MonkeyFood Ylimuulin apinanruokakeittiö ruokkii päätä ja häntää

26.12.2008

Pelasta maailma – tee se jo tänään

CMX:n kaunis kappale Pelasta maailma tuo mieleeni ko. yhtyeen toisen kappaleen, Ruosteen, joka on minulle tuttu jo varhaisnuoruudesta, jolloin säe “nämäkin murhaajan kädet etsivät päätä, jota silittää” tuottivat kylmänväristyksiä pelottavassa ristiriidassaan. Enihuu, tämä kaikki tuli mieleeni kun yritin keksiä sopivaa otsikkoa postaukselle, jonka sisältönä on erinomainen mikrossa valmistuva kasvislisäke sekä pieni Isomäen Ripan kirjan puffi.

Tässä siis Mirkan kommentteihin postaama ohje kiinalaisen mikrokeittiön kasvissettiin, jonka koestin ja joka jäi heti elämään köökkiini. Tuloksena on sopivasta purutuntumaisia, maukkaita ja jännittävällä tavalla kiinalaisvivahteisia vihanneksia, jotka ovat edukseen paitsi sellaisenaan, myös esim. fetan kanssa mätsättynä. Pitsan päällekin voi kasvikset kätevästi tällä tavoin esivalmistaa, jos haluaa tehdä läpyskää italialaisempaan malliin (juusto alle).

china

Kiinalaiset kasvikset mikrossa

  • iso paprika
  • 1 suuri sipuli
  • 225 g kirsikka- tai kiinteitä tomaatteja
  • 1-2 rkl öljyä
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl sokeria
  • (muutama tippa paahdettua seesamiöljyä)

Leikkaa sipuli lohkoiksi, samoin tomaatit. Jos käytät kirsikkamallisia, puolita. Kuutioi paprika postimerkinkokoisiksi viipaleiksi. Lämmitä öljyä mikronkestävässä astiassa täydellä teholla minuutti. Lisää öljyyn sipet ja kuumenna kaksi minuuttia, sekoita välillä. Lisää paprikat ja taas, kaksi minuuttia, sekoita välillä. Viimeisenä tomaatit, sokeri ja suola, hyvä sekoitus ja vielä minuutti mikroa. Jos seesamiöljyä löytyy, ropsi pari tippaa komeuden ylle. Tarjoile lämpimänä tai viilentyneenä. Toimii myös uudelleenlämmitettynä ihan okei, juurikin sen fetan kanssa.

Ja mitä siihen Isomäen kirjaan tulee, olen puffannut Sarasvatin hiekkaa -opusta jo aiemminkin, ja mikäli  luit ja maailmantuska heräsi, tässä vähän helpotusta: 34 tapaa estää maapallon ylikuumeneminen. Josset lukenut, lue nyt.

9 Comments »

  1. Pizzaan?! 😀 Taidan olla rajoittunut… tosin Suzhoussakin on nykyisin Kotipizza…

    Comment by Mirka — 28.12.2008 @ 14.45

  2. Mirka, niiin… kokeilin tuossa yhtenä päivänä karppia pitsapohjaa, jonka esikypsensin, sitten lykkäsin päälle tomaattikastikkeen, juuston ja pavut ja taas lämmitin, viimeiseksi näin käsitellyt kasvikset, joiden jälkeen vain piipahti uunissa. Juuri ihanaa. 😀

    Comment by ylimuuli — 28.12.2008 @ 16.13

  3. Kiva idea kasvispizzaan tosiaankin!! Pitänee testata heti kun seuraavat pizzankänttyrät väsää. 😉

    Comment by Insanity — 29.12.2008 @ 19.51

  4. “kypsentämätöntä kasvisruokaa tarvitaan kaksi kertaa enemmän kuin keitettyä kasvisruokaa ihmisen ravitsemiseksi” Selittäisitkö tyhmälle hansulle, ku se ei tajuu? 😀

    Comment by hansus — 31.12.2008 @ 6.05

  5. Hansus, siis kypsentämätön ei imeydy (tai ole kropan käytettävissä) yhtä hyvin kuin kypsennetty, näin itse käsitin. Ja tutkimusten mukaan kypsentämätöntä kasvisruokaa tarvitaan tuplasti niin paljon kuin keittämällä esikypsennettyä ihmisen ravitsemiseksi, tämän Isomäki kirjassaan mainitsee. Helpottiks? 🙂

    Comment by ylimuuli — 31.12.2008 @ 8.00

  6. Juu, kiitos vaan kovasti. Ett ei kai sitt muuta ku salaatit kattilaan jatkossa 😀 Oon muuten tulossa taas käymään Suomessa ensi viikolla. Pitäiskös käydä lounaalla? Vai missäs päin oot nykyään töissä?

    Comment by hansus — 1.1.2009 @ 9.25

  7. Hahaa! Meikäläinen tekas uudeksi vuodeksi pizzat, ja itelle tein yhen lätyskän juuri tälleensä että kypsensin kasviksia vähän ensin mikrossa.. Kiitos vaan ideasta, tuli ihan mielettömän hyvää pizzaa!! Pistin normi juustoraasteen tilalle mustaleimaa, ja aijjai että teki gutaa.

    Comment by Insanity — 2.1.2009 @ 1.23

  8. Hansus, on kai sillä raakaravinnollakin paikkansa 😉 Onneks! Mä oon töissä Herttoniemessä ja sellai, etten pääse kesken päivän irtoamaan lounaalle sieltä. Mut muuten vois kyllä nähä. Ehkä kaffet tai ruoka ke tai to viiden jälkeen? Miten ois?

    Insanity, eiksole käyttökelponen! Ite oon tehny nyt kahteen kertaan tortilloihin tellai kasvikset täytteeks ja aivan loistava. Sitten lisäksi joku liha/kana/papusetti ja juustot päälle uuniin niin avot 😛 Pitsaa tein kans eilen, tosin nyt en valmistellu vihanneksia kun oli erityyppiset. Mut mikro on tullut jäädäkseen. 🙂

    Comment by ylimuuli — 2.1.2009 @ 11.58

  9. Tuun vasta perjantaina, mutta seuraavalla viikolla voisi nähdä töiden jälkeen? Sama numero toimii edelleen, joten voimme viesteillä tarkemmin jahka olen Suomessa? Sekä ruoka että kahvi toimii aina 🙂

    Comment by hansus — 4.1.2009 @ 18.39

RSS feed for comments on this post. TrackBack URL

Leave a comment

Powered by WordPress