Vuoden vaihtuessa ollaan jollakin tavalla hetki epäajassa: vanha vuosi on jo oikeastaan ohitse eikä uusi ole vielä alkanut. Tämä ohikiitävä hetki kannattaa käyttää hyödyksi ja hilpaista pikaisesti paleolta pimeälle puolelle ja takaisin. Kun tempun ajoittaa oikein, vahingot jäävät pieniksi. Suomessa on niin pimeääkin, ettei kukaan edes huomaa kun sulat hetkeksi suklaasta… Resepti on peräisin kahden lapsen voimistelija-isältä Juhalta, jonka atleettinen olemus ennakoi suklaakakun syöjille timmejä päiviä. Älä siis huoli!
Juhan suklaakakku
- 6 luomumunaa
- 1-1,25 dl sokeria (hunajaa, luomuruokosokeria, mitä haluat – itse käytin tavan valkeaa kun sitä oli)
- 300-350 g tummaa suklaata (esim. 200 g minttusuklaata ja 150 g 70%)
- 100-125 g voita
Paloittele voi ja suklaa sulamaan kattilaan hyvin miedolle lämmölle (1), sekoittele välillä etteivät pala. Erottele samalla valkuaiset ja keltuaiset omiin astioihinsa. Sekoita keltuaisiin sokeri ja vatkaa kuohkeaksi. Lisää sokeri-keltuaisseokseen sulanut suklaa ja voi, sekoita vielä. Vatkaa valkuaiset omassa kulhossaan napakaksi vaahdoksi, joka pysyy kulhossa vaikka kääntäisit sen väärinpäin. Lisää kolmannes valkuaisvaahdosta toiseen taikinaan ja vatkaa sekaisin. Lisää loput vaahdosta ja kääntele hellävaroen sekaisin taikinaan.
Paista n. 200 asteessa 20-25 minuuttia, kunnes pinta alkaa tummua. Kakku on parempaa, kun se jää hieman kosteaksi kunnon mutakakun tyyliin ja paranee vain, jos maltat sen jääkaappiin yön yli. Mökin kesäkeittiön uuni paistoi kakun nätin epätasaisesti pinnalta tummaksi ja sisältä raa’aksi, silti oli hyvää. Etenkin seuraavana päivänä. Vaikea tätä on mokata, jossei ihan ylikypsennä.
Jaska, joka myös on urheilullinen paleoitsija, suosittaa kakun kanssa kermavaahtoa. Go for it! Tekee lopputuloksesta nätimmän.
Ja jos nyt missasit vuodenvaihteen epäajan, tulee ennen ensi vuotta muitakin mahdollisuuksia sukeltaa suklaaseen… Sillä: kuka meitä voi estää juhlimasta! Parasta vuotta 2011 kaikille apinakeittiön asiakkaille, kiitos kaikesta. <3
Onnistuisikohan tuo ihan tavan maitosuklaalla tai jos vaikka osan laittaa sitä? Sitä kun löytyy edelleen kaapista joulun jäljiltä, enkä enää kykene sellaisena syömään. Näyttää herkulliselta!
Comment by Riia — 2.1.2011 @ 12.06
Ihanaa!!! Voi kun viitsisi tehdä..mutta kuka sen sitten syö jos en minä 😮 Katsoin kokki-ohjelmia eilen ja tämä Jamie Oliverin ohje veisi kielen mennessään – nami nami nami!! http://www.foodnetwork.com/recipes/jamie-at-home/tray-baked-meringue-with-pears-cream-toasted-hazelnuts-and-chocolate-sauce-recipe/index.html
Comment by Bella — 2.1.2011 @ 13.14
Riia, varmaan siinä osan voi korvata maitosuklaalla, muttei tietysti tule yhtä suklainen. Ehkä jos korvaisi maitosuklaalla ja lisäisi vähän van Houtenia tai raakakaakaojauhoa purkista ja maistelis kohdilleen? Mutakakku on yleensä parhaimmillaan vähintään taloussuklaasta tehtynä, mielellään tummemmastakin. Mutta pistä osa maitosuklaata ja osa oikein, oikein tummaa! Tai lisää sitä van Houtenia. Kerro sit jos kokeilit 🙂
Bella, kukas muukaan! Tää kyllä säilyy hyvin, että jos menee pienikin pala päivässä niin hyvin tän yksinkin tuhoais 🙂 Ja hei: tätä voi pakastaa! Hyvältä näyttää Jamien tekoset, kuten aina… Jamie saa pastapirulaisenkin näyttämään seksikkäältä O_O
Comment by ylimuuli — 2.1.2011 @ 17.54
En kyllä ole koskaan mutikseen sokeria laittanut vielä. Jollain 70% tulee ihan hyvää kamaa ilman sokeria.
200 g suklaata
200 g voita
5 munaa
Muistaa vaan tosiaan jättää sisältä löysäksi ja reunat vaan hyytyy ja on muuten taivaallista kermavaahdon ja vaikka omista vadelmista rusikoi haarukalla mössöä ja laittaa tipan kaksi steviaa.
Paistasin 200 asteessa max 10 min.
Comment by me and my — 2.1.2011 @ 21.14
Me and my, jep, mutikseen on monta hyvää ohjetta. Kokeilen sun ohjetta kun keksin seuraavan hyvän syyn! Kuten esim. synttärit loppukuusta 🙂 Mutta tuolla uunissa 10 min. ei olisi kyllä riittänyt lainkaan, olisi ollut täysin raakaa reunoistakin, päältä vain hiukan kypsynyt. Että on tämä vähän uunikohtaistakin, tuossa oli niin epätasainen lämpö. Mutikselle on siksi aika vaikea antaa prikun tarkkoja paistoaikoja.
Comment by ylimuuli — 3.1.2011 @ 6.17
Ooo loppukuusta..Luin eka lokakuussa ja mietin, että ei suklaahammasta usein sulla kolota 🙂
Comment by me and my — 6.1.2011 @ 22.03
😀
Comment by ylimuuli — 6.1.2011 @ 22.06
Onnellissuutta tulevan aikaan 🙂 Ja 1 000 000 x kiitos ihanista resepteistä ja muustakin iloa tuottavasta tekstin virrasta!
Comment by Vivaldix — 9.1.2011 @ 11.29
Kiitos Vivaldix <3 Samoin sinulle. Tuntuu niin kovin mukavalta kuulla, että reseptit ja myös TEKSTI ovat jonkun mieleen. 🙂
Comment by ylimuuli — 9.1.2011 @ 11.49
[…] itselleni rakkautta mökillä toisen paleomutakakun muodossa. Ohje on edelliskerran mutakakkupostauksen kommenteista nimimerkiltä Me and my. Kiitos, Minä ja minun, minun kakustani tuli erinomaista. […]
Pingback by MonkeyFood » Monkey Luck (Paleo Mudcake!) — 27.1.2011 @ 18.07
イギリスレーサーãƒãƒŸãƒ«ãƒˆãƒ³ã¯2007å¹´ã«è‡ªå‹•è»Šå¤§ä¼šã®æœ€ã‚‚明るã„星ã€åˆå‡ºå ´ã®F 1ãŒ3ä½ã€‚今回ã¯ç€ç”¨ã‚‚グランCarrera RS17機械å¼æ™‚計ã¯ã€ã‚ªãƒ¼ã‚¹ãƒˆãƒ©ãƒªã‚¢ãƒ¡ãƒ«ãƒœãƒ«ãƒ³å…¨åŠ›ã‚’å† ã€‚å½¼ã®æ–°ã—ã„車ã¯ãƒœãƒ¼ãƒ€ãƒ•ã‚©ãƒ³-マクレラン-メルセデス・冬もã€å…¨ä½“を示ã—ãŸã¨ãƒ•ã‚§ãƒ©ãƒ¼ãƒªå‹è² ã«æœ€è‰¯ã®å®ŸåŠ›ã€‚ウブãƒã‚³ãƒ”ー,見ãŸã¨ã“ã‚ã€2008é¸æ‰‹æ¨©ãŒ1度ã®2007å¹´ã°ã‹ã‚Šæ›¸ã自動車大会å²ã®2ä½ã‚¿ã‚°ãƒ›ã‚¤ãƒ¤ãƒ¼å¤§ä½¿ã®é–“ã®åŒç’§æ–—。 http://www.brandiwc.com/brand-super-11-copy-0.html
Comment by Anonymous — 8.3.2016 @ 4.01
… [Trackback]
[…] Read More: monkeyfood.net/2011/01/02/the-darker-shade-of-paleo-suklaakakku/ […]
Trackback by My Homepage — 17.1.2024 @ 20.00
… [Trackback]
[…] Find More here to that Topic: monkeyfood.net/2011/01/02/the-darker-shade-of-paleo-suklaakakku/ […]
Trackback by blue punisher effects — 25.4.2024 @ 23.22
… [Trackback]
[…] Read More to that Topic: monkeyfood.net/2011/01/02/the-darker-shade-of-paleo-suklaakakku/ […]
Trackback by penis envy mushroom effects — 25.4.2024 @ 23.35
… [Trackback]
[…] There you can find 64649 more Information to that Topic: monkeyfood.net/2011/01/02/the-darker-shade-of-paleo-suklaakakku/ […]
Trackback by ??????? — 30.4.2024 @ 0.33
… [Trackback]
[…] Info on that Topic: monkeyfood.net/2011/01/02/the-darker-shade-of-paleo-suklaakakku/ […]
Trackback by naga356 — 5.5.2024 @ 0.20
… [Trackback]
[…] Read More Information here on that Topic: monkeyfood.net/2011/01/02/the-darker-shade-of-paleo-suklaakakku/ […]
Trackback by indovip — 6.5.2024 @ 15.04
… [Trackback]
[…] Read More here to that Topic: monkeyfood.net/2011/01/02/the-darker-shade-of-paleo-suklaakakku/ […]
Trackback by Angthong National Marine Park — 8.5.2024 @ 0.24
… [Trackback]
[…] Find More Information here on that Topic: monkeyfood.net/2011/01/02/the-darker-shade-of-paleo-suklaakakku/ […]
Trackback by ??????? ais fiber — 16.5.2024 @ 0.35
… [Trackback]
[…] Info on that Topic: monkeyfood.net/2011/01/02/the-darker-shade-of-paleo-suklaakakku/ […]
Trackback by ????????????????????? ??????????????????? — 17.5.2024 @ 6.21
… [Trackback]
[…] There you can find 82548 more Information to that Topic: monkeyfood.net/2011/01/02/the-darker-shade-of-paleo-suklaakakku/ […]
Trackback by UV inspection lamp — 30.5.2024 @ 0.09
… [Trackback]
[…] Read More here on that Topic: monkeyfood.net/2011/01/02/the-darker-shade-of-paleo-suklaakakku/ […]
Trackback by ???????????? — 1.6.2024 @ 2.01
… [Trackback]
[…] Find More Info here on that Topic: monkeyfood.net/2011/01/02/the-darker-shade-of-paleo-suklaakakku/ […]
Trackback by seo for therapist — 11.6.2024 @ 0.11
… [Trackback]
[…] Find More Info here to that Topic: monkeyfood.net/2011/01/02/the-darker-shade-of-paleo-suklaakakku/ […]
Trackback by ??????? — 11.6.2024 @ 1.36
… [Trackback]
[…] There you will find 22367 additional Information to that Topic: monkeyfood.net/2011/01/02/the-darker-shade-of-paleo-suklaakakku/ […]
Trackback by duandainam.vn — 18.6.2024 @ 1.34
hot pot canggu bali chinese food most popular authentic restaurant culinary traditional recommendation: https://kulinerdibali.com/chinese-food-hot-pot-canggu-bali
Comment by Kevin Michael Price — 11.7.2024 @ 8.19
https://baliculinary.com/Ding-ding-hotpot-recipe
Comment by Brittany Nicole Hughes — 30.7.2024 @ 13.24
-Kunjungi Ding Ding Hot Pot Canggu Bali untuk pengalaman kuliner unik. Hidangan lezat menanti Anda!https://kulinerdibali.com/,https://baliculinary.com/,https://dingdinghotpot.com/,https://dingdinghotpot.id/
Comment by Intan — 20.8.2024 @ 7.54
-Ding Ding Hot Pot Canggu Bali: Tempat makan terbaik di Bali untuk penggemar hot pot. Coba sekarang!https://kulinerdibali.com/,https://baliculinary.com/,https://dingdinghotpot.com/,https://dingdinghotpot.id/
Comment by Intan — 20.8.2024 @ 9.04
-Temukan kenikmatan sejati di Ding Ding Hot Pot Canggu Bali. Makan enak sambil menikmati suasana asri.https://kulinerdibali.com/,https://baliculinary.com/,https://dingdinghotpot.com/,https://dingdinghotpot.id/
Comment by Damar — 20.8.2024 @ 10.14
-Temukan kenikmatan sejati di Ding Ding Hot Pot Canggu Bali. Makan enak sambil menikmati suasana asri.https://kulinerdibali.com/,https://baliculinary.com/,https://dingdinghotpot.com/,https://dingdinghotpot.id/
Comment by Dimas — 20.8.2024 @ 11.12
-Ding Ding Hot Pot Canggu Bali: Tempat makan terbaik di Bali untuk penggemar hot pot. Coba sekarang!https://kulinerdibali.com/,https://baliculinary.com/,https://dingdinghotpot.com/,https://dingdinghotpot.id/
Comment by Ayu — 20.8.2024 @ 12.37
-Ding Ding Hot Pot Canggu Bali: Tempat makan terbaik di Bali untuk penggemar hot pot. Coba sekarang!https://kulinerdibali.com/,https://baliculinary.com/,https://dingdinghotpot.com/,https://dingdinghotpot.id/
Comment by Rina — 20.8.2024 @ 13.51
-Mau makan enak di Bali? Kunjungi Ding Ding Hot Pot Canggu. Tempat terbaik untuk pecinta kuliner!https://kulinerdibali.com/,https://baliculinary.com/,https://dingdinghotpot.com/,https://dingdinghotpot.id/
Comment by Citra — 20.8.2024 @ 14.59
-Kunjungi Ding Ding Hot Pot Canggu Bali untuk pengalaman kuliner unik. Hidangan lezat menanti Anda!https://kulinerdibali.com/,https://baliculinary.com/,https://dingdinghotpot.com/,https://dingdinghotpot.id/
Comment by Ayu — 20.8.2024 @ 16.11
Coba Ding Ding Hot Pot di Canggu Bali sekarang! Pilihan tepat untuk pengalaman kuliner unik.https://kulinerdibali.com/,https://baliculinary.com/,https://dingdinghotpot.com/,https://dingdinghotpot.id/
Comment by Citra — 20.8.2024 @ 17.22
-Makan enak bersama teman di Ding Ding Hot Pot Canggu Bali. Sajian istimewa untuk momen spesial!https://kulinerdibali.com/,https://baliculinary.com/,https://dingdinghotpot.com/,https://dingdinghotpot.id/
Comment by Cahyo — 20.8.2024 @ 18.25
-Nikmati hidangan panas di Ding Ding Hot Pot Canggu Bali. Tempat terbaik untuk berkumpul bersama keluarga!https://kulinerdibali.com/,https://baliculinary.com/,https://dingdinghotpot.com/,https://dingdinghotpot.id/
Comment by Rizky — 20.8.2024 @ 19.39
-Nikmati hot pot terbaik di Ding Ding Hot Pot Canggu Bali. Rasakan kenikmatan setiap suapan!https://kulinerdibali.com/,https://baliculinary.com/,https://dingdinghotpot.com/,https://dingdinghotpot.id/
Comment by Eko — 20.8.2024 @ 20.45
-Nikmati hidangan panas di Ding Ding Hot Pot Canggu Bali. Tempat terbaik untuk berkumpul bersama keluarga!https://kulinerdibali.com/,https://baliculinary.com/,https://dingdinghotpot.com/,https://dingdinghotpot.id/
Comment by Kevin — 20.8.2024 @ 21.50
-Kunjungi Ding Ding Hot Pot Canggu Bali untuk pengalaman kuliner unik. Hidangan lezat menanti Anda!https://kulinerdibali.com/,https://baliculinary.com/,https://dingdinghotpot.com/,https://dingdinghotpot.id/
Comment by Citra — 20.8.2024 @ 23.27
-Nikmati hot pot terbaik di Ding Ding Hot Pot Canggu Bali. Rasakan kenikmatan setiap suapan!https://kulinerdibali.com/,https://baliculinary.com/,https://dingdinghotpot.com/,https://dingdinghotpot.id/
Comment by Fanny — 21.8.2024 @ 1.08
https://baliculinary.com/wagyu-a5-murah-untuk-hot-pot-%E2%AD%90%EF%B8%8F-resep-kuliner
Comment by Jonathan Scott Mitchell — 23.8.2024 @ 13.07
-Temukan kenikmatan sejati di Ding Ding Hot Pot Canggu Bali. Makan enak sambil menikmati suasana asri.visit here Hot Pot bali rekomended
Comment by Galih — 31.8.2024 @ 16.38
https://baliculinary.com/chinese-food-court-hot-pot
Comment by Andrew Scott Evans — 2.9.2024 @ 13.10
Klik Here Recommendations for easy money
Comment by Xander — 10.9.2024 @ 8.03
Discover how online methods can easily earn you $1,000 monthly,Visit Here to Get Money.
Comment by Frederik — 14.9.2024 @ 8.18
-Ding Ding Hot Pot Canggu in Bali is ready to pamper your taste buds with special sauce and quality fresh ingredients. The perfect place for a warm and delicious dinner!,visit here Hot Pot bali rekomended.
Comment by Erik — 17.9.2024 @ 12.07