Olen ollut laiska. Siksi pääsette kuulemaan mielenterveysmenusta vasta nyt, vaikka pekonimunkit paistuivat jo viikko sitten. Pekonimunkeista on tosin ollut puhe aikaa sitten: legendaarinen idea perverssin vastustamattomasta yhdistelmästä syntyi vuoden 2008 huhtikuussa, kun valmistin haasteruoaksi parsamunkkeja (muistakaa mm. unohtumaton ja ylväs parsajoutsen). Kunnia ajatuksen ääneenlausumisesta kuuluu tutkijaystävälleni Tarulle, jonka tarunhohtoinen keksintö näki päivänvalon vihdoin viiden ahnaan ruokailijan silmäin alla tammikuun kunniaksi.
Jotta muodollisuudet on hoidettu alta pois, totean sen heti. PEKONIMUNKIT MAISTUVAT. Hyviltä, rasvaisilta, kosteilta. Suolaisilta. Siis todella. Jottei uppopaistorasva olisi kuumennut turhan takia, kokeilin samaan syssyyn laittaa rahkamunkkitaikinaan pekonin sijaan myös sinihomejuustoa. Niin, julmetun hyvä ajatus sekin, vaikka itse sanon. Myös vieraat olivat parasta a-luokkaa. Jossette usko munkkien maistuneen, suosittelen tiedustamaan Kulinaariselta Yli-Murulta tai Pastanjauhajien kommentointi-Emmalta, kuinka oli asianlaita. Todistajainaitiossa myös Lihansyöjä.
Kokonaisuudessaan menu näytti tältä, edistäen siten erinomaisesti nauttijoidensa juhlatunnelmaa ja mielenterveyttä. Natriumin yliannostusta unohtamatta.
Mielenterveysmenu
- alkupalaksi popcornia
- pekonimunkkeja, sinihomejuustopalleroita
- sivusalaattia
- pyhäpäivän suolapalaa (juusto-pekoni-aurinkokuivattu tomaatti -mureketta)
- jälkiruoaksi tuoreita hedelmiä ja mangosorbettia
- turkinpippureita ja mantelikeksejä Hong Kongista
- australialaista strutsiviiniä Strutsikoiran kunniaksi
Tiedän, kysytte: missä suklaa? Puolustukseni on heikko, mutta totta. Tammikuu on liian pian joulun jälkeen, jotta suklaat voisi kaivaa esiin. Helmikuussa se jo käy. Pekonimunkit sen sijaan ovat selkeää sesonkiruokaa.
Pekonimunkit
- paketti Amerikan pekonia (n. 10 strippiä)
- 250 g rahkaa (mielellään Ehrmannia)
- 1 luomumuna
- reilu 2,5 dl vehnäjauhoa
- 1 tl soodaa
- suolaa, pippuria
- (pecorinoa)
Paista pekonit miedolla lämmöllä pannulla rapeiksi, vie hyvän tovin. Saksi sopiviksi suupaloiksi ja sekoita taikinan muut ainekset pekonien joukkoon, mausta. Uppopaista n. ruokalusikallisen kokoisia mykyjä kuumassa öljyssä sammutuspeitteen ja kattilankannen kanssa varautuneena. Raasta munkkien päälle runsaasti suolaista pecorino-juustoa.
Jos haluat valmistaa Aurapalloja, korvaa rapeiksi paistetut pekonit murustetulla sinihomejuustolla ja unohda pecorino. Suklaa ihanasti taikinaan ja suussa. Mielenterveys – mikä ihana tekosyy. Kuvat kertonevat, että kuvaamisen sijaan syöminen ja säpinä olivat pääroolissa tuona iltana.
Tollaista voisin kokeilla ilman pekonia.Strutsikoira on kyllä suloisen näköinen 🙂
Comment by Yaelian — 17.1.2009 @ 17.13
PekoNimuNkit olivat äärimmäisintä parhautta, eikä muistakaan syömistä löytynyt moitteen sijaa. Ja Strutsikoira nyt vaan ON rakastettavimpia karvakavereita, joihin olen elon polullani törmännyt! Kauniit kiitokset kestityksestä perhe Monkeylle 😀
Comment by Välispiikki — 17.1.2009 @ 21.00
Yaelian, no jos sinihomeesta pitää, niin mun makuun ne olivat parempia kuin pekonilla ja mahdollisuudethan on avoinna! 🙂 EIlen söin ensi kertaa gorgonzolaakin ja HURAHIN!
Välispik, 😀 Ihanaa kun Strutsilla on tuollainen fani. <3 Ja mukavaa kun maistui, olihan se ainakin eräänlainen ekskursio. 😉 Ja pitää taas pistää sopien, että päästään maistamaan!
Comment by ylimuuli — 18.1.2009 @ 8.21
Pekonitmunkit olivat niin mahtavia, että tulihan niitä kotiin palattuani hehkuttaa asiaankuuluvasti. Josta seurasi suuri mielipaha kun ei tullut maistiaisia doggybagissä. Kiinalaiset keksit onneksi pehmensivät hiukan harmistusta 🙂
Kiitos ja kumarrus! Täällä on alkanut hihat heilumaan siihen malliin, että eiköhän seuraavat tärskyt järjesty vielä ennen kesää… (kuuluisia viimeisiä sanoja…?…)
Comment by Emma — 18.1.2009 @ 19.14
Ja löytyyhän se suklaakin sieltä Aurapalloselostuksen lomasta 😉 Niin ja tervepä vaan terve, tulipahan sitten ilmiannettua itseni, pitkään olen hiljaa seurannutkin. Pekonipallot päässevät testauslistalleni, kiitos taas kerran.
Comment by Kerpiili — 18.1.2009 @ 21.23
Emma, voi pahoittelut sinne odottaneelle, mutta eiväthän munkit edes pitkään säily hyvänä… Ei taida lohduttaa Nyytiä? 😉 Onneksi oli onnenkeksit! Ja kiitos itselles, kyllä ennen kesää olis suotavaa kokoontua, tsemiä hihojen heilutteluun!
Kerpiili, piru vie niinpä löytyykin! Pakko kai antaa vihulaisen jäädä sinne sitten ;-D Ja hauska tavata, kiva jos olet kokenut hilpeitä ja ehkä herkullisiakin hetkiä testaillessa. 🙂 Eläinkuntamme vain laajenee!
Comment by ylimuuli — 19.1.2009 @ 6.16
Kerrassaan hykerryttävä postaus :).
Comment by Aurinkotuuli — 20.1.2009 @ 21.02
Voi luoja, mitä munkkeja. Ajattelin aluksi, että tekisi mieli maistaa homejuustoversioita, mutta nyt pekonimunkit alkoi kiehtoa mieltä kummasti. Kuulostaa jotenkin saksalaiselta hommalta. Saisikohan niitä jostain berliiniläisestä leipomosta..?
Comment by Rauna/Kannat kattoon — 21.1.2009 @ 15.53
Aurinkotuulos, hykertelevä aurinkokin uhkaa vakavuutta 😀 Heti tuli kesäinen olo.
Rauna, hehee, munkeissa on jotain puoleensavetävää, vaikka valmiita en ostakaan. Uppopaisto on niin hauskaa! Sinihomejuustomunkki oli kyl mun suokkari. Ja hitto, jossei vielä saa Berliinistä niin mää myyn niille tän idean! Provikat välistä 😛
Comment by Ylimuuli Mukkelis — 22.1.2009 @ 6.19
Nytpä sain selville, että stevian siemenet kuuluvat tämän kevään uutuus siemenvalikoimaan puutarhajuttuja myyvissä kaupoissa ja niitä taimiakin pitäisi sitten olla ehkä myynnissä.Tää tuli selville kun Chocochili blogin Elina kirjoitti kotipuutarhasta ja mainitsi stevian, ja sitten kysyin mistä niitä siemeniä saisi.Eli toivottavasti nyt säkin sitten niitä löydät
Comment by Yaelian — 22.1.2009 @ 22.09
Yaelian, no jopas jopas! Aika hillitöntä, nyt on varmaan pakko lunastaa suuret puheet. LÄmmin kiitos sinulle kun olet kantanut huolta mun steviapellosta <3
Comment by Ylimuuli Mukkelis — 23.1.2009 @ 6.40