päälle kahden juuston sekoitusta. Hard cheese hallelujah!)



Jos resepti on “perkeleen hyvää”, niin onhan se pakko ottaa testiin!!
Kiitos taas Apinain keittiölle!
Comment by Ilona — 15.6.2011 @ 19.57
Kiitä sitten, kun olet kokeillut, jos vielä on kiitollinen olo ;-D
Comment by ylimuuli — 15.6.2011 @ 20.49
Ja tätähän pitää ehdottomasti kokeilla. Thanks!
Comment by urbaani oranki — 15.6.2011 @ 21.00
Kyllä joo, kokeiluun tulee, yksinomaan “perkeleen hyvän” takia. Kiitos!
Comment by Ninni — 15.6.2011 @ 21.49
Pitikin mennä kiroilemaan
No, toivottavasti maistuu teillekin!
Comment by ylimuuli — 16.6.2011 @ 4.41
Mielenkiintoista, menee testiin varmasti hyvin pian, jollei jo tänään.
Comment by Laura — 16.6.2011 @ 6.11
Kyllä! Toi on paras ohje ikinä. Vallankumouksellinen
Comment by Kukka — 16.6.2011 @ 7.09
Jos muuli äityy sanomaan perkeleen, niin kyllä tätä täytyy kokeilla =D
Comment by Emma — 16.6.2011 @ 7.46
No tämähän täytyy testata vkl ! Mielenkiintoista:)
Comment by viivi — 16.6.2011 @ 17.19
Kertokaa sitten notta rupesitteko tekin kiroamaan.
Comment by ylimuuli — 16.6.2011 @ 17.56
Hahaa, tämä vaikuttaa aivan liian kiinnostavalta jätettäväksi kokeilematta. Mä olen joskus tehnyt pitsapohjan munasta, maustamattomasta soijajogurtista, psylliumkuidusta ja parista ruokalusikallisesta kauraleseitä. Siitäkin tuli ihan perkeleen hyvää varsinkin, kun päällä oli hirven jauhelihaa sekä fetaa. Se pitsa meni ihan hetkessä, vaikka oli melkoisen tuhtia kamaa.
Comment by Hanna — 18.6.2011 @ 10.43
No nyt se tehtiin ja syötiin! Oli kyllä niiiiin hyvää:) Ähkyä… pitikin ahmia. Juomana roseviini: Longue-Dog ja hyvää oli.
Comment by viivi — 18.6.2011 @ 19.10
Tätä oon käyttänyt jo pidemmän aikaa ja aina vaan yllättää ettei maistu munakkaalle.. Tosi hyvä, käytännöllinen ja yksinkertainen reseptos! Kaikinpuolin siis perkeleen hyvä!
Comment by sannabenita — 21.6.2011 @ 20.09
Hanna, kuulostaakin perkeleen hyvältä. Rahkaviritykset erityisesti juustoraasteella on hyviä. Fetakin on ihana, erityisesti pitsassa.
Viivi, oi kesäinen rosé! Täytyy varmaan kokeilla. Hauskaa kun tyyppasit pitsan!
Sannabenita, se on kyllä yllättävää, jotenkin uunissa ollessaan tuoksuu vähän munakkaalle, mutta maku ei silti ole sellainen. Merkillinen perkele tämä.
Comment by Meri (Ylimuuli Mukkelis) — 21.6.2011 @ 20.18
No perkeleen pelastaja olet!
Viime hetket on tehnyt pizzaa mieli niin, että pari päivää sitten ajattelin retkahtaa – ekaa kertaa varmaan 1,5 vuoteen – ihan oikeeseen pizzalaiseen. Mutte nyt onkin viikonloppusuunnitelmassa viis munaa ja parmankinkkua ja mozzista ja oliivioljaa. Ehkä vähän rucolaa päällen ja.
Tänks, oot kingi
Comment by Puska-Monki — 23.6.2011 @ 19.02
Monki, hahhahaaaa! Hienoa, että sullekin taitaa osua
Toistaiseksi kaikki ovat tykänneet, tein koepitsan myös juhannuksena mökillä ja oli suksee. Nyt olen testaillut mustikkapiirasversiota, vaikka suolainen onkin aina PAREMPAA.
Comment by ylimuuli — 26.6.2011 @ 18.28
Tää täytyy kokea, viimostaan seuraavan kerran, kun kylässä on glutevieras!
Comment by Mimmi — 10.7.2011 @ 10.16
[...] jauhottoman pitsan postauksen lopussa vihjailin, tämä pohja käy myös piiraisiin. Eihän se ole sama asia kuin suussa sulava [...]
Pingback by MonkeyFood » Easy as pie — 17.7.2011 @ 9.57
[...] [...]
Pingback by VHH-Safkat - Sivu 4 — 19.7.2011 @ 15.43
Pizzapohja kokeilussa. Ensimmäinen vaihe valmis ja uunista nousee ihana tuoksu… Ei malta odottaa
Comment by Hanna — 8.8.2011 @ 19.16
Nam nam! Tätä pohjaa käytän jatkossakin
avomies pöydän toisessa päässä totesi, että tuoksuu ihan kääretorttupohjalle, mutta ei kyllä tosiaan maistu munakkaalle. Ainoastaan reunat missä oli pohjaa paksummin maistui ehkä vähän torttupohjalle, ei kuitenkaan häiritsevästi. Pizzapellillisestä katosi kertaheitolla puolet joten hyvin teki kauppansa
Comment by Hanna — 8.8.2011 @ 20.08
EIkö viekin mennessään! Hienoa kun tykkäsit
Tää käy tosiaan myös esim. suolaisen piiraan pohjaksi, kunhan pitää täytteet suht “kuivina”. Tai miksei kosteampinakin. Ja makeankin piirakan, jos sikseen tulee. Ja neljälläkin munalla pärjää! Huomasin Ranskassa, kun vahingossa muistin väärin ja tein neljästä munasta
Comment by ylimuuli — 9.8.2011 @ 4.39
[...] oli pakko kokeilla Monkeyfood.netistä löytämääni pizzapohjan ohjetta. Ohje oli kyllä helpoin ja lyhyin mitä minä olen nähnyt [...]
Pingback by Välimerellinen LCHF-pizza « Gurmee — 9.8.2011 @ 19.46
Tässä vielä kokeilun kuvasaldo
http://gurmee.net/2011/08/09/valimerellinen-lchf-pizza/
Töissä ihmiset ensin kommentoi että näyttää sairaan hyvältä. Ilmeet oli näkemisen arvoisia kun ilmoitin että pohjassa ei ole muuta kuin kananmunaa
Comment by Hanna — 9.8.2011 @ 19.48
Aivan huippu!
Nam nam!
Kiitos hyvästä reseptistä!
Comment by Hexus — 8.10.2011 @ 17.37
Hanna, VAU :-O Näyttää aivan “aidolta”. Upeaa, että onnistui noin hienosti, ilmeisesti maistuikin.
Hexus, niin on! My pleasure.
Comment by ylimuuli — 9.10.2011 @ 12.35
[...] …kuka käskee syömään kinkkua sellaisenaan; tee pitsa! [...]
Pingback by MonkeyFood » Monkeyfood Christmas Special — 20.12.2011 @ 6.04
Kiitos ihan mahtavasta ohjeesta! Tämä on pelastanut paljon. Olen käyttänyt samaa ohjetta myös tortillalettujen ja crackereiden tekemiseen. Tortillalettujen pitää vaan olla vähän vähemmän aikaa uunissa ja crackerit ovat muuten samalla ohjeella mutta enemmän valkuaista ja hieman pidempi paistoaika.
Comment by Paula — 7.10.2012 @ 15.19
Yeee-haaa! it is in the oven. Ausseihin asti piti ennattaa ennenkuin sain aikaiseksi mutta koska taalla syodaan aivan kauheasti liikaa pullamossoa on tama ohje kuin taivaan lahja jotta hiilarit saadaa pidettya kurissa. Kiitos!!!
Comment by Mika — 4.11.2012 @ 10.23