MonkeyFood Ylimuulin apinanruokakeittiö ruokkii päätä ja häntää

Otsikko voisi viitata vaaleanpunaiseen kioskipokkariin tai Mariskan ja Pahojen Susien kauniiseen kappaleeseen Liekki (joka lämmittää Kulinaarimuruakin), mutta tällä kertaa kyse on arkisen eksoottisesta nokkosesta. Tiedättehän, tuo kotimaamme eroottisin heinä. Vai miltä kuulostaa hyötykasvi, jolla on polttava kosketus? Mmmmhh, foux de fa fa…

Kun nokkosen ominaisuuksiin lisätään sen terveysvaikutukset (rautaa enemmän kuin pinaatissa; get a grip Kippari-Kalle!), hyvä maku sekä Toivo Rautavaaran mainitsema erinomainen piirre (kenessä ja missä tahansa), että siihen ei kyllästy, isonokkonen eli urtica dioica alkaa kuulostaa ihannepuolisolta (Wikipedia: nokkonen).

Koska CocoVin nokkonen on kuivattua, se ei kavioitani polta, mutta silti ne palavat halusta varioida nokkosesta jotakin ihanaa leipomuksenpuolesta; esimerkiksi pinaattilettuja, jotka olivat lapsuuteni suosikkieines! Luontokerhossa pinaattilettuja tehtiin nokkosesta ja maku oli vähintään yhtä hyvä kuin se niiden juukelin suuren S-perheen äitien tekemien.

Muulin mentäviä räiskälepäiviä odotellessa keitin teetä, johon annostelin

• 5 dl vettä (voisin väittää, että Brita-kannulla suodatettua, mutta suodatin on mennyt vanhaksi niin hana toimitti virkaa)
• 2 tl pakurijauhetta (tämäkin CocoVin paketista!)
• 2 tl kuivattua nokkosta

Keittelin ensin pakuria puolisen tuntia pienellä porinalla ja lisäsin lopuksi nokkosen mukaan pariksi minuutiksi. Suodatus retrolla reikäpelillä ja maanläheinen trinkki on valmis. Terveydeksi, kuten me Toivon kanssa sanomme.