Mitä syön ja ketä se kiinnostaa
Olen lupaillut aina välillä kertoa mitä nykyään syön, kun sitä kommenteissa kysellään. En ole kuitenkaan saanut aikaiseksi. Se johtuu a) siitä, etten noudata mitään tiettyä dogmaa vaan voin syödä monenlaista ja b) siitä, etten tiedä, kiinnostaako se kuitenkaan ketään. Maailma on niin paljon muutakin kuin se mitä syömme eikä terveyttä voi redusoida ruokavalioksi.
Siitä olen edelleen varma, että ruokavalion merkitystä ja mahdollisuuksia ei hyödynnetä lääketieteessä ja sairauden- ja terveydenhoidossa vielä lähellekään potentiaaliaan. Tutkimustuloksia tulee kuitenkin koko ajan lisää ja esimerkiksi vähähiilihydraattisen ruokavalion mahdollisista vaikutuksista vaikka syöpäkasvaimen kutistamiseen ovat kuulleet jo muutkin kuin vannoutuneet paleoitsijat tai konkarialakarpit.
Olen käynyt pitkän tien ruokavalioideni kanssa. Nuorena ryhdyin kala-kasvissyöjäksi enkä koskenut punaiseen (en juuri vaaleaankaan) lihaan yli kymmeneen vuoteen. Tänä aikana entrasin ruokavaliota tarkemmin ja tarkemmin virallisterveelliseen malliin, ja kurkustani meni alas pääosin kokojyväviljaa, vähärasvaisia maitotuotteita, kasviksia, hedelmiä, kevytlevitettä ja kasviöljyjä.
Syömisiini on nuoresta iästä vaikuttanut halu jaksaa liikuntaharrastuksissa. Iän myötä myös oma terveys alkoi kiinnostaa kasvavasti (no pun intended) ja vähän yli parikymppisenä aloin olla jo hyvin perehtynyt ruokavaliomaailmaan. Sivuhuomautuksena sanottakoon, että laihduttanut en ole koskaan. Lähimmäs olen joutunut nyt kilpirauhasongelmien kanssa taistellessani, kunnes lopetin taistelun. Ei elimistöä vastaan kannata tapella, kun on itse samassa joukkueessa.
No, Lihansyöjän tavattuani aloin syödä lihaa uudestaan, aluksi vähän ja vaikeasti, sitten enemmän. Suolankäyttöni lisääntyi. Koko ajan hivuttauduin lähemmäs ja lähemmäs alakarppia ruokavaliota ja viljat olivat jo minimissään, samoin maitotuotteet. Kunnes 2010 tammikuussa pistimme ruokavaliollemme nimilapun paleo ja jätimme viljat, palkokasvit, maitotuotteet, sokerin ja prosessoidut tuotteet kokonaan.
Nummella kasvaneen naudan liha, lohi, makrilli, kilotolkulla kaalia ja muita vihanneksia, marjoja, kookosmaitoa, vähän tummaa suklaata. All good. Helmikuussa 2010 luin Nora Gedgaudasin kirjan Primal body, primal mind, jossa Nora demonisoi pienimmänkin määrän hiilaria ja jonka seurauksena jätin pois hedelmien lisäksi marjat ja pääosin juureksetkin. Tietäähän sen, jos on minua viisaampi, että nollahiilarinen ruokavalio, jossa on (vahingossa) myös liian vähän energiaa yhdistettynä korkean intensiteetin treeneihin, pätkäpaastoiluun ja ylipäänsä suureen määrään liikuntaa ja aktiivisuutta makes Meri a dull monkey.
Ongelmat kumuloituivat, kortisoli huiteli pilvissä (siis todella; normaali iltapäiväarvo olisi ollut jotakin alta 20, niin itselläni se oli 260), olin totaalinen raato plus muut kilpparin vajaatoiminnan oireet. Alamäki alkoi toukokuussa 2010. Siitä on nyt tultu kaksi ja puoli vuotta, jona aikana olen tehnyt vähittäisen ja kitkaisen siirtymän paleo-identifioituneesta vapaaksi ihmiseksi, joka voi syödä mitä vain, vaikka sitten pääosin syökin oikeaa ruokaa, pääasiassa kasviksia, ei liikaa. Terve olen ollut koko ajan.
Terveys on niin paljon enemmän kuin pelkkä ruoka. Tätä en kyllästy toistamaan. Ruokavaliota ei kannata ottaa osaksi identiteettiään, sillä silloin laittaa itsensä vapaaehtoisesti vankilaan, jota kyllä pitää avoimena, mutta jossain vaiheessa tajuaa, että avoimessakin vankilassa on rajat. Luovuus kasvaa vapaudessa ja innovaatioita syntyy, kun rajoja ylitetään. Niin myös syödessä. Jotta voisi todella tuntea, mitä oma itse, ruumis, mieli ja sen sorttiset, tuumivat erityyppisistä ruoista, nukkumaanmenoajoista, treeneistä, sosiaalisista kontakteista, ilmanlaadusta, kulttuuriharrastuksista, työnteosta, uutisista, kotitöistä ja säätiloista, täytyy olla vapaa ennakko-oletuksista, jotka antavat valmiin sapluunan sille, miten asiat pitäisi kokea. Sitten voi vain elää.
Se, että kauppajonossa kantaa ostoskoria, jossa on viittä eri väriä kasviksia, luomulihaa, käsinpoimittuja kotimaisia lakkoja ja kilo bataattia, ei tee kantajastaan parempaa ihmistä. Lapsiperheiden ostoskärryjen jakkimakupalat, einesnuggettit ja punajuurisalaatti eivät tee vanhemmista hirviöitä. Ylemmyydentuntoinen käsitys omasta paremmuudesta ja muiden valintojen kauhistelu ei auta ketään.
On niin, että moni voisi paremmin, jos söisi vähemmän sokeria ja natriumglutamaattia ja enemmän luomumunia ja tuoreita marjoja. On kuitenkin myös niin, että moni voisi paremmin, jos Suomessa olisi helpompaa tehdä lyhyempää, muokattua työviikkoa, jos kaikkia avustavia työtehtäviä ei olisi lopetettu eikä nykytyö vaatisi jokaiselta kykyä käsitellä tietotekniikkaa ja muuttuvia kokonaisuuksia, jos se päivän ainoa ihmiskontakti hymyilisi ja huomaisi, kun tarvitset apua, jos yksityisautoilijat harrastaisivat enemmän kimppakyytejä ja pakokaasujen määrä laskisi, jos naapuria ei arvosteltaisi vaan arvostettaisiin.
On niinkin, että tulevaisuudessa estetään ja hoidetaan menestyksekkäästi autoimmuunisairauksia tietynlaisella ruokavaliolla, ja että syöpäkasvaimia kuihdutetaan alakarpilla, ja että lasten allergiat vähenevät, kun tarjolla on tilamaitoa. Nyt jo nämä virtaukset heiluttelevat Suomea ja Pekka Puskaa ja edistävät pienen, mutta kasvavan joukon hyvää oloa ja pitkää ikää. Se on ihanaa.
Sekin on ihanaa, että voi syödä mitä haluaa, vaikka sitten valitsee yleensä juureksia, marjoja, lihaa ja kalaa, pähkinöitä ja hedelmiä. Niitä nimittäin syön. Syön myös jonkin verran riisiä, perunaa, gluteenittomia viljoja, kaurapuuroa, maitotuotteita ja olen syönyt muutaman hapankorpunkin. Pari kertaa olen ostanut irtokarkkia. Äsken söin aamupalaksi uunilohta, ja sen jälkeen ison annoksen jäätelöä ja itsetekemääni kesäkurpitsakakkua. Harvinaista, mutta täydellistä juuri tänään. Ei niin kovin kauan sitten en olisi pystynyt tähän. Nyt olen vapaa valitsemaan, vaikka sen jäätelön. Silti se tuskin juuri liikuttaa muita kuin minua, eikä minuakaan niin kovasti. Elämässä kun on muutakin. Mene ja hymyile!
