Taas on oltu tötteröllä eli ajettu pakastettua banaania jos jonkinlaiseksi herkuksi. Vieraalleni tarjoilin banaani- ja suklaajäätelön yhdistelmän kevyesti carob-jauheella maustetun cashewkerman ja pecan-pähkinämurskan kera. Itse maustoin jätskini rommiesanssilla. Yllä samaista himpun suklaista cashew-kermaa. Kyllä oli hyvää!
Annetaan kansalle sitä mitä se vaatii! Itusoppaa! Ei ihan sellerisoosia muttei niin kaukanakaan siitä. Maku on raikas ja ihmeen hyvä, olo mukava ruokailun jälkeen. Tosin tuhdistin annosta reilusti savusiialla, tässä kun on kaiken elinvoiman ohella vähänlaisesti proteiinia. Söin kalan kuitenkin erikseen ettei ihan pakanamaalle menty.
Väri on kaunis ja soppa sulaa hyvin. Mung-pavunidut ovat iduista (toistaiseksi ainoita) suosikkejani, maultaan ehkä pähkinäisiä ja ainakin eri tavoin täyteläisiä kuin vaikka sinimailasen eli alfalfan idut kuten me elävän ravinnon kerholaiset sanomme.
Elämänvoimakeitto
Laita neste tehosekoittimeen ja kokoa sinne muutkin ainekset. Poista omenasta kota ja pilko, samoin kovempia vihanneksia on hyvä hieman pilkkoa. Yrtit, salaatit ja idut voi laittaa sellaisenaan. Koverra avokadonliha joukkoon, kuori valkosipulinkynsi. Hurauttele kunnolla sopaksi ja lisää ainesosia oman harkintasi mukaan. Koostumus ja maku vaihtelee valmistuskerrasta toiseen eikä minulla ainakaan nokkosia täällä kasva. No ei muutakaan kyllä.
Lisää valmiiseen soppaan sattumiksi vielä mung-pavun ituja tai tuoreita herneitä. Kyllä taas paranee maailma ja kohenee terveys niin että kolisee!
Ja varoitan tässä jo etukäteen, että tiedossa on suolitostohapatusta, sillä olen valvonut kaksi viime yötä Paula Heinosen tuoreimman kirjan parissa, joka siis keskittyy suoliston saattamiseen kuntoon ruokavalion avulla. Gudden Appetit kuten Luxenburgissa sanotaan.
Otsikko on ehkä lievästi provosoiva, mutta sillä nimellä kuulin tästä leivästä ensimmäisen kerran. Ja onhan siinä nyt jotain ihan erityisen päheetä, jotta leivottu on kakkua ja känttyä mutta että ehtoollisleipääkin. Vai olenko se vain minä?
Kyseessä on Karjalohjalla sijaitsevan Heponiemen Hiljaisuuden keskuksen leipä, vieläpä gluteeniton. Sain ohjeen henkilöltä, jota silmällä pitäen varustelin siskoni 30-vuotispäiville juuri Ellen Svinhufvudin juhlakuntoon. Tämä leipä on kuulemma parasta gluteenitonta leipää, jota hän on keliakiauransa aikana syönyt. Ja minun Ellenini on tietysti parasta paakelsia, mistä kehusta muulinrinta röyhistyy paksuksi kuin biisonin.
Heponiemen leipä (gluteeniton)
Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Sekoita kuivat aineet ja sulata rasva. Lisää juustoraaste, sekoita hyvin ja lisää sitten neste ja sula rasva. Muodostele leivinpaperille n. 15 cm halkaisijaltaan oleva leipuska ja pinnoita siemenillä jos olet oravalle sukua. Muulihan on ja kurpitsansiemenet maistuivat mainiosti.
Saamani ohjeen mukaan leivälle riittää noin 10 minuuttia uunissa, mutta itse paistoin kyllä melkein puoli tuntia, mikä oli aika sopivasti, muttei yhtään liian pitkään. Anna leivän vetäytyä ja mutustele sitten (on meinaan mureaa) menemään margariinin kera. Leivän jännittävä maku houkutteli kokeilemaan myös hillon kera teeleipätyyliin, ja omilla pikku sorkillani kokoonkeittämäni kirpeä herukkahillo viipyily keltaisen ehtoollisleivän seurassa oikein hyvin. Juustona edusti jälleen Tanskan kuminaihme.
[se voi näyttää suurelta suklaakeksiltä, mutta se on silti leipä eikä osallistu haasteeseen]
Huvikseni laskeskelin ravintoarvot noin suunnilleen ja sadassa grammassa on kalssuja 236, prodea 4,9g, hiilaria 23,5g ja rasvaa 13,9g. Rasvat vähän korkeammalla kuin ruispalassa, mutta hiilaria vain noin puolet. Että niistä biisoninmitoistakin pääsee kyllä pikkujoulukuntoon vaikka tätä nauttisi siipaleen tai pari.
Edit 21.10.2007: tein taas ehtoollisleipää, tällä kertaa puolikkaan annoksen. Käytin nesteen tilalla soijajogurttia ja lorauksen soijamaitoa ja lisäsin taikinaan pienen punajuuren raastettuna. Pintaan painelin seesaminsiemeniä. Leipä oli vielä edeltäjäänsä maukkaampi ja rapeampi. Reseptistä tuli sikälikin vakkari, että sen gluteenittomuus tuntuu sopivan muulin mahalle oikein hyvin, vaikkei keliakiaa onneksi olekaan. (Toinen ehtoollinen: Punainen)
Elävän ravinnon jäätelö on banaani pakkasessa. Saattaa kuulostaa köyhältä, mutta se on kaikkea muuta! Kun pakastetun banaanin pistää tehosekoittimessa tasaiseksi, muodostuu mieletön jäätelömäinen massa, jonka kuohkeus ja luonnollinen makeus ovat melkein parempaa kuin se lehmäjäde. Massaa voi maustaa ainakin kanelilla, carobilla, kaakaolla, vaniljalla ja marjoilla, miksei myös esansseilla ja alkoholeilla. Olen vasta Jakki Jäätelökokki – urani alussa, joten tuoteperhe laajenee vähitellen. Ja tätä ei myydä Nestlelle.
Banaanijäätelön überhyvä puoli on myös sen maidottomuus, nyt kun ilman sitäkin yritän sinnitellä. Jäde on ehtaa luonnonkarkkia! Eikä sitä konetta tarvita mihinkään, tavallinen pakastin piisaa. Tässä perusohje, jonka kanssa voi sitten lähteä seikkailemaan.
Maidoton jäätelö
Kuori banaanit ja paloittele pariin osaan. Laita pakkaseen pussissa tai rasiassa ainakin pariksi tunniksi tai ihan tulevaisuuden varalle vaikka pidemmäksikin aikaa. Kun jäätelöhimo sitten iskee, ota banaanit hetkeksi sulamaan. Kun ne alkavat hellittää umpijäästä, aja ne tehosekoittimessa tasaiseksi ja kuohkeaksi massaksi. Ajaa saa vähän pidemmän aikaa kuin vain murskaksi. Valmis!
Tässä vaiheessa voit maustaa satsin tai esimerkiksi osan siitä. Itse valmistin jäätelöksi yhden banaanin, josta otin puolet massasta erilleen. Toiseen puoleen hurautin hyvin sekaisin 1,5 teelusikallista carob-jauhetta, jota saadaan johanneksenleipäpuusta ja joka muistuttaa kaakaota. Laitoin satsit vielä pakkaseen ennen nauttimista ja soseutin myös viisi hieman sulanutta mansikkaa sorbetiksi.
Jälkiruoka-ajan saavuttua otin jäätelöt esiin ja kokosin ihanan trion; banaanijäätelöä, suklaajäätelöä ja mansikkaa. Päälle hasselpähkinärouhetta. Mmm mmm mmm.
Ettei mene ihan nautiskeluksi, mainostan samalla Hesarin uutta blogia ja bloginpitäjää. Kukapa muu kuin vaikuttavan Sarasvatin hiekkaa – kirjan tekijä Risto Isomäki on liittynyt blogaajien joukkoon ja kirjoittaa niistä tavallisista aiheista kuten maailmanlopusta. Tänne päin, Pallo hukassa.
P.S. Jakki ja jäätelökone oli yksi lapsuuteni suosikkikirjoista Piilomaan pikkuaasin ohella. Parasta oli, kun kiharaturkkinen jakki painoi kotilon korvaansa vasten ja kuuli meren.
Haukea päädyin kokeilemaan, kun se oli halvin kala mitä hallin tiskiltä löytyi. Ja eihän se hullumpaa ollut, ainakaan tämän Puolen kilon voikeittiön Jamieltä bongatun ohjeen mukaan valmistettuna. Seurana samasta hallista ryövättyjä artisokkia ja kalamataoliiveja. Toki inspiraatiota ylläpitämässä myös kukkakaalimuusa.
Tämäkin on iisipiisiä arkiruokaa, johon käy varmaan yhtä hyvin sei kuin turska tai mikä tahansa muukin kalapala. Hapankaalin maku pehmenee uunissa lempeäksi ja kaurakerma pelastaa maidottoman päivän.
Naurava turskan kallo
Kuumenna uuni 200 asteeseen. Huuhtele hapankaali lävikössä jos haluat siitä hieman miedompaa. Läväytä kaali uunivuoan pohjalle. Nosta päälle jäiset kalapalat. Sekoita kermaan juustoraaste ja mausta pippurilla, tarkista suola. Kaada seos vuokaan kalojen ja kaalin ylle ja anna paistatella uunin lämmössä noin 40 minuuttia. Seuraksi raikas salaatti kuten sanonta kuuluu.
Itse käytin juustona Tanskasta tuomaani vahvanmakuista kuminajuustoa, joka kimpale teki arjesta juhlaa! Ja Jäämeren rannalta löytyi naurava turskan kallo.
Näköjään Apinanruokakeittiössä juhlii paitsi elävä ravinto, myös tofu, sillä taas olen ollut kaupan juustohyllyllä hamstraamassa soijapalaa. Tähän liemeen itsensä on hukannut maustamattoman ja kylmäsavutofun mausteinen ja maukas kaveri marinoitu tofu. Hapanta ja imelää on tehnyt mieleni siitä saakka, kun Lemon Grass piti makuaistiani hyvänä hapanimelän kalan kuningasannoksella ja kotiköökki-inspiraation herätti Lankkupihvin Miqu.
Ohje on oma viritelmäni, yhdistelmä Miqun reseptiä ja Tofu-kirjan hapanimelää tofupossua. Tofun tilalle tai lisäksi voi siis hyvin sovitella possua, kalaa, kanaa tai miksei vain rutkemmin kasviksia. Sieniä?
Suloinen ja hapan (kahdelle)
Pilko chili ja valkosipuli. Lohko sipuli rouheiksi paloiksi ja porkkana ohuiksi kiekoiksi. Paloittele tofu. Avaa ananaspurkki ja kaada mehu talteen. Kuumenna pannulla öljyä ja freesaile siinä hetki chiliä ja valkosipulia. Lisää joukkoon tavan sipuli ja porkkana, pyörittele taas jonkin aikaa. Nosta pannulle tofu ja ananaspalat ja lämmittele vielä. Valmista kastike.
Kastike
Sekoita ainekset keskenään haarukalla, niin jauhot eivät jää paakuiksi. Maistele kastiketta ja lisää jotakin, jos makusi niin vaatii. Kaada kastike pannulle ja anna saostua. Maista ja mausta tarvittaessa. Kauniiksi lopuksi voit lisätä vielä hivenen öljyä. Mahtavan tulista.
Keitä seuraksi riisiä tai ihan mitä tykkäät. Porkkanan tilalla tai lisäksi voipi käytellä paprikaa, bambua tai vaikka kurkkua, hae ideaa vaikka oman mielikiinalaisesi aterioista. Napsaa annos puikoilla parempiin suihin!
Miksi mini on niin suloista? Kampin K-kaupasta löytyi taas kohde impulssikontrollin menettämiselle, melko hintavat mutta aijai niin vastustamattomat minikookospähkinät, coquitokset. Tämän kookospähkinän saa rikki ihan puraisemalla, maku on valitettavasti jotenkin epäfreesimpi kuin suuremmassa lajitoverissaan, mutta kookosmainen kyllä.
Cocco, bello coccoa huutelivat tuoreiden kookospalojen myyjät Rooman rannoilla joitakin vuosia sitten ja minähän vastasin huutoon! Olen suuri kookosfani, mutta tämän karvaisen suurpähkinän vaikeasti saavutettava sisus ei vieraile vatsassani liian usein juuri tuon työläästi lävistettävän kuorensa vuoksi.
Taidan vieläkin olla ihan sushihumalassa, niin tainnuttava on soijan, inkiväärin, wasabin ja merilevän liitto! Sushihimoni vain pahenee ajan myötä. Lauantaina testasimme Kämp Gallerian Yumen, joka oli ihan erinomainen, ei kuitenkaan Raku Yan veroinen. Halvemmista paikoista olen pysynyt uskollisena Ichibanille, mutta huomenna yritys on tyypata Kämpin Zen Sushi. Kaikki sushisuositukset otetaan lämmöllä vastaan, olivatpa ne ravintoloita, valmistusmenetelmiä, makukomboja tai matkakohteita.
Tänään kuitenkin keksin sushin, kun pohdin, mitä tehdä ylijäämälle kylmäsavutofulle. Idea on itänyt jo viime jouluna saamani Tofu-keittokirjan selailusta saakka ja nyt kaapeista kuin ihmeen kaupalla löytyi kaikkea tarvittavaa. Aiemmin olen tehnyt sushia vain kalasta ja kasviksista, mutta näköjään päihdyttävä kombo toimii miten päin tahansa. Ohjeet ovat Tofu-kirjasta.
Alkuruoaksi tarjoiltiin oikeaoppisesti miso-keitto.
Sushi-riisi (n. 30 makiin ja 20 nigiriin)
Huuhtele riisi ja laita se veden kanssa kattilaan keittymään kannen alle. Anna kiehahtaa ja lievennä levyn lämpöä. Anna kiehua hiljalleen 10-15 min. Sammuta levy ja anna riisin hautua kannen alla vielä vartin verran. Nosta riisi laakeaan astiaan jäähtymään ja peitä astia leivontaliinalla, ettei riisi kuiva.
Valmista etikkaliemi sekoittamalla aineet, kunnes sokeri on liuennut. Sekoita se nostelemalla riisiin. Sitten sushin kimppuun!
Tofu-nigirit
Kastele kädet vedellä ja puristele sushiriisistä soikeita pallukoita, n. 2cm korkeita ja 4 cm leveitä. Sivele tofusiipaleet kevyesti wasabilla ja aseta pallon päälle. Leikkaa noriarkista n. sentin levyisiä suikaleita ja kääräise nigirit niihin. Jos käytät maustamatonta tofua, voit sivellä molemmat puolet wasabilla.
Tofu-makit
Levitä noriarkki bambumatolle tai pyyhkeelle, josset omista bambua. (Jos haluat pienempiä makeja, leikkaa noriarkki kahteen osaan. Itse pidän pienemmistä.) Levitä noriarkille sushiriisiä tiiviiksi ohueksi matoksi ja jätä molempiin reunoihin n. sentin kaistale ilman riisiä.
Tee puoleen väliin riisiä sormella vana ja sivele siihen ohuelti wasabia. Leikkaa tofu pitkiksi suikaleiksi ja aseta suikaleet jonoon. Anna puolukoiden tehdä seuraa tofulle ja kääri sitten levy tiukaksi rullaksi bambumattoa apuna käyttäen. Voit antaa rullan vetäytyä jääkaapissa reilun vartin verran jos haluat, itse leikkasin heti makeiksi ja söin. Puolukka värjää vetäytyessään makit kauniin vaaleanpunaisiksi.
Tarjoa nigirit ja makit soijakastikkeen ja sushi-inkiväärin eli garin kanssa. Itse tuuppaan vielä soijaan nokareen wasabia ja nautin gariviipaleen jokaisen sushipalan yllä. Valmistin ohjeesta puolikkaan annoksen ja kyllästyttäni käärimiseen kietaisin nopeita temakeja. Puolikas noriarkki, sopivasti riisiä, tofulevy, wasabia ja soijaan kostutettuja gareja. Dippaus vielä soijaan. Taju lähtee kun on niin hyvää.
Eihän siinä mennyt kuin viisi kuukautta että pääsin sanoista tekoihin tämän kreolikeittiön aarteen kanssa. Olen jo 14. toukokuuta pitänyt suuria puheita Polkkapossun kommenttilootassa aikomuksestani limbota gumbon kanssa, mutta vasta Possun mainittua sen lempiruoakseen (Aamulehden Valo-liitteessä) muistin jambon jälleen ja ryhdyin cocoamaan. Ja sehän kannatti, sillä tuloksena on en tiedä kuinka originaali gumbo, mutta hullun maukas ja mausteinen ruoka, johon savutofukin kävi kuin olisi siihen syntynyt.
Ohje on summittainen ja seurailee melko tarkoin alkujuurtaan, mutta tottakai otin kerettiläisenä Pepsin tilalle Maxia. Kokoa mitoitin myös hieman uudestaan, omastani riitti kahteen annokseen. Tarjoilin setin kukka- ja parsakaalinuppujen viehättävässä seurassa, ilman riisiä. Enkä tiedä lainkaan, miltä gumbon pitäisi näyttää, mutta tällainen soppa siitä Apinan kourissa syntyi! Eiko söpö?
Gumbo kanasta, katkoista ja tofusta
Pilko selleri, paprikat ja sipulit, kuutioi tomaatti, suikaloi tofu ja jätä odottamaan. Kokoa mausteet omiksi keoikseen kattilan tai kasarin pohjalle, freesaile öljyssä. Lisää Max ja anna kiehahtaa pari minuuttia. Paista paistinpannulla broilerisuikaleet kypsiksi ja kuullota sitten selleri, paprika ja sipuli. Lisää vihannekset kasariin ja samoin broileri, tofu, tomaatti, pyre, punaviini ja vettä. Anna kiehua hiljalleen tunnin verran ja lisää nestettä, jos on tarvis. Lopuksi lisää sulatetut katkaravut ja tarkista maku, joka on hyvä. Itse en lisännyt mitään.
Kiitti Possu, sikahyvää. Voisitko vielä vinkata jotain kivaa kreolihumppaa taustalle?
Ettei mene ihan eläväksi pöperöksi koko puuha, tähän väliin pala makeaa. Ja tottahan toki juuri suklaata! Kuten tämän päivän lehti kertoi, tumman suklaan suosio on Suomessa kasvussa. Ja siihen lisäisin, että niin tumman suklaan, teen kuin punaviiininkin sisältämät flavonoidit suojaavat verisuonia. Myös mielenterveyttä, sanoisin, kohtuullisissa määrin.
Ensimmäinen kokeiluni suklaan maustamisen maailmassa sijoittuu itsestään selvästi iiseihin tryffeleihin. Kaivoin esiin perusohjeen jota sitten tuunailin erinäisin eliksiirein. Makuni olivat seuraavanlaiset:
Minttuiset sekä kardemummaiset suklaamuhkut saivat koristeekseen vielä värikkään suklaanapin, jonka ylikansallista valmistajaa en halua tässä markkinoida. Pyydän saada huomauttaa, että nämä Valiojäätelöäkin nykyään hallitsevan suurvalmistajan tuotteet ovat päätyneet haltuuni täysin yllättäen ja pyytämättä. Ruokaa ei kuitenkaan sovi haaskata, siksi siis sillä näet nimittäin.
Suklaatryffelit
Sulata suklaa vesihauteessa ja lisää siihen muut ainekset. Sekoita tasaiseksi, mausta ja jaa pieniin karkkivuokiin. Koristele jos siltä tuntuu ja siirrä jääkaappiin jähmettymään. Tällä lailla tehtynä konvehdit pehmenevät melko nopeasti huoneenlämmössä, jolloin ne voi nauttia lusikallakin, esimerkiksi sillä kultaisella, joka joillakin on syntyessään suussa.
Kaikista tuli hyviä, ei kai kermalla ja voilla voikaan pahasti pieleentyä, ja jokaisella maistajalla oli oma suosikkimakunsa. Kardemumman suhteen jatkan viilailua, siihen olen itse niin kovin ihastunut. Mutta herkkuisalle huviretkelle sulan suklaan maailmassa saapi pakata viinakaapistaan lähes mitä tahansa ja kaivaa kuivakaapistaan pähkinöitä, rusinoita, karkkeja, esansseja, kookosta, mausteita, siemeniä, vuohenjuustoa, muroja, hiutaleita tai hedelmiä. Kyllä sen sitten huomaa jos idea oli huono. 😀
Powered by WordPress
