Olenko liian ruokaorientoitunut, kun suunnittelen Kumman kaa? -pelin pelaamista raaka-aineilla ja ruokalajeilla? 😀 Vaan eihän kesällä ole niin tarkkaa! Paras biisisitaatti PMMP:n kappaleesta Kesäkaverit:
Kun uinnin jälkeen tulee kova nälkä, me päätämme mennä taksilla hotelliin, ja Hiltonissa väki paheksuu et noi on pelti kiinni. Höh. Otan pekonii.
(Akonanin pointtaus!)
Pakoillessani opinnäytetyön tekemistä lohkaisen päivästäni muhkean osan kokkailuun, mihinpä muuhunkaan. Tietysti myös treenit, siivous, sosialisointi ja lukeminen saavat osansa. Pesisin ikkunatkin, mutta akkuna-avain on hukkaantunut.
Joka tapauksessa, kesällä kelpaa kokata. Ja etenkin muiden blogeista varastettuja ohjeita. Sillä mikäpä olisi maukkaampaa kuin moninkertaisen ruokahaastevoittaja Polkkapossun savusiikasalaatti! Simppeli ohje, tulos enemmän kuin osiensa summa. Sopivan summittainen resepti täällä.
Aivan yhtä ihana kuin kuvansa on Cloudberry Quarkin Glorian Ruoka ja viini -lehdestä bongaama Grilled Couscous Salad. Koska pienessä yksiössäni ei nyt satu majailemaan grilliä, paistelin munakoisot, paprikan ja kesäkurpitsan paistinpannulla, sumuttaen joka välissä upouudella öljysuihkepullollani oliiviöljyä. Suihkepullo on tuorein rakkauteni! Couscous maustui kanaliemellä sekä basilikalla että tillillä. Kokonaisuus nautittiin omassa hyvässä seurassa kanan ja punasipulihillokkeen kanssa.
Valmistin myös mausteista tomaattihilloketta, ohje seuraa myöhemmin, mutta siitä tuli niin kovin makeaa, että kaipaisin ideoita siitä, mihin sitä kannattaisi lykätä. Eniwan?
Mein suihkepullo meni rikki 🙁 Se on enemmän, öö, ruutta nyt. Muuten tosikätevä kapistus kyllä. Ihan any day now mä kyllä teen tota punasipulihillokettakin vielä kun niin sitä suitsutit…
Tomaattihillokkeeseen… hmm, chiliä? Paprikaa? Sitruunamehua? 😛
Comment by deinin — 19.6.2007 @ 13.54
Friteerattuja tortillaviipaleita, vuohenjuustoa ja tomaattihilloketta. Heh. Ei kyllä aavistustapaavistustakaan, olisiko hyvää, mutta tuli vaan mieleen.
Comment by polkkapossu — 19.6.2007 @ 15.21
Hi Ylimuuli…. I am drooling over all your pictures, but I can’t understand a word 🙂 I will keep checking back and I may take you up on your offer of translation!
Comment by Janet — 19.6.2007 @ 17.34
Toi Pimppisten kesäbiisi on niiiiiiin hyvä 😀
Comment by Välispiikki — 19.6.2007 @ 20.49
Deinin, tee! Just veteli illallisvieras viimeset kanan kanssa ja kehui. Hilloke on siis jo sinänsä maustettua, mutta chilihän olis kyllä sopinut siihen.
Vuohenjuusti vois olla ihana! Kokeilen pokeilen.
Janet, nice to see you here! 😀 Just made your superb phyllo desserts and enjoying them RIGHT now. I’ll post about it in Finnish so the recipe will spread… Hope it’s okay? Tastes quite like christmas plum tarts, delicious. Gonna try it with dried plums next time. Also have an experiment version in the oven as we speak, I’ll be reporting how that turns out… 😉
Välispiikki, ÄLÄ! 😀
Comment by Ylimuuli Mukkelis — 19.6.2007 @ 23.18
Nice site. Thanks.
http://buy-lopressor.zs.pl buy lopressor
Comment by buy lopressor — 25.8.2007 @ 11.54
http://www.cm.nsysu.edu.tw/lifetype/index.php?blogId=28 free telus ringtones
Comment by free telus ringtones — 26.9.2007 @ 22.17
http://www.cm.nsysu.edu.tw/lifetype/index.php?blogId=29 tramadol without prescription
Comment by tramadol without prescription — 26.9.2007 @ 23.24
http://www.cm.nsysu.edu.tw/lifetype/index.php?blogId=31 buy tramadol online
Comment by buy tramadol online — 27.9.2007 @ 2.03
http://www.cm.nsysu.edu.tw/lifetype/index.php?blogId=32 tramadol prescription
Comment by tramadol prescription — 27.9.2007 @ 3.37
http://www.cm.nsysu.edu.tw/lifetype/index.php?blogId=34 tramadol ultram
Comment by tramadol ultram — 27.9.2007 @ 5.49
Nice site. Thanks!!!
http://search.cnn.com/search?query=site%3Aadvanced-cnn-search.com%20-baby-phat-fashion-baby-phat-fashion-show-baby-phat-fashions-baby-phat-faux-fur-coat-baby-phat-flashing-lights-for-your-cell-phone-baby-phat-flip-flops-baby-phat-flood-pants-baby-phat-footwear-baby-phat-for-girls-baby-phat-for-infant baby phat footwear
Comment by baby phat fashion — 27.9.2007 @ 14.09
Hello! Good Site! Thanks you! ociozrxofa
Comment by xftcdupuus — 10.10.2007 @ 1.53
diane kruger naked
Comment by lijuqryhni — 19.10.2008 @ 11.45
I would reply, sucking on brandi c porn a different name kate only.
Comment by porn — 21.1.2009 @ 0.47
cameron diaz nude
Comment by qylyhd — 21.1.2009 @ 7.33
I just like the helpful information you provide in your articles
Comment by BORUTO — 21.7.2024 @ 14.27