Monkeyfoodissa on pidellyt muutaman päivän hiljaiseloa, kun lakas läptoppini sai slaagin ja pidättäytyy nykyään toiminnasta. Kummallisen muotopuolisen olon saa aikaan tämä hissukseen oleilu, ihan kuin koko ruokaskene olisi hiljaa. Totuus on tietysti toinen, ruokaplokimaailma syö silloinkin kun ei itse ole katsomassa. Onneksi, pysyypähän voimissaan. Tuli silti pakottava tarve tulla sanomaan terve, että täällä ollaan vieläkin, plakkarissa monta kokeiltua ohjetta ja kuvaa, toivottavasti eivät ikuisiksi ajoiksi kadonneina koneparkani sisuksiin. Ainakin voinen muistuttaa Maaliskuun kirjallisesta ruokahaasteesta, johon odotan kieli ja lukulista pitkällä ensimmäisiä osallistujia. Haasteruokahan voi olla vaikka Mummo-ankan mustikkapiiras! Tai pinaattia suoraan purkista (arvaa kuka), tai Kermakaljaa, tai Tuulen varjon Sugus-pastilli, tai Stalinin lehmien eestiläinen herkku, tai Papillonin langustini, tai korvikekahvia, pettuleipää ja pihlajanmarjoja. Sarasvatin hiekoissa muistaakseni nautittiin ainakin intialainen ateria. Tiina-kirjoissa syötiin monenlaista, muistan parhaiten linnit, jotka Tiina jotenkin mokasi vastaavalla tavalla kuin Vihervaaran Anna jonkin sopan, vai mikä lie oli. Jännittävää, miten ruoan ja syömisen kuvaaminen sanallisin keinoin on toisinaan vaikuttavampaa kuin sen näkeminen. Juusto ei esimerkiksi koskaan näytä niin hyvältä (vaikka pirun hyvältä näyttääkin) kuin mielikuvissa, joihin se on istutettu kimpaleesta lohkaistuna siivuna. Etenkin tilanteessa, jossa päähenkilöllä on sudennälkä. Sääli, että nykyään luetaan vähemmän kuin ennen. Itse rakastan kaikkia kirjamuistojani, joita syntyy vähitellen lisää, ja lisää, ja lisää... Kirjat eivät lukemalla maailmasta lopu. <3