Olenko todella niin kammottava sienirihmastoineni? Onko se kalvakka värini, joka karkoittaa ystävät? Tiivis muotoni, jota ihmiset eivät osaa käsitellä? Eksoottinen persoonallisuuteni, joka on temperamentiltaan Pohjoiselle vieras? Haluaisin niin kovasti tutustua täkäläisiin ja lopulta liueta osaksi heidän kulttuuriaan, mutta kontaktin saaminen on hankalaa. Nekin harvat, joiden kanssa olen päässyt puheisiin, eivät ota uudestaan yhteyttä. Pahinta kaikessa on, että olen kuullu tminusta levitettävän juttua, jonka mukaan olen epäilyttävä ja mauton! Eikö näillä ihmisillä ole tapoja.
Jos en olisi äidiltäni oppinut Schopenhauerin viisasta ajatusta, lienisin jo luovuttanut ja palannut kotimaahani. Minua kuitenkin lohduttavat Arthurin sanat: “Kaikki totuudet käyvät läpi kolme vaihetta. Ensin niitä pilkataan. Sitten niitä vastustetaan kiivaasti. Lopulta ne hyväksytään itsestään selvinä.”
Se mielessäni ja toivo rihmaisessa sydämessäni yritän vielä kerran rakentaa siltaa näihin muukalaisiin ja kestää kiirastulen, kuten Schopenhauerin totuus. Toivottavasti tämä on se kieli, jota he ja heidän makunystyränsä ymmärtävät.
Yksinäisen tempehin sydänmuru
- 200 g tempehiä (eli puolet aasialaisissa kaupoissa myytävästä paketista)
- 2-4 rkl rypsiöljyä
- 2 tl oreganoa
- 2 tl jauhettua korianteria
- 2 tl meiramia
- 2 tl kuivattua ruohosipulia
- 1 tl suolaa
Laita uuni kuumenemaan n. 200 asteeseen. Leikkaa tempeh ohuiksi siivuiksi ja siipaloi edelleen suikaleiksi. Kuutioi vielä suikaleet niin, että tuloksena on melkoista tempeh-murua. Siirrä tempehit astiaan ja lorottele päälle öljyä. Mausta reilusti ja maista hieman. Levitä seos uunipellille tasaisesti ja paista uunissa n. 20 minuuttia. Tuloksena rapea ja maukas suolainen tempehmuru, jonka seuralaiseksi käy hyvin esimerkiksi edellisessä postauksessa mainittu uunipaistettu kaali ja punasipuli. Hyvin mahtuvat samaan uuniin ja valmistuvat kätevästi kerralla.
Temppelipekoni
- 200 g tempehiä
- chiliöljyä
- rypsiöljyä
- suolaa
Siivuta tempeh ohuiksi suikaleiksi. Kaada pannulle reilu loraus rypsiöljyä ja mausta se chiliöljyllä. Paista tempehviipaleita molemmin puolin, kunnes ne ovat kullanruskeita ja rapeita, oikein hyvä tovi siis. Mausta suolalla. Tarjoile vaikkapa leivän päällä. Käänt pii bääd.
Uskollisesti sinun,
Tempeh
Hear, hear! Hyvin kirjoitettu!
Pekonia pitää kokeilla. Ehottomasti.
Comment by satujatar — 8.11.2008 @ 20.46
En ole koskaan sua kokeillut Tempeh vaikka serkkuasi Soijaa muuten sullon mahaani usein. Pitäiskö mun tehdä lähempää tuttavuutta kanssasi??
Comment by Yaelian — 8.11.2008 @ 21.26
Siis mie söin tänään Silvopleessä tempehiä jonkun soossin muodossa ja yhtä peeltä se maistui kuin itse valmistettunakin. Jouduin siis nakkelemaan ne palat syrjään. Mutta tota pekonia tarttee kokeilla! Tosin savuaromin kassa, kun sitä joku miulle suositteli.
Comment by Mari — 8.11.2008 @ 22.12
Satujatar, 🙂 Ehkä vähän rohkeaa kutsua sitä pekoniksi, mutta hyvää se kuitenkin on.
Yaelian, hauskaa että kysyt! Mielelläni tulisin vieraaksi, ainakin muutaman kerran. Jos sitten ei kemiat toimi, voin jäädä pois. Soijan kanssa ollaan tosiaan samaa sukua ja digaan, että sekin on hyvä tyyppi. Mä kyllä sulan vielä paremmin kuin mun eno Tofu.
Mari, kaikki ei voi pitää kaikesta. 🙂 Mutta monenlaista voi kokeilla… Savuaromi saattaisi olla pelastus? Ja yhdeltä tietävältä taholta suositeltiin lisäämään tempeh-marinadiin sokeria, joka sopii makuun kuulema hyvin. Aion itsekin kokeilla.
Comment by ylimuuli — 9.11.2008 @ 9.03
Olen pitkään suunnitellut tempehin kokeilemista mutta luettuani kulinaarimurulan tyrmäävän analyysin aiheesta, tulin toisiin aatoksiin. Sinun kuvasi tuosta homeisesta sienirihmastokakkusesta saavat kyllä veden herahtamaan kielelle, että jos sitä kuitenkin…
Comment by pikkumyy — 9.11.2008 @ 9.11
ja siis sorisori eihän se ollu mikään kulinaarimurula vaan kurpitsamoska! 🙁
Comment by pikkumyy — 9.11.2008 @ 9.16
Pikkumyy, kai sille mahdollisuuden vois antaa? 🙂 Vaikka taitaa olla niitä raaka-aineita, jotka on harvempien makuun. Minä olen mieltynyt, mutten millaisena tahansa. Ja pekoni kannattaa syödä heti lämpimänä! Kuten murukin. Ja Kulinaari ja Kurpitsa tuskin loukkaantuvat sekaannuksesta, ruokablogien eliittiä molemmat 😀 Silti hauska ajatus, että Välispiikki kokeilisi tempeä 😉 Haast, haast!
Comment by ylimuuli — 9.11.2008 @ 10.42
Kielitoimisto suosittelee muotoa tempe, ilman hoota.
Comment by Mirka — 9.11.2008 @ 10.54
Mirka, sen muistin heti kun olin allekirjoittanut! Tykkään joskus lisätä hoon perään, vähän hienostelua 😉 Tästä lähin kuitenkin tempe. Ja sinäkö se oli, joka chiliöljyssä paistamisen vinkkasit?
Comment by ylimuuli — 9.11.2008 @ 11.28
En muista varmasti, mutta chiliöljyä kyllä käytän paljon. Inkivääriä ja valkosipulia laittaisin kanssa, ja ehkä koristelisin korianterinlehdillä.
Comment by Mirka — 9.11.2008 @ 15.14
Mirka, ostatko chiliöljyn valmiina vai teetkö itse? Ja jos teet, niin miten? Ja jos valmiina, mitä ostat? 😀 Inkivääri ja valkosipuli toimivat aina, täytyy kokeilla tempenkin kanssa. Tai yhdessä tempesuosikissani valkosippeä onkin. Ja jos vaan kukkaro ja pihipää antais myöten, tuoreita yrttejä olis aina! Nyt niin kovin harvoin. 🙂
Comment by ylimuuli — 9.11.2008 @ 19.57
Haast, haast! otetaan Kulinaarimurulassa vastaan. Kaikki ristiriitaisia tunteita herättävä kiinnostaa (enkä nyt puhu pelkästään ruoasta *huokaa*)
Comment by Välispiikki — 9.11.2008 @ 23.26
Jeejee, nyt oottelen jo ves kielel. Toimi muuten nää tempet jopa uudelleenlämmitettyinä, pistin koko kaali-punasipuli-tempemuru-temppelipekonisetin uuniin ja sitten vähän ketsuppia päälle aijai. Hyvää.
Ristiriitaisuus on kiehtovaa, mutta käy joskus voimille. Että tsemiä siis sinne, tempen kokeiluun ja (am)muuhun.
Comment by ylimuuli — 10.11.2008 @ 6.41
Teen itse. Ostan kuivattua chilihiutaletta 800 g pusseissa (viimeksi oli Viivoanista loppu). Laitan purkkiin ja kaadan tavallista neitsytoliiviöljyä päälle. Valmista noin viikon päästä. Jos on kiire, niin öljyn voi kuumentaa niin tulee nopeammin, parissa tunnissa. Usein lisään chilihiutaleita ihan semmoisenaankin paistoöljyyn, esim. aamiaismuniin.
Comment by Mirka — 10.11.2008 @ 14.59
Mirka, ehkä pitäis kunnostautua chiliöljynkin osalta. Ollaan saatu yksi valmisputeli lahjaksi ja sitä kyllä vielä piisaa. Tosin maha sanoo pahasti liiasta chilistä, mutta vähän pitää välillä tulta ja tulikiveä olla!
Comment by ylimuuli — 10.11.2008 @ 19.42
Chilin sietomäärä on pitkälti tottumiskysymys. Öljypulloon voi laittaa myös muita mausteita: valkosipulin kynsiä, pippureita, rosmariinia, timjamia, basilikaa… tosi hyvää italialaistyyppisten ruokien viimeistelyyn kuten pitsoihin, pastoihin, täytettyihin zuccineihin, salaatteihin, mihinkä melkein vaan!
Comment by Mirka — 12.11.2008 @ 11.41
Rahola kirjoittaa aiheesta kiinnostavasti.
Kantapubin toinen kantis kertoi stiltonista, josta Rahola kirjoittaa. UK:ssa on kuulemma korkeimman oikeuden tms. ennakkopäätös siitä, että stiltonissa madot eivät ola makuvirhe. Ihan niin äijä en ole, että söisin matoista juustoa.
Comment by ari — 13.11.2008 @ 20.02
Ari, hyvä bongaus, kiitos, viisastuin aika läjän koskien tempeä 🙂 Matoja en minäkään söisin ainakaan elävänä. Kuivattuina varmaankin. Vaan ei tarvi tulla tarjoamaan 😀
Comment by ylimuuli — 13.11.2008 @ 21.11
Hmmmmmmm, Blue Stilton on hyväääääää… enkä ole matojakaan nähnyt. Veikkaan, että joko ranskalaisten tai italialaisten kilpailijoiden lanseerama huhu… (Gorgonzola, Roquefort) – tai hei, eihän se ole makuvirhe tietenkään, vaan elintarvikehygieniaan liittyvä! Joo ei makuvirhe, eipä tietenkään! Äänestän OIKEIN! 😀
Comment by Mirka — 14.11.2008 @ 18.08
Koskaan en oo blue stiltonia maistanut, ja täytyy sanoa, että tääkään siihen erityisesti houkuta 😀
Comment by ylimuuli — 15.11.2008 @ 8.56
Hyvät laadut myydään saviruukuissa. Ainakin myytiin kun viimeksi ostin. Maksaa törkeesti mutta kannattaa maistaa, ite tykkään enemmän kuin Roquefortista!
Comment by Mirka — 15.11.2008 @ 10.29
[…] Yksinäisen tempen sydänmuru (julkaistu alun perin Monkeyfoodissa 8.11.2008) […]
Pingback by MonkeyFood » Tempo on tämä — 9.11.2011 @ 17.00