Jos olet Monkeyfoodin ystävä, tai edes joskus luet rupatteluitani, tai vaikka olisit täällä sattumalta etkä koskaan palaisi, kuuntele metsästäjänsydämesi ääntä ja äänestä Paleo Croissantia Pauligin Makupari -kilpailun finaaliin! Äänestäminen tapahtuu laikkaamalla (like) tätä sabushkaa: Paleo Croissant + Espresso Profondo.
Mikäli Monkey on finaalissa, Piilomaassa on parhaat bileet!! 😀
Sesonkisyöden suomalaiset suurkuluttavat tällä hetkellä toivoakseni juureksia. Erityisesti kotimaisia, mutta myös ulkomaiset juuret ja mukulat tarjoavat mahdollisuuksia mieltä lämmittäville laatikoille ja muheville muhennoksille. Niille, joita kutsutaan sillä l-sanalla. Comfort food.
Well, olipa tämä l-ruokaa tai muuten vaan vatun hyvää, yksinkertainen on aina kypsää. Tai kaunista.
Uunibataatti
Pese bataatit hyvin ja pistele niihin haarukalla reikiä. Kääri kulta-aarteesi hopeiseen foolioon (jätä vähän hattua varten) ja asettele uuniin n. 175 asteeseen likimain tunniksi. Jos batatasi ovat muhkeampia, nuketusaika on luonnollisesti pidempi.
Kypsät uunibataatit voi syödä uuniperunan tapaan täytteineen tai sitten viipaloida niistä kauniita kiekkoja. Kiekot kelpaavat sellaisenaankin, mutta erityishyviä niistä tulee, kun niitä vähän paistaa voissa tai gheessä ja maustaa suolalla. Parempaa kuin kakku.
Ja toisena vieraanamme tänään blogin tuttuakin tutumpi asukas, mösjöö peltikaali. Otan tämän joka syksy esiin, sillä yhtä helppoa, edullista ja herkullista ruokaa saa hakea (ei täältä kuitenkaan).
Peltikaali
Koska joulu on jo melkein täällä, voi jouluruokien makuun alkaa totuttautua. Näin vältetään suuremmat kriisit aattona ruokapöydän ääressä ja suolisto pysyy juhlissa mukana!
Paleojouluun kuuluu luonnollisesti luomukinkku. Kalat, perunat, laatikot, tortut, käntyt, korput, konvehdit, kuulat, tryffelit, rosollit, piparkakut, kotikaljat, glögit, pähkinät, luumukiisselit ja muut särpimet voi sitten sovelta kukin kuten haluaa. Itse otin varaslähdön jouluun rosollintapaisen atrian kera. Vaikka perunaakin taas silloin tällöin syön, tähän kuutioin tilalle lanttua. Joissakin ohjeissa rosolliin näkee laitettavan myös suolasilliä, mikä maistuisi minullekin! Sellaista ei kuitenkaan ollut kaapissa. Ohje ei ole kummoinen, lähinnä laitan tämän ilmoille kuvan vuoksi.
Rosolli
Kirjoitin aikoinaan (eli 11.2.2008) makeutuksen multiongelmasta. Tuolloin aspartaami oli vielä kova sana mm. karppaajien keskuudessa ja stevia teki vasta tuloaan Suomen markkinoille ja suomalaisten tietoisuuteen. Nyt stevia on päässyt pannasta ja Hartwall on uutisissa raflaavalla otsikolla: Aspartaamin kuolinisku! tuoden markkinoilla stevialla makeutetut juomat. Sitä en tosin tiedä, miten hyvä virvoitusjuomia on nauttia edelleenkään, paitsi toki kipeänä. Keltainen jaffahan parantaa ebolan kuin ebolan!
Sitten vuoden 2008 olen pyrkinyt siinä mielessä yhä luonnollisempaan olotilaan, etten käytä juuri steviaakaan. Se on kuitenkin yleensä valintani, jos makeutusta ehdottomasti tarvitaan. Luomuhunaja ja rehti sokerikin sopivat paremmin kuin aspartaami, jota olen aikoinani syönyt varmasti vähintään osani. Hedelmät ja marjat maistuvat riittävän makeilta sellaisenaan ja riittävät makeuttamaan muutakin, samoin kuivahedelmät ja rusinat, kuten myös gojit, toimivat hyvin.
En nimittäin kiellä, etteikö makeanhammasta joskus, ihan harvoin, salaa, pyytämättä ja yllättäen saattaisi edelleen kolottaa… Onneksi kovin ohimennen ja aniharvoin. Onneksi tumma suklaa on niin helvetin terveellistä että sitä on syytä nauttia d-vitamiiniakin säännöllisemmin.
Lihaa. Eikö luomuna kasvaneen karitsaisen kyljys olekin kaunis? Kiitos, Pajuniemi.
…tai tempe. Tai tempeh. Soijaa kuitenkin, täysin epäortodoksisesti. Sentään fermentoitua, joka on se suositeltavin soijan muoto. Tempeä tai nattoa naamariin siis kernaimmin, jos pavulla haluaa elää (terveenä).
Lihattomina vuosinani olin hyvinkin ihastunut tempeen samoin kuin muihin soijatuotteisiin. Jos Monkeyfoodia jaksaa selailla tarpeeksi pitkälle taaksepäin, vastaan tulee erihupaisia soijarouheen syöntiin kannustavia postauksia. Ja mieluusti kannustaisin soijarouheen ruokailuun edelleen, jos se vain olisi oikeasti ekologista ja terveellistä. Halpaa se on edelleen.
Vaikkei ehkä optimaalista, tempe on mielestäni kuitenkin hyvää. Huolimatta siitä, että tunnistan happaman mauttomuuden, jota ihmiset siinä kavahtavat. Aikanaan patentoimallani tavalla siitä saa kuitenkin maukasta ja rapeaa, juuri oikeanlaisen seuralaisen esimerkiksi lämpimälle juuresmuusille tai sosekeitolle. Lihan väliin siis Yksinäisen tempehin sydänmuru, vielä kerran, ystävät, encore! (Ja nyt huomaankin, että on päivän yli kolme vuotta siitä, kun ensi kerran tätä kokkasin! Hyvää syntymäpäivää, rakas Tempe.)
Yksinäisen tempen sydänmuru (julkaistu alun perin Monkeyfoodissa 8.11.2008)
Powered by WordPress
