MonkeyFood Ylimuulin apinanruokakeittiö ruokkii päätä ja häntää

15.11.2010

Eräänlainen lasagne

Filed under: Arkiruoka,Gluteeniton,Maidoton,meat,paleo,Soosit,Uunista — Meri @ 20.27

Välillä on vaikea itsekään tajuta, kuinka päräyttävän hyvää ruokaa osaa tehdä. Silloin ei voi kuin toistella syömisen lomassa maagisen määrän kertoja, kuinka ruoka voi olla niin hyvää. Näin kävi paitsi paneeroidun possun ja lanttulaatikon kanssa, myös eilen, kun kippasin kasaan ihan ex tempore lasagnetyyppisen ratkaisun. Huhhuh! Ei se Lihansyöjän arvosteluasteikolla pitsaa voittanut, mutta melkein. Ja hei, tää ei oo mikään munakoisoviritys sitte.

Paleo Lasagna avec la patate douce!

Paleo Lasagna

  • keskikokoinen luomubataatti
  • 500 g jauhelihaa
  • tomaattimurskaa
  • ketsuppia
  • suolaa, voita

Kuori bataatti ja leikkaa veitsellä ohuiksi kiekoiksi, n. 1-2mm paksuisia. Jätä odottelemaan. Ruskista jauheliha ja lisää joukkoon hyvä loraus tomaattimurskaa. Itse käytin yrteillä maustettua. Mausta suolalla ja jos haluat, jollain hottiksella. Jätä venttailemaan ja valmista valkokastike (Kamala nimi, yök. Looran kanssa samaa sarjaa.).

Lumikki (eli valkokastike *puist*)

  • 3 rkl voita
  • 2 rkl kookosjauhoa
  • 4 dl kookosmaitoa tai -kermaa
  • suolaa

Sulata voi kattilassa ja lisää siihen jauhot, pyörittele hetki. Lisää kookosmaito tai -kerma ja keittele reilut viitisen minuuttia. Mausta suolalla.

Kokoa lasagna:

vuoraa lasagnevuoan pohja bataattiviipaleilla ja levitä päälle lihatomaattikastiketta. Kaada päälle kolmannes lumikista. Toista kolmesti ja ripottele vielä viimeisen valkokastikekerroksen päälle ensin kookosjauhoa ja sitten ravintohiivaa. Paista n. 225 asteessa n. tunti. A-vi*un-vot! Ja tämä VAIN paranee uudelleen lämmitettynä.

25 Comments »

  1. Waude! Tää menee kyllä ehdottomasti kokeiluun! Muita viljattomia versioitahan voi tehdä esim. kesäkurpitsasta kuten karppaajat tekee. Nyt kun taas oon alkanut syömään juustoa, vois tehdä ihan oikean juustokastikkeenkin vuohenmaitoon 🙂 Taas tuli nälkä vaikka just söin däääääämmmnn 😀

    Comment by Chaos — 16.11.2010 @ 10.03

  2. Cool, testiin ehdottomasti. Mä olen bataatin+pekonin+kookosmaidon kanssa touhunnut viime aikoina suurella sydämellä, joten tää putoaa satavarmasti.

    Comment by Kukka — 16.11.2010 @ 20.14

  3. Valgogastige *argh* Kiellettyjen lista kasvaa. Soossi on yks kanssa jota en kestä. Sauce ok, mutta soossi- ei stna.

    Comment by Kukka — 16.11.2010 @ 20.15

  4. Satavarmasti! Kiellettyjen listalla on mulla myös ‘masu’. Inhoan lässytystä vaikka itsekin taidan lässyttää koirille. YH! Hauskaa et muillakin on tällasia KIVOJA listoja 😀 Mulle myös sana ‘herkutella’ on ongelmallinen.

    Comment by Ylimuuli Mukkelis — 17.11.2010 @ 6.24

  5. Pikkusuolainen! Yhyy! Tai pikkunälkä. “Vaivaako pikkunälkä?” 😛

    Comment by Kukka — 17.11.2010 @ 12.13

  6. Naposteltavaa! Yök! 😀 Napo käy kyllä.

    Comment by Ylimuuli Mukkelis — 19.11.2010 @ 20.28

  7. […] Sillä hetkellä, kun näin Monkey-Merin tehneen tätä Paleolasagnea, tiesin että tekisin sitä kun Mr. Barbaari tulee Japanista takaisin Suomeen. Ja sen tein! Ilokseni […]

    Pingback by Cro-Magnon Meal | — 23.11.2010 @ 18.49

  8. Mielenkiintoisia neuvoja listallasi, mutta kertonet ystavallisesti,miksi kehoitat valttamaan soijatuotteita. Eikos nekin ole veggies. Itse teen soijajauho-manteli-pahkinaleipasia (lowcarb diabetikolle).
    Kiitos kommentistasi.
    Helena

    Comment by Helena — 4.12.2010 @ 20.43

  9. Helena, soija on monimutkainen juttu. Ensinnäkin se on papu, joten siinä on paljon tärkkelystä ja antiravinteita, jotka jälkimmäiset vahingoittavat suolistoa. Nora Gedgaudasin kirja Primal body, primal mind kertoo myös mm. seuraavaa: soija on myös yksi tuoreimpia “lisäyksiä” ihmisten ruokavaliossa. Se sisältää runsaasti fytiinihappoa, joka heikentää mm. sinkin, magnesiumin, kuparin, raudan ja kalsiumin imeytymistä. Soijaruoat sisältävät suuria määriä alumiinia, joka on myrkyllistä hermostolle ja munuaisille. Soijan kasviestrogeenit sotkevat sisäeritys- eli hormonitoimintaa ja voivat mahdollisesti aiheuttaa hedelmättömyyttä ja lisätä rintasyövän riskiä aikuisilla naisilla. Miehillä soijan käyttö on selkeästi liitetty vaskulaarisen (verisuoniperäisen) dementian ja Alzheimerin taudin kohonneeseen riskiin.

    Edellä vain joitakin syitä soijan käytön kyseenalaistamiseen, lisääkin tietoa löytyy. Soijan suhteellisen turvalliset muodot ovat fermentoidut natto, miso ja tempeh. Lisäksi soijasta voi lukea vaikka Kimberly Snyderin blogista osoitteesta: http://kimberlysnyder.net/2010/03/08/scary-facts-about-soy-put-that-soy-milk-down-right-now/

    Itse suhtautuisin soijankäyttöön kuten palkokasveihin; silloin tällöin syötynä niistä ei juuri haittaa ole (kuin ruoansulatukselle tilapäisesti), mutta ruokavaliotaan ei kannata perustaa palkokasveille eikä syödä niitä säännöllisesti. Soijajauho-manteli-pähkinäleipäset kuulostavat herkullisilta ja harvakseltaan niitä lienee turvallista syödäkin. Toinen asia on sitten, jos kärsii autoimmuunisairaudesta tai ruoansulatuksen vakavammista ongelmista.

    Toivottavasti tämä vastasi kysymykseesi ainakin jotenkin. 🙂

    Comment by ylimuuli — 5.12.2010 @ 20.56

  10. Kokeilin tätä ja hyvää tuli! Tein kerralla reippaamman satsi, 2kg lihaa ja 1.6 kg bataattia. Bataattia ois riittäny kilokin helposti, nyt lihat loppu kerroksia tehdessä vähän kesken ja muutenki tuli liian karbopitosta mun makuun. Fiilistelin myös tätä tehdessä tomaattimurskalla maustettua jauhelihakastiketta, pitää muistaa ottaa se herkku takas ruokalistalle ihan sellasenaan, vaikkei pastaa ookkaan lisukevaihtiksena 🙂

    Comment by Jaska — 5.1.2011 @ 14.08

  11. Tätä täytyy kokeilla.

    Mut tänään tuli tehtyä niin täydellinen “munakoisoviritys” -lasagne, et aattelin vinkata. Ei ihan 100% paleoo, koska siihen tuli mozzarellaa, ja päälle ohut kerros parmesaania, mutta mun kirjoissa noi ei oo niin pahiksia. Varsikin jos löytäis jostain luomuna. Eli perus munakoiso “lasagne”, mutta kerroksiin ladotaan myös mozzarella siivuja jauhelikastikkeen ja munakoisojen mukaan. Kun paketti on kypsynyt ensin sopivasti uunissa (eli tunti 200 asteessa) rapsutetaan päälle ohut parmesaanikuorrutus. Munakoisoja kans vähän paistoin ennen ku ladoin vuokaan.

    Comment by mikko — 5.1.2011 @ 20.41

  12. Jaska, tää toimii aina! Ja jep, itekin pidän lihapainotteisesti versiosta. Perusjauhelihakastike tomaatilla on kans peruskauraa, aina hyvää niinku lihapullat.

    Mikko, tätä on nyt sit tyypattava seuraavan kerran kun lipeää maitopuolelle… Sääli ettei mozzarellaa tehdä vuohenmaidosta 🙂 Varmaan aivan törkeen hyvää! Kuinka sun paleoituminen on sujunut? Muistelen edelleen sitä matkaa Poriin… ;-D

    Comment by ylimuuli — 7.1.2011 @ 6.44

  13. […] mysteeribataattien korkkaamiseen oli se, että halusin pitkästä aikaa paleolasagnea. Koska en tällä hetkellä voi kuitenkaan syödä tomaattia, sovelsin hieman. Tässä ohje. […]

    Pingback by MonkeyFood » Purppura eli punavioletti — 28.8.2011 @ 19.31

  14. […] Voit käyttää valkokastikkeena mihin lystäät, esimerkiksi ihanaan paleolasagneen. […]

    Pingback by MonkeyFood » Amazing Aubergine (maailman paras paleovalkokastike ja keitto) — 19.2.2012 @ 19.38

  15. Aivan loistavaa! Täytyy löytää jotain muitakin reseptejä, joissa on kookosjauhoa ja ravintohiivaa, kun kerran niitä tämän takia tuli hommattua 🙂

    Comment by Olli — 28.2.2012 @ 18.18

  16. Olli, hahaa, hienoa, että sustakin! Kookosjauho on monikäyttöinen ja ravintohiiva on herkullinen maustamaan kaikenlaista, hyvä b-vitamiinien lähden myös. Täytyykin kehitellä jotakin niistä tänne blogiin… 🙂

    Comment by Meri (Ylimuuli Mukkelis) — 29.2.2012 @ 6.25

  17. Kookosjauho unohtui päältä ja ravintohiiva loppu kaupasta, mutta silti: voivoi miten hyvää! Kiitos =)

    Comment by Tuula — 26.8.2012 @ 20.08

  18. Tuula, no ne ovatkin vain viilausta, cherry on the top, eivät välttämättömiä! 🙂 Kiva, kun maistui.

    Comment by Meri — 27.8.2012 @ 5.44

  19. Tää on ihan mahtava blogi!

    Comment by caleo — 18.9.2012 @ 16.01

  20. Kiitos, Caleo, sun kommentti on myös ihan mahtava! 😀

    Comment by Meri — 19.9.2012 @ 5.33

  21. […] Kun nyt katsoin alkuperäisen ohjeen linkatakseni sen tähän, huomaan, että olen vähän oikonut mutkissa. Onnistuu siis ilman voitakin, ja ylipäänsä sillä […]

    Pingback by MonkeyFood » Elämän tarkoitus on… Katsokaa, bataattilasagne. — 28.4.2013 @ 19.09

  22. Kiitos hyvästä vinkistä, en ole ennen oikein bataattiin tutustunutkaan. Säveltelin kyllä hiukan: laitoin porkkanansiivuja bataatin seuraksi, ne jäivät hauskasti al denteiksi bataatin pehmetessä kokonaan. Valkokastikkeen tein ilman rasvaa ja jauhoja, suurustin kookosmaidon kuivatuilla suppilovahveroilla murustettuina ja keitin hiukan kasaan (mausteeksi muskottipähkinää). Jauhelihasta tein ihan bolognese-kastikkeen tomaattimurskan, sipulin, valkosipulin ja tuoreiden yrttien kanssa. Väleihin buffalo-mozzarellaa ja pecorinoa, joka muuten korvaa mukavasti parmesaanin ja on vuohenjuusto. Kookosjauhon ja ravintohiivan jätin pois. En ole mikään tiukan linjan paleo-syöjä, mutta mielelläni välttelen tärkkelystä ja syön paljon kasviksia. Minun reseptilläni tuli myös aivan mielettömän hyvää ja lisäksi kaloreita oli vain 250 per annos.

    Comment by Reetta — 11.6.2013 @ 16.57

  23. Fantastic work! This can be the form of information that happen to be should be contributed through the internet. Disgrace on bing at the moment definitely not ranking this particular submit second! Occur through in addition to check out my website. Thanks =)

    Comment by ISO Certification Consultants, ISO Certification Consultants Dubai uae Abu Dhabi, ISO 9001, ISO 27001, ISO 20000, ISO 14001, OHSAS 18001,ISO 17025, HACCP, ISO 22000, ISO 50001, EnMS, ISO Training Services, Management System Certification, ISO Consultant D — 15.7.2015 @ 21.19

  24. best rated toaster consumer reports

    Eräänlainen lasagne « MonkeyFood

    Trackback by best rated toaster consumer reports — 16.7.2015 @ 10.16

  25. ブランドコピー時計ブランドコピー財布専門店

    ルイ・ヴィトン | エルメス | グッチ |
    プラダ| セリーヌ | ゴヤール|エルメス特集 | ブランド館(拜购)
    ルイ・ヴィトン | エルメス | ゴヤール|ジュエリー・アクセサリー | 靴
    主要取扱商品 バッグ、財布、腕時計、靴、装飾品、小物等!
    プロのブランドコピーの専門家,ブランドコピーの先駆者、国内で最高に成熟したブランドコピー専門店。
    スイスのチップ適用、実物写真、実物が写真および描写と一致、公式サイトの外観、規格、機能と一致。

    Comment by ブランド激安 時計 メンズ — 5.6.2017 @ 0.16

RSS feed for comments on this post. TrackBack URL

Leave a comment

Powered by WordPress