MonkeyFood Ylimuulin apinanruokakeittiö ruokkii päätä ja häntää

30.10.2013

Minute of your time

Filed under: Gluteeniton,Maidoton,mikroruokaa — Meri @ 19.56

…enempää ei tämän sämpän tekemiseen tarvita. Tästä on ollut puhetta Monkeyssa jo edellisellä vuosikymmenellä (2008), mutta koska joukkoon saattaa eksyä uusiakin lukijoita (no tuskin), niin varuiksi mainostelen!

Kyseessä on ihan oman maun mukaan tehtävä karppi, tai gluteeniton, tai herkullinen tai hauska sämpylä, joka syntyy lisää vain vesi, pese ja pidä, sekoita ja syö -metodilla mikroautouunissa. Perusidea on iisi, tee sillä mitä lystäät!

möntti

 

Alligaattorihedelmää, kookosöljyä ja metua.

Alligaattorihedelmää, kookosöljyä ja luomumetua.

Minuuttisämpylä

  • 1 luomumuna
  • ripaus suolaa
  • 1 rkl rasvaa (oliivi- tai kookosöljyä, voita… )
  • 0,4 tl leivinjauhetta
  • n. 0,5 dl jauhoa

Sekoita pakasterasiaan tai sen kokoiseen astiaan ja loppu hoituu mikrossa, minuutissa. Voit jättää leivinjauheen poiskin, tuolloin pullero ei kohoa ihan niin kovin, mutta eipä se haittaa. Jauhoina voi käyttää melkein mitä vain, mutta toki näillä kookosjauhoilla ja sen sorttisilla tulee tiiviimpää kamaa ja kuohkea on perinteisesti leivässä parempi. Itse tein tänään tattarijauholla, aika tiivis sekin oli, mutta ruokaisa ja kelpo. Jäniksen selässä on turha olla nirso!

10.4.2010

Bend over, paleolithic diet!

Filed under: Alakarppi,Gluteeniton,mikroruokaa,paleo — Meri @ 7.41

Is it or isn’t it??! YES it is “bread“! Paleo bread but with sum cheez! Decided to try some to test my gut after my excellent Biosig results yesterday. The cheese is un-pastourized, naturally, and a rare treat. As rare is the bread itself, but it’s totally paleo if you’d like to make burgers or sandwiches some time. And it tastes good! Super easy, but you need a microwave. Microwave’s soooo paleo.

paleobread

[This one has flaxseed in it, hence the robust colouring.]

The One Minute Wonder (aka Paleo Bread)

  • 0,6 dl almond flour (or mix almond flour/nut flour/grounded flaxseeds)
  • 1 Tbl butter
  • 1 organic egg
  • 1 tsp baking powder (I’ve heard it may be omitted but never tried without)
  • some salt

Melt butter, mix all ingredients in a plastic container (not too big, so “the dough” forms maybe 1 cm layer in the bottom) and microwave it for one minute, full throttle. Bling! It’s ready.  Turn the box over and hit it lightly so as to get the “bun” fall from it. Let cool a little, cut into halves horizontally and treat like bread. Sure tastes like it.

In my opinion (self grounded) almond meal gives the most bread like end product: a fluffy light one, but if you want some seedy texture, try mixing some flaxseed in it, grounded as well. Works also with bran and different flours, but that’s up to you whether you want to touch the evil grains.

15.6.2009

Nuketa nopeasti

Filed under: Arkiruoka,mikroruokaa — Meri @ 20.40

Ei taida kenellekään tulla enää uutisena, että yhdelle ihmiselle tai kahdelle hiilarinkarttelijalle tekee nopeasti perunat mikroaaltouunissa. Pottu tai pari kääritään talouspaperiin, mikroon ja pari minuuttia, yksi lisää jossei riitä. Pikaisesti kypsää ja pirun kätevästi. Siitä sen pilkkoo vaikka salaattiin.

Mutta sitä en tiedä, onko ajatuksenne kulkenut perunanvalmistelun jälkeen samoja ratoja omieni kanssa, sillä testasin tietysti välittömästi samaa punajuurella. Pistin kyllä ison juuren kahteen osaan ja kokeilin toisella, meni siinä ehkä kolme minuuttia ja jo oli kypsä juurikas käsissä. Voi saakeli että mikro on mukava kaveri. Mikron kanssa voinee jatkaa ajatusleikkiä muiden juuresten kanssa, jos hotsittaa.

Edit: myös palsternakka onnistuu mikrossa erinomaisesti. Kuorin nakan ennen kuin käärin paperiin eikä nakka vaatinut pitkää nuketusta, onhan se niin huokoinen. Punajuuren olen kuorinut vasta jälkeenpäin ja käärinyt aina kahteen paperiin, ettei punaväriä leviä uuniin. Helpompaa olisi kyllä kuoria ensin ja nukettaa sitten, mutta paperit saa kietoa sitten huolella.

18.4.2009

Terveyttä tehoruoalla, inshallah

Filed under: Alakarppi,Arkiruoka,Kala,Kevyt,mikroruokaa — Meri @ 16.54

Terveisiä Egyptin Dahabista, jossa aurinko, tuuli, suolaistakin suolaisempi ja kirkkaampi Punainen meri sekä loman buddhistava vaikutus hellivät meidät upeiksi. Mukana matkusti myös pieni setti super foodseja eli tehoruokaa, joka yhdessä hedelmien kanssa piti lounasajat hyvin hengissä vapaasukellusten välissä. Tutustukaa ihmeessä, erityisesti kaakaopavut, gojit ja incamarjat pitävät otteessaan, näistä saa taiottua myös taivaallista (ja taivaallisen terveellistä) suklaata.

>> Tehoruokaa Keho.netissa

Valikoimissa ei ole vielä ihan kaikkea, mutta pian kyllä.

Samalla pieni keksintö, sillä vaikka kuinka olen päättänyt, etten taida ruokablogailla enää, en malta olla jakamatta ihanaa ideaa 😀 Toivottavasti osuu ainakin jonkun halukkaan haaviin.

Paleopomput eli mikrouuniomenat

  • omena tai kaksi
  • kanelia
  • kookoshiutaleita
  • goji-marjoja (tai rusinoita tms. kuivattua hedelmää)
  • hunajaa
  • (luonnonjogurttia, mieluiten partaäijää)

Kuori omenat ja poista kodat. Laita annosastioihin ja karista päälle kanelia. Sekoita kourallinen kookoshiutaleita ja gojeja ja levitä omenalle, toista toiselle. Valele pieni annos hunajaa molemmille omenille. Iske mikroon minuutiksi tai kolmeksi, kunnes omenat ovat kypsiä. Kypsyvät yllättävän nopeasti pehmeiksi, makeiksi ja kosteiksi! Seuraksi vaikka paksua luonnonjugurttia, järkyttävän hyvää, helppoa ja herveellistä.

(Vielä bubblin’ under toinen käytössä oleva kokeiluni eli Tuna Balls (kahdelle):  purkki tonnikalaa vedessä, 1-2 rkl tomaattipyrettä, juustoraastetta, oreganoa/timjamia/basilikaa, suolaa, pippuria, auringonkukansiemeniä. Sekoita ja pyöritä pulleroiksi, paista uunissa n. 200 asteetta hetken verran. Maukkaita ja iisejä eväänä.)

Egyptissä muuten ihastuimme täysin kalmariin ja kalmaria valmistuukin tänään myös kotona. Jos omistat erinomaisia kalmarinvalmistusvinkkejä, jaathan!

26.12.2008

Pelasta maailma – tee se jo tänään

CMX:n kaunis kappale Pelasta maailma tuo mieleeni ko. yhtyeen toisen kappaleen, Ruosteen, joka on minulle tuttu jo varhaisnuoruudesta, jolloin säe “nämäkin murhaajan kädet etsivät päätä, jota silittää” tuottivat kylmänväristyksiä pelottavassa ristiriidassaan. Enihuu, tämä kaikki tuli mieleeni kun yritin keksiä sopivaa otsikkoa postaukselle, jonka sisältönä on erinomainen mikrossa valmistuva kasvislisäke sekä pieni Isomäen Ripan kirjan puffi.

Tässä siis Mirkan kommentteihin postaama ohje kiinalaisen mikrokeittiön kasvissettiin, jonka koestin ja joka jäi heti elämään köökkiini. Tuloksena on sopivasta purutuntumaisia, maukkaita ja jännittävällä tavalla kiinalaisvivahteisia vihanneksia, jotka ovat edukseen paitsi sellaisenaan, myös esim. fetan kanssa mätsättynä. Pitsan päällekin voi kasvikset kätevästi tällä tavoin esivalmistaa, jos haluaa tehdä läpyskää italialaisempaan malliin (juusto alle).

china

Kiinalaiset kasvikset mikrossa

  • iso paprika
  • 1 suuri sipuli
  • 225 g kirsikka- tai kiinteitä tomaatteja
  • 1-2 rkl öljyä
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl sokeria
  • (muutama tippa paahdettua seesamiöljyä)

Leikkaa sipuli lohkoiksi, samoin tomaatit. Jos käytät kirsikkamallisia, puolita. Kuutioi paprika postimerkinkokoisiksi viipaleiksi. Lämmitä öljyä mikronkestävässä astiassa täydellä teholla minuutti. Lisää öljyyn sipet ja kuumenna kaksi minuuttia, sekoita välillä. Lisää paprikat ja taas, kaksi minuuttia, sekoita välillä. Viimeisenä tomaatit, sokeri ja suola, hyvä sekoitus ja vielä minuutti mikroa. Jos seesamiöljyä löytyy, ropsi pari tippaa komeuden ylle. Tarjoile lämpimänä tai viilentyneenä. Toimii myös uudelleenlämmitettynä ihan okei, juurikin sen fetan kanssa.

Ja mitä siihen Isomäen kirjaan tulee, olen puffannut Sarasvatin hiekkaa -opusta jo aiemminkin, ja mikäli  luit ja maailmantuska heräsi, tässä vähän helpotusta: 34 tapaa estää maapallon ylikuumeneminen. Josset lukenut, lue nyt.

13.12.2008

Monkeyperhe kasvaa: se on mikro!

Jepajepajepa, eihän se ollut kuin ihan vasta eli tämän vuoden (sentään, eh) helmikuussa, kun uhosin, että maailman pelastamiseksi aion hankkia mikron. No nyt se on täällä. Kaunis Kenwoodimme saapui apinamaailmaan ystävällisten Lihansyöjävanhempien toimesta ja nyt se on haistellut keittiömme karsinogeenistä ilmaa jo tunnin verran. Toistaiseksi Kenny ei osoita pakokauhun merkkejä ja muutenkin se näyttää viihtyvän. Alkupälinöiden ja kirvesvarsien jälkeen uskalsin jo hiukan lämmitelläkin sitä, syömäkelpoisin tuloksin. Se on ihan kokki tämä meidän Kenni!

sämppä

juustosämppä

Huumorintajuakaan siltä ei puutu. Neitsytmatkaltaan se nimittäin tuotti iloksemme kovasti koomisen sämpylän, joka on kaiken lisäksi alakarppi eli vähähiilari. Woot?! Kenny on niiiiiiin tätä päivää, ulkomaankielinen nimi ja kaikki. Kyllä maahanmuutto on kannatettavaa. Ja vaikka ulkonäkö muistuttikin enemmän pesusientä kuin leipää, maku ei ollut vitsi. Kenni on lunastanut paikkansa. Minuutissa.

Alakarppi sämpylä (Karpit.netin erinomaisen ohjeen mukaan, kiitos Rokkari!)

  • 1 rkl voita (tai kookosöljyä)
  • 0,25 dl mantelijauhoa
  • 0,25 dl vehnäleseitä
  • 0,4 tl leivinjauhetta
  • luomumuna

Jos käytät voita, sulata se ensin mikronkestävässä kipossa Kennyn tai sukulaisensa toimesta. Lisää kippoon muut aineet ja sekoita tasaiseksi. Lykkää kippo takaisin Kennyyn ja mikrota täydellä teholla yksi minuutti. Sämpylä jää melko kosteaksi, mutta sen kuuluukin. Anna jäähtyä hetki ja halkaise sitten. Riita poikki ja voita väliin! Nyt on pileet. (Ja näissä pileissä ei katsota koiraa karvoihin.)

Sämpylän voi mantelijauhon ja leseiden sijaan valmistaa Karppien mukaan mistä tahansa yhteensä 0, 6 desin sekoituksesta esim. proteiinijauhoa, pellavasiemenrouhetta, siemeniä, soija- tai pähkinäjauhoista. Sämpylästä voi tehdä halutessaan tehdä myös makean. Ja leivinjauheen saap jättää pois jos lystää.

Ja nyt, nyt elän kaikkien hyviksi havaittujen mikrouuniohjeidenne, -ruokienne ja -leipomustenne toivossa! Kauniisti pyydän, kiitän ja kumarran, antakaa kommenttilaatikon laulaa. Vetoan teihin: Kennylle töitä!

Powered by WordPress