MonkeyFood Ylimuulin apinanruokakeittiö ruokkii päätä ja häntää

[Tätä luvassa. Ja hetki menee, ennen kuin päästään Napon kanssa sinuiksi. Täytyy kehitellä ihan uudet kuvausrutiinit ja “studio” :-D]

…tuore lahjukseni. Pian Nappo nappaa kuvia napoista. Ensin sen on vain nukuttava hyvät unet, kuten minunkin. Ja huomenna on jo työläisen perjantai ja pääsen vihdoin fondue-neitsyydestäni ihanan Emman ja Napon kummitädin Välispiikin kannustamana!

Mutta mitä ihmettä keksin tammikuun ruokahaasteeseen? Ehkä paketillisen Karnevaalikeksejä. Ne tummanruskeat on parhaita. Ja Fazerin sekalaisten paras on Kiss Kiss. Twist-pussin paras on ranskalainen nougat ja Lauantaipussin parhaat on lätkäkarkit. Hemapasta paras on maissi tai sittenkin herneet ja muussista ja muusista muussi. Nyt on kuitenkin parasta mennä nukkumaan.

Orpona siis sikäli, että olen ollut ilman kameraa Suomeen laskeutumiseni jälkeen… Kokkasin jo sen seitsemää (no kolmea) thai-ruokaa täällä mankilassa, mutten pääse elämöimään ohjeilla ennen kuin saan valokuvausmasiinan! Sellainen on kuitenkin pian luvassa ja vielä entistä ehompana, kun saan valmistujaislahjaksi ensimmäisen ikioma digipokkarini. Sille pitää tietysti keksiä nimi, kuten aikoinaan punaiselle maasturilleni (könkeli, ei auto). Piisamirotta palvelee edelleen hyvin, viimeksi Ahvenanmaan pyrähdyksellä.

Myös reissukuvia suollan julki sen verran kuin sensuuri sallii, kun ne pian saapuvat luokseni. Jos on nimiajatuksia kameralle, saa ehdotella vapaasti. Ei muuta. Voikaa hyvin. 🙂

Ihan vielä en vie teitä thai-ruoan maailmaan, mutta kohta! Lupaan. Sitä ennen muutamia huomioita maailmalta. Kuvia seuraa, kunhan Lihansyöjä malttaa purkaa ne kamerastaan.

Ruoka Thaimaassa oli edullista ja ihanaa, ja ehkä parasta kaikessa, aina tuoretta ja nopeasti valmistuvaa. Vaikka etukäteen olin ajatellut pistellä suihini merenelävät poikineen, en siihen kuitenkaan kyennyt. Kun kärsii bakteerikantojen eroista, kroppa ja pää pistävät hanttiin katkoille ja rapusille. Kalaa silti söin, hapanimelänä joka on kestosuosikkini sekä toisenlaisena kombona, jonka valmistelen ja postaan kunhan ehdin.

Kaikenlaiset kanacurryt olivat poikkeuksetta mielettömän hyviä, samoin kuin überlempparini tom kha gai, kanakookoskeitto. Näitäkin porisee täällä ihan pian! Ruokakurssilla oli hauskaa ja kokkiope Noilta sai erinomaiset eväät kotikokkailuun, vaikka oli jotenkin koomista olla siellä vatsatautitoipulaana; yritin parhaani mukaan selitellä lontoolaisille kanssakokkaajille, miksi vain maistoin ruokia. Nauratti sekin, että olin edellisiltana vielä niin todella sairas, että soitin ja jätin perumisviestin kurssin järjestäneen ravintolan puhelimeen. Viestissä puhuin rajusta ripulista, varmaan olivat tyytyväisiä, että tulin sittenkin 😀

Jälkkäreistä maistoin sticky rice and mangoa, tahmeaa riisiä ja mangoa sekä kookos-banaanikeittoa, joista jälkimmäinen oli suussasulavaa. Pannukakut jäivät Lihansyöjälle kun en tiennyt, sisälsivätkö maitoa. Parhaiten Lihansyöjälle maistui pannareista juustopannari! Hilpeä näky se, pala sulatejuustoa pyöreässä kaakussa ja päälle hunajaa.

Hedelmiä yritin syödä koko vuoden tarpeiksi, tuoretta ananasta ja vesimelonia. Ei ihan heti uskoisi, että tuoreeseen ananakseenkin voi kyllästyä. Tavoite saavutettu 😉 Thaimaassa tyyppailtiin ensimmäistä kertaa myös Ameriikan alkuperäinen dominokeksi eli Oreo, jota saikin varmaan viitenä eri makuna. Kaakaoisempi ja ohuempi kuin domino, ehkä jopa parempi. Kokeiltiin myös kaikenlaisia kummallisia kaupanantimia, jota perinnettä jatkoin Hongkongin lentokentän irtokarkkimyymälässä.

Lentokoneruoat olivat ihan okei, vaikka paluumatkalle tilaamassani laktoosittomassa ruoassa oli jälkkäriksi jogurtti. Matka kotiin alkoi muuten hulppeasti vesitasolla, joka oli tajuton kokemus! Jos olisitte nähneet sen alla viistävän meren kimmellyksen auringossa ja tunteneet mahassanne yhdeksänpaikkaisen koneen kiemurat, tietäisitte. Yhtä autuasta kuin kalliokiipeilyn adrenaliini. Ja sukelluksella bongaamani suuri leopardihai. Ja melominen autiolle rannalle, ja kookosten kimpussa ahertavan apinalauman pelkääminen, ja valtavan, tyhjän tekojärvialtaan löytäminen (Lost!), ja kaikki ne ystävälliset ihmiset, joiden kanssa rupateltiin Thaimaassa ja lentokentillä, ja uuden vuoden hillitön ilotulitus, josta satoi naamalle kilo roinaa, ja retki läheisen saaren laguuniin ja The Beach -biitsille, ja The Beachilla kohdattu kaimaani, ja öisen taivaat tuhannet tähdet, ja hikinen ja hermostunut vaellus view pointille, ja rennot aamupalat, päiväkahvit ja välipalat vakiopaikassamme Phi Phi Bakeryssä, ja tietysti vapaana kumottava aurinko ja lempeästi vellova meri…

Sinne jää sydän.