MonkeyFood Ylimuulin apinanruokakeittiö ruokkii päätä ja häntää

22.12.2008

Venäläinen iltapäivä

Filed under: Eksotiikkaa — Meri @ 19.29

Eilen vietettiin ystäväpiirissäni jo legendaksi muodostunutta venäläistä iltaa. Koska oli sunnuntai ja seuraavana päivänä töitä, illasta tehtiin iltapäivä eli aloitettiin riittävän aikaisin. Venäläinen ilta on alunperin ystävien Johannan ja Villen houstaama votkumäsäytys ja kulinaarifestivaali, joka oikeaoppisesti järjestetään aina 23.12. niin, että aattona perheen luona olo on sitten sopivasti luova ja letkeä. Nyt J ja V ovat kuitenkin matkalla jossain maailmalla ja palaavat vasta ensi vuonna, joten otin tämän ylellisen ja votkanlemuisen iventin järjestämisen omiin näppeihini.

kattaus

blinit

[Kuvaaminen oli kekkereillä niin sivuseikka, että tässä vain pari tunnelmaotosta.]

Koska perinteet eivät lopu votkaan ja ajankohtaan, urakoin ensimmäistä kertaa elämässäni ihanan happamia blinejä (kahdella pannulla! Look mama no hands) ja pöytään katettiin niille kaveriksi yhtä sun toista. Vai mitä sanotte näistä sörsseleistä:

  • kylmäsavulohta
  • kirjolohen- ja muikunmätiä
  • lämminsavulohi-tuorejuusto-sitruuna-tahnaa
  • sipulihaketta, suolakurkkuja, etikkapunajuuria
  • hunajaa, hapukooria (eli virolaista smetanaa, 20%), puolukoita
  • lammas- ja sienipelmenejä voilla
  • savusaunapalvikinkkua
  • saaristolaisleipää ja oivaa
  • venäläistä kuohuviiniä ja karpalomehua
  • votkaa

Lettujen luulisi menevän alas pienemmälläkin paineella. Blinien ohje oli taattua Myllyn paras -laatua aivan pienin virityksin, hienosti skulas. Tein ohjeen kaksinkertaisena ja se ruokki kuusi ihmistä, kaksi tattaripannaria vielä jäikin. Taikinanvalmistus kannattaa aloittaa pari tuntia ennen paistohetkeä.

Blinit (eli linnit kuten Tiina-kirjoissa sanottiin enkä voinut käsittää, mitä ne olivat)

  • 4 dl bulgarianjogurttia tai kermaviiliä (käytin 2 dl kermaviiliä ja 2 dl piimää)
  • 20 g hiivaa
  • reilu 2 dl tattarijauhoja

Lämmitä jogurtti/kermaviili/piimä kädenlämpöiseksi ja murenna siihen hiiva. Sekoita joukkoon jauhot ja jätä huoneenlämpöön pariksi tunniksi kohoamaan. Jos tunteja on vielä useampi, anna kohota viileässä.

Blinit – Jatkuu

  • reilu 1 dl maitoa
  • 1 tl suolaa
  • 1 rkl voita
  • 1 luomumunan keltuainen
  • 1 luomumunan valkuainen

Laita maito kuumenemaan mikroon tai kattilaan. Vatkaa sillä välin valkuainen omassa kulhossaan kovahkoksi vaahdoksi, ei mitään maratonvaahdottelua kuitenkaan. Lisää voi kuumaan maitoon ja anna sen sulaa sinne. Mausta maito suolalla ja ynnää keltuainen. Lisää seos tattaritaikinaan ja sekoita. Lisää vielä valkuaisvaahto ja ala sitten paistella! Blinipannulle reilusti voita ja miedolla lämmöllä, kertakäännöllä kohtuullisen paksuja lettuja. Tarjoile sitä mukaa kun valmistuvat. Säästä itsellesikin jotain.

Ja tottaKAI meillä oli myös jälkiruokaa! Luulin jo ettette koskaan kysy. Vappu ja Markus olivat leiponeet meille mahtavan mutaisen suklaakakun, joka oli keskeltä niin valuva, ettei paatuneinkaan pakana voinut sitä suklaan ja voin liittoa vastustaa. Samalla tehtiin tärkeä huomio: vaikka valkuaisvaahto tulee sekoittaa taikinaan taiten, se on hyvä silti saada perusteellisesti sekaisin. Valkuaisvaahtokohdista tulee muuten kummallisia kumimaisia kohtia kakkuun.

Ruoan äärellä kokoontui muuten seuraavanlainen sakki: painiva yrittäjä, Irlannissa asuva sairaanhoitaja, joogaava juristi, tutkija joka myös taikoo, uraansa lopetteleva poliitikko sekä akateeminen hevosenhoitaja. How about that. Meistä tuli muurareita ja vähän muutakin.

18 Comments »

  1. Silmäni tarrasivat heti tuohon venäläiseen skumppaan. Oliko puteli reissutuliaisia vai saako sitä oikeasti ostettua Suomen puoleltakin jostain? Yritin turhaan etsiskellä taannoin, kun meilläkin oli täällä pohjoisessa venäläishenkiset bileet ja oisin halunnut verestää Pietarin reissun skumppamuistoja, vaan kuivin suin jäin 🙁 teidän kekkerit kuulostavat varsin miellyttävältä perinteeltä!

    Comment by Virpi — 22.12.2008 @ 22.45

  2. Virpi, tuliainenhan se, porukasta aina vähintään joku on palannut hetki sitten Venäjältä… Samoin karpalomehukin oli tuotu. Venäläinen kuohuva on minun mielestäni parasta! Todella sääli, ettei sitä täältä saa. Säilyypähän ainakin eksoottisena… :-/ Ja mitäs teidän venäläishenkisissä bileissä oli? 🙂

    Comment by ylimuuli — 23.12.2008 @ 6.16

  3. Äääh, mutakakku kuulostaa NIIN hyvältä! Ihan kun en olis jo syöny tänä jouluna tarpeeks suklaata. 😀 Erinomaisen hyvää joulua Muulikeittiöön!

    Comment by Lettupannun Henna — 23.12.2008 @ 12.07

  4. Henna, suklaata alkaa pursuta mullakin jo korvista vaikka siitä pidänkin.. Ja joulusuklaat harvoin on lemppareita tummia. Mut onhan suklaa onneks aika ihanaa <3

    Comment by ylimuuli — 23.12.2008 @ 14.56

  5. Kiitos viel ihanasta houstaamisesta! On niin lämmintä kun on ystäviä ja perinteitä. Ja terveisiä astraalijäsenille, teille pidettiin puhekin (Muuli). Mutakakku jähmettyi jääkaapissa seuraavaan päivään mennessä ei-enää-valuvaksi mutta ah-edelleen-niin-mutaiseksi 😛

    Comment by vap — 25.12.2008 @ 17.12

  6. Vap, toisin sanoen, se on se oikea syy yön yli odottamiseen, ei maku ;-D Paistoaika kohdallaan, siis. Ja kiitos itsellenne, ihanat! Omat perinteet ja ystävien (ja perheen) lämpö on se, mikä pitää hengissä. Samalla suurilahdus joululahjasta, se on mahtava ja saa hymyämään! 🙂

    Comment by ylimuuli — 26.12.2008 @ 19.46

  7. Venäläishenkisissä kekkereissä oli tarjolla blinejä, smetanaa, mätiä, sipulia, suolakurkkuja, smetanaa niidenkin kanssa ja hunajaa ja kaikenmoista muuta pientä. Ihan vasta oli myös pikkujoulut, joissa kaveri oli väsännyt dumplingseja ja blineja höysteineen ja hyvää oli nekin. Pitäisikin käydä taas venäläisessä ravintolassa 🙂 Oulustakin kun jopa sellainen venäläishenkinen löytyy.

    Comment by Virpi — 27.12.2008 @ 20.06

  8. Dumplingseja? Pelmeneitä?

    Comment by Mirka — 28.12.2008 @ 14.41

  9. Virpi, perinteinen menu siis! Seljankaa ja bortschiakin pitäis jaksaa kotona keitellä, rakastan niitä niin. Onneksi Pelmenit-ravintola tarjoaa erinomaista bortschia 😛 Onko Oulun venäläishenkinen muuten niitä hienompia? Tai siis Helsingissä ainakin on tyyliin Saslik, joka on mielettömän hyvä mutta kallis, ja sitten vaikka tuo Pelmenit, joka on enempi ruokalatyyppinen, ronskia ruokaa edullisesti.

    Pelmeneitä lienee, dumplingsit. 🙂

    Comment by ylimuuli — 28.12.2008 @ 16.19

  10. Joo pelmeneitähän ne, karkas vaan termi päästä ja dumplingseista puhui näitä tarjonnut taho 🙂

    Ehkäpä Oulun venäläinen on jotain siltä väliltä. Ei se superhieno tai ökykallis ole, muttei kyllä erityisen edukaskaan. Menua voi tirkistellä täällä: http://www.tervahovi.fi/zalacarte.html

    Comment by Virpi — 28.12.2008 @ 19.23

  11. Virpi, pyhä sylvi miten kiehtova lista! Tulis päättämisen vaikeus mutta samalla kasvoi kaiho tuonne: täten vannon, että seuraavan (ja siis toisen kerran elämässäni) kun Ouluun saakka pääsen saletisti ruokailen tuolla! Helkatin houkutteleva lista ja hauskat nimet. Ja hinnatkin aivan kohdillaan, missä Helsingin vastaava on?!

    Comment by ylimuuli — 28.12.2008 @ 20.15

  12. Noniin, ruokamiitti Zakuskassa sitten kun seuraavan kerran ouluunnut. Vaadin päästä mukaan, kun kerran moisen ravintelin esittelinkin 😉 ja Pastanjauhajat mukaan kanssa!

    Comment by Virpi — 28.12.2008 @ 21.11

  13. Virpi, tottakai mukaan, tervetuloa! Zakuska kuulostaa aivan oikealta paikalta järjestää ruokamiitti 🙂

    Comment by ylimuuli — 29.12.2008 @ 9.14

  14. […] Not. Joulu meni jo ja aikomukseni oli toivotella teille hyvää sellaista kera yhden UUDEN OHJEEN (!!), mutta niinhän se sujahti jo alta. Tämä ohje kannattaa silti tarkata huolella: esimerkiksi venäläistyyppisiin uuden vuoden kekkereihin merkillisen mainio kaveri blinille. Itse tein tämän pyynnöstä perinteiseen aatonaaton venäläiseen iltaan, jossa votkun lisäksi nautitaan myös erinomaisia ruokia… Inspiraatiota ja bliniohjeen voip hakea täältä. […]

    Pingback by MonkeyFood » …and now for something completely different — 26.12.2009 @ 8.28

  15. […] oli eilen perinteisen venäläisen illan aika! Ilta järjestettiin poikkeuksellisesti erityissyistä jo nyt eikä aatonaattona, kuten […]

    Pingback by MonkeyFood » Venäläinen ilta 2011 — 18.12.2011 @ 20.42

  16. 今年はスウェーデン隊に彼らの第3基のワールドカップ発起衝撃。ヘンリック・斯滕森はこのレースに最高の選手の世界ランキングで、現在は7位。彼のパートナーのロバート・卡尔森昨年ヨーロッパツアー賞金ランキングで1位に位、一週間ばかりに日本で開かれた鳳凰高球技で準優勝し、ついに傷ついた影を出て行った。オメガ 時計コピーに加えて、彼らはこの球場の理解度や昨年の成功経験になって、スウェーデンチームの優勝チーム最高の声。 http://www.ooobrand.com/bags/hermes/640.html

    Comment by Anonymous — 8.3.2016 @ 0.03

  17. すべての3つのモデルは同じきれいなダイヤルレイアウトを共有して、わずかに小さい数字で(ロジウムプレートまたはレッドゴールド)を適用したちょうど内の鉄道の線路の章のリング(それは旅行に行くための美的か忘れない)。より小さな数字のようですが好きな間の不動産が使われていないが、私はそれを過去の腕時計への背中をエレガントな腕時計をつくるiwcのゴールに話すと思います。それは、要するに、それは全体的なプレゼンテーションの一部としてそのきれいなダイヤルを持っていてうれしいです。 http://www.gginza.com/%E6%99%82%E8%A8%88/%E3%83%AD%E3%83%AC%E3%83%83%E3%82%AF%E3%82%B9/index.html

    Comment by Anonymous — 8.3.2016 @ 0.04

  18. 全部満点です。届くのも、早い、商品もきれい、またかいます。有り難うゴザイマス(⌒‐⌒)
    ルイヴィトン カデナ パドロック ゴールド 艶あり 新品 南京錠 lv-002 LOUIS VUITTON

    Comment by ルイヴィトンスーパーコピーN級品 — 12.11.2017 @ 21.44

RSS feed for comments on this post. TrackBack URL

Leave a comment

Powered by WordPress