MonkeyFood Ylimuulin apinanruokakeittiö ruokkii päätä ja häntää

20.5.2007

Ruokahaasteen voittajalle Reiluja tuotteita

Filed under: haasteet,Lätinää — Meri @ 13.25

Kiitos kanssaruokabloggaajien hyvien suhteiden, toukokuun ruokahaaste saa lisäpotkua ja kannustusta! Reilun kaupan yhdistys lupaa haasteen voittajalle

Reilun kaupan kauppakassin reilusti viljellystä puuvillasta ja kassin pohjalle jotain Reilua.

Lisäksi Reilu kauppa on kiinnostunut julkaisemaan verkkosivuillaan Reiluja reseptejä, tietysti asianomaisen luvalla. Joskus reseptejä julkaistaan myös esitteissä eli parhaassa tapauksessa ruokabloggaajat pääsevät painettuun sanaan. Hulluimmatkin ruokaideat siis armottomaan kokeiluun kotikeittiöissä haastehengessä!

reilumehu

Aikaa osallistua on 25.5. perjantaihin saakka, jonka jälkeen käynnistyy äänestys. Muistakaahan ilmoittaa osallistujareseptinne tuonne haastepostaukseen, ettei mikään herkku jää kisakelkasta. Ja levittäkää sanaa!
>> Toukokuun ruokahaaste

(kuvassa vasemmalla Reilun kaupan mehu Belgian malliin)

15.5.2007

Pieni suklaapostaus

Filed under: Herkut,Lätinää,Suklaa — Meri @ 22.48

levyt

Juu, sitä itseään se on, belgialaista suklaata. Côte d´Or vaikuttaa olevan siellä paikallinen Fazer eli ihan laadukas muttei lainkaan tyyreimmästä päästä. Nuo kaikki levyt on jo jaettu tuliaisiksi ja pääsin maistamaan niistä tuota keskimmäistä, jossa on siis karamellisoitua mantelia. Kyseessä maitosuklaa ja oikein makea ja täyteläinen sellainen. Omaan makuuni belgialainen maitosuklaa istuu paremmin kuin esimerkiksi sveitsiläinen Lindt. Maistelin reissussa ystävieni antimista myös muita maitosuklaita tältä valmistajalta ja maistuu tosiaan tällaiselle tummankin suklaan ystävälle, tosin hillittyäkin hillitymmissä erissä.

intense

Tummaakin Côte d´Oria löytyy ökysöpöissä 10g pakkauksissa, jotka ovat kuin tehty apinakeittiössä kyläilevien vieraiden kahvikupposen seuraan. Oma suosikkini tältä valmistajalta oli kuitenkin aiemmassa postauksessa vilahtanut tumma aplarisuklaa.

jempy

Tämän sinisen levyn korkkasin juuri äsken, kyseessä on Jempy-niminen belgialainen “halpis”-suklaa, 72% kaakaota. Todella hyvää! Oli muuten jännä (On se jännä!), kuinka viikon belgialaisen suklaan puputus toi kivan selvästi esiin eron suomalaiseen suklaaseen; paluumatkalla koneessa tarjottu Fazerin sininen konvehti oli täysin erimakuinen, mutta hyvällä tavalla. Molempia tarvitaan, ehkä eri tilanteisiin. Järkyttävää kun en osannut kuvailla Sinisen makua juuri muutoin kuin suomalaiseksi 😀 Markkinointi mennyt kivasti meikäläisen kaaliin. (Toisessa kuvassa tässä alla Jempy työssään. Suklaata ja suklaapakkauksia on muuten tajuttoman vaikea kuvata. Miten ne pitäisi asetella etteivät jököttäisi kuin dorkat tai etteivät kuoret kiiltelisi? Nimim. ruokastylistin tarpeessa)

jempytyössään

Fazerin sinisestä puheenollen, kaiken belgialaisen kaman lisäksi huushollistani löytyy tällä hetkellä myös allaolevassa kuvassa näkyvää settiä. Jos jollakulla on superreseptejä joihin juuri nämä sopisivat, antakee ilmi! Erityisesti joulusuklaa pitäisi hyödyntää pian ja mitä herkullisemmin, sen parempi. Tuo oikea alakulma on intiaanisuklaata, mikä meinaa, että se on tehty kaakaovoin ja -jauheen lisäksi intiaanisokerista ja quinoamuroista.

fazer

Ja jotten itse huolestuisi suunnattomasta suklaansyönnistäni kevennän hävyttömästi loppupostauksen SALAATILLA! Tätä feta-kanasalaattia siis on todistettavasti mennyt tänään muulin mahaan kaiken kaakaon lisäksi. Röyh.

kreikka

13.5.2007

Suooomi tekee kohta maaalin!

Filed under: Herkut,Lätinää,Napot,Optimoidut,Sallad — Meri @ 13.27

Eilinen oli hyvä päivä. Suomi voitti Venäjän jatkoajalla ja pääsi MM-finaaliin. Euroviisut tarjosi messevää viihdettä ja ainakin omasta mielestäni sopivaa Suomi-kuvaa maailmalle kiitos screenien, sirkuksen ja Krissen. Ukrainan biisi pisti muulin tanssijalan pompsaamaan ja pääsin esittelemään Saksassa nyt hoteinta hottia olevaa jumping stylea! Kyseessä on siis erityisen tarmokas ja kimmoisa tanssityyli, ylienergiselle mitä parhainta hoitoa.

Sango

Ilta polkaistiin käyntiin shottilasillisella Belgiasta tuotua erikoisuutta Coca-Cola Light Sangoa, joka siis meinaa veriappelsiinia.

Viisukatsomon syömäpuolen menu oli päivän muun tason mukaisesti myös herkullinen ja tilanteeseen sopiva. Välipalan Martoilta nyysitty porkkanatahna oli aivan mäsäyttävän makoisaa paahdetun realin ja nachojen kanssa!

viola

Kahden Belgiasta roudatun todella vahvatuoksuisen (Le Herve du Vieux Moulin ja Chimay) juuston aromeissa oli hyvä viipyillä ja hakea viisutunnelmaa.

herve

chimay

Juustoille ja porkkanaleviteleiville teki seuraa – tattadadaa! – Muulin suosikkievässalaatti pienellä tuunauksella; suolapähkinät olivat eilen suolattuja ja paahdettuja cashew-pähkinöitä. Kuulostaa arkiselta, mutta valmistuksen aikaisesta vikinästä huolimatta raejuustoinen sallad upposi viimeistä murua myöten viisuyleisöön.

viisusallad

Jälkiruoaksi oli toki Belgialaista tummaa suklaata, mutta ei siinä vielä kaikki. Kaksi läheistä ystävääni astui avioliiton auvoisaan satamaan viime syksynä seuraavana päivänä siitä, kun itse matkustin muutamaksi kuukaudeksi Tanskaan. En siten päässyt olemaan läsnä, mutta armaat ystäväni säästivät varahääkakun pakkasessa tähän päivään saakka minua varten <3 Kakku leikattiin asianmukaisesti kolmisin yhdessä hääparin kanssa eikä Kakkugallerian upea mustaherukka-suklaakakku ei voi kyllä jättää ketään kylmäksi!
kakkua

(Kuvassa olen kaakun kimpussa, kavereista ei arvannut julkaista leikkauskuvaa ilman lupaa.)

Illalla festivaali jatkuu MM-finaaliottelulla. Tsemiä Suami!

11.5.2007

Terveisiä Belgiasta

Filed under: Eksotiikkaa,Lätinää,On the Road — Meri @ 17.46

Palasin juuri kahdeksan päivän epätodelliselta intensiivikurssilta Suomeen, elävänä! Lasku Helsinki-Vantaalle oli näet poikkeuksellisen JÄNNÄ. Kyllä muutenkin on muulista mehut imetty, mutta sillä hyvällä tavalla.

Koska liput Euroviisujen finaalin toiseen ennakkonäytökseen polttelevat taskussa niin jaan kanssanne nyt vain ihan palasen reissua. Lisää piisannee viikonlopun mittaan. Luulisi muuten, että suklaasta saa tarpeekseen nopeasti, mutta vielä kuvia ottaessanikin piti vähän maistaa…

rääppeet

Aloitin suklaaseen perehtymisen hyvissä ajoin eli välittömästi ennen lennonlähtöä. Taxfreestä Maraboun tuttua tummaa. Seuraava levy tarttui mukaan Brysselin juna-asemalta, jossa ostin kokeeksi sokeritonta tummaa, erityisesti nauratti teksti: for carb-conscious dieters. Ihan oli hyvää, mutta kuten näkyy, jäi sitä kotiinkin saakka. Bruggestä ostin Côte D´orin appelsiinisuklaata, tummaa jälleen. Samaisesta kauniista kaupungista tarttui matkaan kimpale tummaa pähkinäsuklaata, olisikohan ollut Neuhausin puodista.

Kuvan alareunan Kvatta on aamiaispöydästä poimittu suklaalevite, joka on kyllä ihan kamalaa ja ällöä, mutta jota piti eksoottisuussyistä (ja hei, olihan se ilmaista!) raahata kotia saakka. Aamiaiseen kuului myös Philadelphia-juuston kaltainen tuote.

purkkaa

En oikeastaan saisi purkkaa jauhaa lainkaan, soopaa vain, mutta erikoisen makuiset tyynyt vetoavat uteliaisuuteeni. Tässä Red Cinnamon, Mentoksen Cherry Mint sekä Mini Herbal Mints, jotka siis ovat pastilleja purkan sijaan.

omateväät

Ehkä hivenen noloa, mutta koska mielialani ja toimintakykyni ovat kovin riippuvaisia säännöllisestä ja siedettävästä ruokailusta, raahasin mukaani läjän proteiinipatukoita ja pähkinää. Melkein kaikki tuhosin, tulivat tarpeeseen. Parempi katsoa kuin katua 😉

Nähdään myöhemmin, letkeää viisuviikendiä!

4.5.2007

Opin ja suklaan hakuun!

Filed under: Arkiruoka,Lätinää — Meri @ 11.46

Apinakeittiön kokki lähtee nyt viikoksi reissuun Belgian maalle lisää alan oppia ammentamaan, ja elää toivossa, että samalla sais satsattua pienet suklaat ja muut sekä mahaan että kotimatkalle. Palataan ruokapöytään taas ensi viikonloppuna! Voikaa hyvin ja reilusti.

balsamicojuures

Ja olihan noita Pastanjauhajien balsamicojuureksia kokeiltava sitten ihan heti, ettei pääse kaskinauris, palsternakka ja porkkana pahaksi. Hyvältä maistui, etenkin nakka!

1.5.2007

Toukokuun ruokahaaste

Filed under: haasteet,Lätinää,Pelasta maailma — Meri @ 19.46

Kokosin itseni aamulla hetkeksi vapunvietosta postatakseni haasteen, mutta sittenpä palvelinyhteyksiä vaivasi niin kova henkinen morkkis, ettei postaamisesta tullut mitään. Nyt Apina on ainakin hetkellisesti taas pystyssä, joten tulette sentään haastetuiksi asianmukaisesti kuun ensimmäisenä päivänä. Ottakaa siis haaste vastaa ja antakaa sen johdattaa teitä! Haastepostaus löytyy koko toukokuun ajan sivunavigaation yläreunasta.

vappupallot

Toukokuun haasteruokien raaka-aineena tulee hyödyntää vähintään yhtä Reilun kaupan tuotetta. Koska Reilun kaupan valikoimiin kuuluu kaikenlaista hedelmistä kahviin ja suklaaseen sekä jäätelöstä viiniin ja hunajaan, kisareseptien kirjo lienee värikäs. On toki sallittua valmistaa syötävää myös Reilun kaupan puuvillasta tai urheilupalloista, jos keksitte miten.

>> Reilun kaupan sivuille

Osallistuminen

Haasteeseen voivat osallistua kaikki blogia pitävät henkilöt. Osallistua voi vain yhdellä ruoalla per blogi. Jos haasteruoan resepti ei ole postaajan oma viritelmä, on postauksessa kohteliasta ilmoittaa ohjeen alkuperä.

Haasteruoka tulee postata 1.-25.5.2007 välisenä aikana.

Haasteeseen osallistutaan ilmoittamalla haastepostauksen URL joko tämän postauksen kommenttiosioon tai sähköpostitse osoitteeseen mukkelis [at] gmail.com. Ilmoittautuminen päättyy perjantaina 25.5.2007, jolloin haastepostausten osoitteiden on oltava tiedossani.

Äänestys

Haasteeseen määräaikaan mennessä ilmoitetut postaukset julkistetaan lauantaina 26.5.2007, jolloin alkaa myös äänestys. Äänestystapa ilmoitetaan haastepostausten julkistamisen yhteydessä.

Äänestysaika päättyy keskiviikkona 30.5.2007. Toukokuun ruokahaasteen järjestäjänä jäävään itseni ulos sekä kilpailusta että varsinaisesta äänestyksestä. Jos äänestysajan päättyessä useammalla postauksella on yhtä korkea äänimäärä, valitsen minä voittajan näiden postausten joukosta.

Voittaja julkistetaan torstaina 31.5.2007.

Kesäkuun ruokahaaste

Toukokuun 2007 ruokahaasteen voittaja järjestää kesäkuun 2007 ruokahaasteen. Aiheen valinta, aikataulu, äänestystapa ja säännöt ovat hänen päätettävissään.

Siinä. Nyt päästän vappupallon sorkastani ja laskeudun arkeen, autuaana naurusta, väreistä, kuohuvasta ja voitosta. Au revoir, ystäväni, nähdään pian!

30.4.2007

Kiitos ja skål! (+Saran pähkinäherkku)

Filed under: Herkut,Lätinää,Napot,Nuts! — Meri @ 17.11

Huhtikuun haastekisan voitto tuli Ylimuulin köökkiin ihan apinanleipäpuun takaa, mutta sitäkin toivotumpana! Haluan kiittää äänestäjiäni koko muulinsydämen laajuudella, sillä luottamuksenne ansiosta Monkey viettää vappua kinky virne kasvoillaan. Tosin tiaraa en lähde Possulta peräämään, olen paljon kiinnostuneempi hyljepuvusta.

Ja koska tuleen ei ilmeisesti saa jäädä makaamaan, pistetään uutta haastetta pesään heti huomenna! Seuraa Apinaa.

saranpähkinät

Vapun kunniaksi tarjoilen ohjeen ensimmäiseen kokeilemaani Sara La Fountainin luomukseen. Resepti on kirjasta à la Sara ja siis kyllä, kannukset ovat ansaitut. Hurmaavan olemuksen lisäksi myös ainekset menevät pataan ja sitten suuhun hyvässä yhteisymmärryksessä.

Pähkinäsekoitus

  • 5 dl pecan-pähkinöitä (käytin puoliksi pecaneita, puoliksi casheweita, voinee soveltaa pähkinöitä vapaasti)
  • 1 valkuainen
  • 1 rkl vettä
  • 1,5 dl sokeria (vähensin hippasen)
  • 2 tl kanelia
  • 1 tl kardemummaa
  • 1/2 tl korianteria
  • cayenne-pippuria
  • 1 tl suolaa

Vaahdota valkuainen napakaksi vaahdoksi. Lisää vesi ja sekoita hyvin. Lisää pähkinät, sokeri ja mausteet, sekoita taas. Levitä pellille leivinpaperin ylle ja paista 160 asteessa n. 8-10 minuuttia. Anna seoksen jäähtyä ja paloittele syötäväksi.

suklaat

Pähkinäsekoituksen ja mutabelin lisäksi mukaani juhliin lähtevät nämä tummat luksussuklaat, jotka on maustettu mintun lehdillä, inkiväärillä ja rosépippurilla. Eikä siinä vielä kaikki; vihdoin ehdin Hakaniemen halliin DeliDeliin, josta nämä suklaatkin ovat, ja ostin himoitsemiani Nizzan oliiveita. Kiitos Oliivia vinkistä, nyt oliivit testataan ääriolosuhteissa!

nizza

29.4.2007

Syötävää designia

Filed under: Lätinää — Meri @ 9.25

Kevään 2007 laukut herättävät huomion (ja nälän?) herkullisilla materiaalivalinnoillaan.

27.4.2007

Vots joor nambö eli huhtikuun ruokahaaste

Filed under: haasteet,Lätinää — Meri @ 6.21

Huhtikuun ruokahaasteen aihiona oli vuohenjuusto ja osallistujalista on nyt nimetty. Aikaa äänestää on sunnuntaihin saakka ja maanantaina tulos julkistautuu. Kiireesti siis uurnille! Vaikka hellan kautta, jos haluaapi testailla ohjeita ensin.

>> Katso reseptit ja äänestä.

25.4.2007

Mitä meiramista?

Filed under: Lätinää — Meri @ 21.25

Jotain väsymykseni tasosta kertoo, että kun tänään kävin kotimatkalla kaupassa santsaamassa peruselintarvikkeita sekä tuoretta timjamia, kotona timjamin hajua ihmetellessä huomasin, että matkaan oli lähtenytkin meirami! Ami kuin ami, tuore yrtti on yleensä ystävä, mutta olen niin kovin kokematon tämän nimenomaisen kanssa. Kuulutankin siis apua täältä blogimaailmasta; jos sinulla on joku mahtava tai edes kelvollinen resepti, jota kelpaa tuoreella meiramilla tuhdistaa, ole ystävä ja ilmianna se. Mielellään ennen kuin ystäväni nahistuu. Luonto kiittää – kiitos!

« Newer PostsOlder Posts »

Powered by WordPress