MonkeyFood Ylimuulin apinanruokakeittiö ruokkii päätä ja häntää

25.6.2007

Mango Minttu Pavlova

Filed under: Cake&Cookies,Herkut,Leivonta — Meri @ 22.00

Ylimuulin uusi taiteilijanimikö? Ei, vaan ehdoin tahdoin virheellisellä suomen kielellä otsikoitu postaus mangopavlovan ohjeesta. Yhteenkirjoitettuna nimi ei kerta kaikkiaan tee oikeutta kakun upeudelle. Tämä herkku ansaitsee erityisnimen!

pavlova

Ohje on jälleen Nigellan Forever Summer – kirjan antia. Kyseessä on opuksesta löytyvän passiohedelmäpavlovan sovellus, joka puolestaan on edellisen sivun suklaavadelmapavlovan jumalainen muunnos. Pavlovasta on siis moneksi. Luo itse omasi ja nauti sitä venäläisen kuohuviinin kanssa.

Mangopavlova (6-8 annosta)

Marenkipohja

  • 4 valkuaista
  • 250 g sokeria
  • 2 tl maissijauhoa
  • 1 tl valkoviinietikkaa
  • pari tippaa vaniljauutetta

Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi, johon muodostuu huippuja. Lisää sokeri ruokalusikallinen kerrallaan ja vatkaa koko ajan, kovin kovin pitkään, kunnes kaikki sokeri on lisätty ja seos tuntuu sormien välissä hierottuna pehmeältä, ei siis lainkaan rakeiselta. Nostele joukkoon maissijauhot sekä valkoviinietikka, johon on sekoitettu vaniljauute. Levitä marenkimassa leivinpaperoidulle pellille n. 21 cm halkaisijaltaan olevaksi ympyräksi. Tasoittele päällys ja reunat. Muista, että marenki paisuu uunissa. Työnnä pelti uuniin ja laske välittömästi uunin lämpötila 150 asteeseen. Paista marenkia tunti tai hieman reilu, mutta älä liian kauan, sillä vaikka kuoresta tulee entistäkin rapsakampi, sen vaahtokarkkimainen sisus kuivettuu liian pitkässä paistossa. Itse paistoin tasan tunnin ja tuli täydellinen.

marenkipavlovaan

  • 2,5 – 3 dl kermaa
  • kypsä mango tai purkillinen säilöttyä
  • tuoretta minttua

Kun marenki on viilentynyt, vatkaa päälle kerma löysäksi vaahdoksi ja suikaloi kerman ylle tuore ja kypsä mango. Tuoretta mangoa on hieman vaikea leikata syödessä, jos haluat, voit soseuttaa mangon tai käyttää purkkimangoa. Saksi päälle ihanaakin ihanampaa tuoretta minttua ja haltioidu tästä unelmankevyestä mangokakusta. Itse haltioiduin kakun lisäksi kuvistani ja oikein tuhlailen niitä tähän! Mangomarenkikakkua nautiskeli itseni lisäksi muuten sekä Lihansyöjä että vanhempani ja isoveljeni plus tämän 2v. tytär, kiittävin arvioin. “Mielelläni otan lisää.”

mangominttupavlova

mangopavlova

Katalonialainen tila

Filed under: Eksotiikkaa,Leivonta — Meri @ 8.32

Pitkän, lämpimän ja letkeän juhannuksen vieton jälkeen ihminen päätyy katalonialaiseen tilaan. Sellaiseen, jossa kesäkaupungin viipyilevä elämäntahti tuntuu juuri sopivalta ja koti tuntuu sijaitsevan ihan muualla kuin Suomessa. Sälekaihtimia on pidettävä puoliksi ummessa ettei asunto paahdu ja auki olevista ikkunoista kuuluu kadun ääniä. Sellaisessa olotilassa on luonnollista nautiskella loput katalonialaisesta leivästä, joka on yhtä maukasta kylmänä kuin kuumanakin.
syötyspania

Katalonialainen piirakka (12 palaa, ohje Suomen Kuvalehden Gourmet)

Pohja

  • 1,5 dl appelsiinimehua
  • 1 dl vettä
  • 15 g hiivaa
  • veitsenkärjellinen suolaa
  • 1 tl raastettua sitruunankuorta
  • 5 dl hiivaleipäjauhoja
  • 0,5 dl oliiviöljyä

Lämmitä nesteet ja sekoita niihin hiiva. Lisää muut ainekset ja alusta tasaiseksi. Jätä kohoamaan tunnin ajaksi ja valmistele täyte.

Täyte

  • 300 g broilerinfileetä
  • suolaa, pippuria
  • 1 tl raastettua sitruunankuorta
  • 1 punasipuli
  • 100 g munakoisoa
  • 100 g kesäkurpitsaa
  • 1 pieni paprika
  • 1-2 chiliä
  • 40 g espanjalaisia oliiveja
  • 0,5 dl oliiviöljyä
  • 2-3 valkosipulinkynttä
  • silputtua persiljaa

Kypsennä viipaloitu broileri ja mausta suolalla, pippurilla ja sitruunalla. Leikkaa paprika, munakoiso, kesäkurpitsa ja punasipuli parin millin paksuisiksi viipaleiksi. Poista oliiveista kivet ja chilistä siemenet. Viipaloi chilit ja hienonna valkosipuli öljyyn.

Kauli taikina jauhotetulla alustalla ja nosta öljyttyyn vuokaa (30x40cm). Nosta taikinaa hieman reunoille ja kasaa ainekset pohjalle. Valele valkosipuliöljyllä, rouhi päälle suolaa ja ripaus pippuria.

raakaspania

Paista piirasta 200-asteisessa uunissa n. 20 minuuttia, ripottele päälle persiljaa ja tarjoile. Maistuu hieman jäähtyneenä ja reilusti kylmänäkin. Totaalisen ihanaa ja katalonialaista.

espana
Itse tein piirakan piirakkavuokaan, josta taikinaa jäi hieman yli. Taikinasta riittäisi varmaan uunipellilliseenkin. Lopusta taikinasta paistoin focacciatyyppisen leivän, jonka suihkutin oliiviöljyllä. Rouhin päälle reilusti suolaa, hienonsin valkosipulia ja ropsautin loput pinjansiemenet. Juuri äsken luin Gourmetin jutusta, että perinteinen coca (leipä) yksinkertaisimmillaan voidellaan öljyllä ja sille ripotellaan pinjansiemeniä sekä anista ja sokeria.

coca

24.6.2007

Lihiksii

Filed under: Arkiruoka,Överi,Leivonta — Meri @ 18.46

Olin jo pitkään lupaillut armaalle parmaalle ruokaseuralle, että jonakin kauniina päivänä IHAN VARMASTI pyöräytän lihapiirakoita. Sanasta miestä, sorkasta muulia, eilen oli (juhannus-)päivä jolloin yhdeksän (7/2 liha/soija) tuoretta lihapiirakkaa sai hetkensä feimeissä. Kun ei ole syönyt lihaa kahteentoista vuoteen kehittyy eräänlainen lihisvaje. Sitä sitten lähdetään täyttämään soijarouheversiolla ja ollaan ekstaasissa. Ei lihiksii tarvii hävetä, ne on ihan törkeän hyviä! Soijallakin. Eikä edes vaikeita!

lihiksii

Ohje on Makusta, hyvänmakusta. Sai ekselentit arviot Lihansyöjältäkin. Eka kerta muuten, kun ihan isseksein ja keskenäni ilman kokenutta apua UPPOPAISTOIN. Taas on menty yhen esteen yli.

Lihikset eli lihapiirakat (n. 8kpl)

  • 3 dl maitoa
  • 25 g hiivaa
  • 1 rkl öljyä
  • 1 rkl sokeria
  • 1/2 rkl suolaa
  • n. 7 dl hiivaleipäjauhoja

Lämmitä maito, murenna siihen hiiva. Lisää öljy, sokuri ja suola. Alusta jauhot joukkoon vähitellen, kunnes taikina on kimmoisaa ja irtoaa kulhostaan. Peittele liinalla ja jätä kohoamaan kolmeksi vartiksi. Sitten täyte!

Lihatäyte

  • 0,75 g puuroriisiä
  • 1 sipuli
  • 300 g jauhelihaa
  • 1/2 rkl viinietikkaa
  • 1/2 rkl sinapinsiemeniä
  • vajaa 1 tl suolaa
  • vajaa 1 tl sokeria (laittaisin reilummin, pidän makeasta lihistaikinasta)
  • vajaa 1 tl pippuria (mausta+valko)

Keitä riisi kypsäksi. Kuori ja silppua sipuli, kuullota öljyssä pannulla. Lisää jauheliha ja ruskista. Mausta ja sotke joukkoon riisi. Maistele, mausta lisää jos tarvis. Anna jäähtyä.

Soijarouhetäyte (oma sovellus)

  • muuten kuten edellä, mutta korvaa jauheliha kana- tai kasvisliemessä turvotetulla tummalla soijarouheella
  • …laita vähän vähemmän riisiä
  • …mausta täytettä lihaversion mausteiden lisäksi tujauksella ketsuppia (erinomainen soijarouheen maustaja)

Takaisin taikinan pariin. Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle. Jaa kahtia ja molemmat osat vielä neljään palaan. Pyöritä palat palloiksi ja kauli halkaisijaltaan n. 15 cm soikioiksi. Älä kauli liian ohuiksi tai isoiksi.

lihistäyte

Jaa täyte letuille, n. 2 rkl per lätty. Tasoittele täytettä ja voitele letun reunat vedellä. Käännä lettu puolikuuksi ja painele hyvin kiinni. Rypytä vielä reunat haarukalla kuvan malliin. Nosta jauhotetulle alustalle liinan alle kohoamaan.

käärö

OTA ESIIN KATTILANKANSI ja SAMMUTUSPEITE.

Kuumenna 0,5 – 1 litra öljyä (esim. rypsi-) paksupohjaisessa kattilassa (se kattila, johon esiin ottamasi kansi sopii) n. 180-asteiseksi. Minullakaan ei ole mittaria. Kokeile siis pienellä palalla taikinaa. Jos pala alkaa poreilla heti ja nousee pintaan, öljy on sopiva. Jos öljy syttyy palamaan, tukahduta tuli asettamalla kattilankansi päälle.
öljyssä

Pistele piirakat haarukalla. Laske piirakka kerrallaan öljyyn reikäkauhalla tms. Paista kerrallaan yksi tai kaksi piirakkaa, minun kattillaani meni aina vain yksi ja jotkut isommat nekin kurpallaan. Ei haittaa mitään! Varsinkaan makua. Anna paistella ja käännä, kunnes molemmat puolet ovat ottaneet itseensä hyvän lihiksenkultaisen värin. Nosta pois öljystä.

Paistettuasi kaikki piirakat syö ne sinapin, ketsupin ja vaikka kurkkusalaatin kanssa. Chipotle Tabascokin sopi hyvin. Nauti lihiksensyöjän identiteetistä ja jutustele asiaankuuluvia juttuja. On ihanaa olla tavallinen, mutta lihis kourassa saavutetaan jo ihan uusi leveli! Überii.
lihis

lihisauki

Öljyn jäähdyttyä purkita se tulevaa uppopaistokäyttöä varten tai hävitä imeyttämällä talouspaperiin sekajätteen joukossa. Älä kaada viemäriin.

21.6.2007

Jaettuja herkkuja

Filed under: Arkiruoka,Lätinää — Meri @ 9.55

Eilen sattui sikäli ihanasti, että sain nälkäisen yllätysvieraan juuri lounasaikaan ja pääsin kätevästi tämän pitkäaikaisimman ystäväni avulla eroon edellispäivien ruokajämistä. Vierailu oli siinäkin mielessä onnenkantamoinen, että rakas karvakuono oli saanut kyytiläisekseen nälkäisen punkin, joka oli syönyt itsensä mahtavan kokoiseksi. Koska Vapun päätä ei vähästä huimaa niin kuin meikäläisen, armas strutsikoira oli pian punkiton ja pirteä itsensä.

strutsikoira

Kun jämäherkut olivat näin päätyneet arvostavaan mahaan, illalla oli hyvä syy kokata uusia. Brassijujutsu-leirin hikisten treenien jälkeen seuralaiseni toivoi pitsaa, joka syntyi nopeasti pakkasesta kaivetuille tortillapohjille. Tässä ensimmäisessä versiossa ei ole muuta ihmeellistä, mutta pohjan tomaattikastikkeelle on roiskittu reilusti Behnford’silta eilen shopattua Chipotle Tabascoa.

chipotle

kanapitsa

Toinen pitsa sai haastepitsan punasipulihillokkeen tapaan maistaa makiaa! Mainitsinkin tehneeni muutama päivä sitten tomaattihilloa (hilloketta?), josta tuli kiitos vapaan käden metodin hieman liian makeaa. Sitä ehdoteltiin yhdistettäväksi mm. vuohenjuustoon, joten tässä pitsassa pohja on sivelty tomaattihillokkeella ja päälle on murusteltu sitä vuohimon juustoa. Lisänä kanaa ja muuta kärsinyttä. Siis todella hyvää. Kummassakaan pitsassa ei muuten vuohenjuuston lisäksi ollut “normijuustoa”.
hillopitsa

Tomaattihilloke

  • oliiviöljyä
  • 2 valkosipulinkynttä
  • pieni punasipuli
  • pala tuoretta inkivääriä
  • purkki kuorittuja tomaatteja
  • 1,2 dl punaviinietikkaa
  • 0,6 dl hunajaa
  • 0,6 dl fariinisokeria
  • 1/2 tl jauhettua inkivääriä
  • 2 kanelitankoa
  • 2 tähtianista

Pilko sipuli, valkosipuli ja raasta inkivääri. Kuullota kattilassa. Lisää tomaatit ja murskaa ne esim. puuhaarukalla. Lisää loput aineet ja anna porista ja haudutella minilämmöillä tunnin, tunnin ja vartin verran, kunnes keitos on keittynyt kasaan ja neste suurimmaksi osaksi haihtunut. Poista kanelitangot ja tähtianikset ja purkita. Ilmatiiviissä purkissa säilyy kaksikin viikkoa jääkaapissa. Ja lisää ideoita hillon hyödynnykseen saapi laitella mielellään! Hyvää se on mutta niin makeaa.

tomaattihillo

20.6.2007

Pikapalaa koisosta

Filed under: Herkut,Napot — Meri @ 9.38

nigellankoiso

Nigellan kirjan alkupalaosiossa on upea kuva grillatuista munakoisorullista, jotka on täytetty fetalla ja muilla ihanuuksilla. Pannulla tuotokset jäävät huomattavasti valjummiksi, mutta helppo ja herkullinen alkupala tästä syntyy! Koiso on poikaa.

Tässä Nigellan alkuperäinen ohje kokonaisuudessaan, itse tein tapani mukaan pienemmän satsin ja hieman soveltaen… Sellai kai ne farkutkin aikoinaan keksittiin? Että ei sitä tiedä, Apinan kokeilevan keittiön sovellus voi olla 2010-luvun farkku! Tää on niin nähtävissä.

Munakoisokääröt (Griddled Aubergines with Feta, Mint and Chilli, 20kpl)

  • 2 isoa munakoisoa
  • oliiviöljyä
  • 250 g fetaa
  • 1 tuore punainen chili
  • puntti tuoretta minttua
  • sitruunan mehu
  • mustapippuria

Viipaloi koiso pystysuunnassa ohuiksi viipaleiksi ja grillaa grillissä, pannulla tai uunissa, sumuta tai sivele ensin öljyllä molemmin puolin. Parilalla tulee hulppeat rajat tai ristikot! Silppua minttu, hakkeloi chili, murenna feta. Sekoita edellämainitut ja lisää sitruunan mehu plus peppare. Aseta kohtuullinen keko komboa koisolle ja rullaa. Mmm mmm mmm. Iiisipiisiä ja hyvee.

naizellankoiso

Ja niin niistä soveltavista opinnoista, mintun sijasta sujahti basilikaa. Koska fetaakin oli luulemaani vähemmän, korvasin osan raejuustolla ja oliiveilla. Täytteestäni tuli jotenkin ylitulista ja fetan puuttuessa rasvatonta, lisäsin siis sitä tomaattihilloketta. Jo maistuu! Silti noudattaisin ensi kerralla alkuperäistä ohjetta ainakin tuon fetan suhteen. Jotakin ihanan pehmeää. Jotakin suolaista. Se on leijona!

Ja vielä lisäys; kesäkurpitsasta onnistuu samankaltainen viritelmä, täällä erinomaisen näköinen ohje, jossa täytteenä savulohta ja tuorejuustoa.

19.6.2007

Höh. Otan pekonii.

Filed under: Arkiruoka,Sallad — Meri @ 13.30

Olenko liian ruokaorientoitunut, kun suunnittelen Kumman kaa? -pelin pelaamista raaka-aineilla ja ruokalajeilla? 😀 Vaan eihän kesällä ole niin tarkkaa! Paras biisisitaatti PMMP:n kappaleesta Kesäkaverit:

Kun uinnin jälkeen tulee kova nälkä, me päätämme mennä taksilla hotelliin, ja Hiltonissa väki paheksuu et noi on pelti kiinni. Höh. Otan pekonii.

(Akonanin pointtaus!)

sopivasti suolainen

Pakoillessani opinnäytetyön tekemistä lohkaisen päivästäni muhkean osan kokkailuun, mihinpä muuhunkaan. Tietysti myös treenit, siivous, sosialisointi ja lukeminen saavat osansa. Pesisin ikkunatkin, mutta akkuna-avain on hukkaantunut.

Joka tapauksessa, kesällä kelpaa kokata. Ja etenkin muiden blogeista varastettuja ohjeita. Sillä mikäpä olisi maukkaampaa kuin moninkertaisen ruokahaastevoittaja Polkkapossun savusiikasalaatti! Simppeli ohje, tulos enemmän kuin osiensa summa. Sopivan summittainen resepti täällä.

kasviskuskus2
Aivan yhtä ihana kuin kuvansa on Cloudberry Quarkin Glorian Ruoka ja viini -lehdestä bongaama Grilled Couscous Salad. Koska pienessä yksiössäni ei nyt satu majailemaan grilliä, paistelin munakoisot, paprikan ja kesäkurpitsan paistinpannulla, sumuttaen joka välissä upouudella öljysuihkepullollani oliiviöljyä. Suihkepullo on tuorein rakkauteni! Couscous maustui kanaliemellä sekä basilikalla että tillillä. Kokonaisuus nautittiin omassa hyvässä seurassa kanan ja punasipulihillokkeen kanssa.

kasviskuskus

Valmistin myös mausteista tomaattihilloketta, ohje seuraa myöhemmin, mutta siitä tuli niin kovin makeaa, että kaipaisin ideoita siitä, mihin sitä kannattaisi lykätä. Eniwan?

18.6.2007

Erikoishyvä salaatti

Filed under: Sallad — Meri @ 22.16

erikoishyvää

Siitä saakka, kun olin ensimmäistä kertaa Saksassa Münchenissä joskus vuonna lappuhaalari ja cd-levy ja sain ravintolassa syödäkseni taivaallisen vihersalaatin täydellisellä kastikkeella, olen etsinyt ja etsinyt yhtä hyvää. Paljon on vihersalaatteja ohi virrannut, mutta yksikään ei ole ollut sen veroinen. Aika kultaa muistot. Mutta onneksi niitä syntyy uusia!

Uusimman Maku-lehden Erikoishyvä salaatti nimittäin lunastaa lupauksensa; se on erikoishyvää. En enää tiedä, onko se yhtä hyvää (vai jopa parempaa?) kuin saksalainen edeltäjänsä, mutta kastikkeessa asuu kyllä pieni jumala.

Erikoishyvä salaatti (6 annosta)

  • 2 l erikoissalaatteja revittynä (mitsuna, tatsoi, frisee…)

Kastike

  • 1/2 dl unikonsiemeniä
  • 1 keitetty muna
  • 1 dl sipulinvarsia paloiteltuna
  • 3/4 dl öljyä
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 2 rkl sitruunanmehua
  • 2 rkl punaviinietikkaa
  • 1 rkl hunajaa
  • 2 tl sinappia (Dijon)
  • 1/2 tl suolaa
  • 1/4 tl mustapippuria

Paahda unikonsiemeniä pannulla, laita sivuun odottamaan. Mittaa kaikki kastikkeen ainekset tehosekoittimeen ja hurauta tasaiseksi. Lisää lopuksi joukkoon siemenet ja kaada kastike salaatille. Pöyhi sekaisin. Nauti erikoishyvän musiikin, kuten Björkin uuden levyn, soidessa. Salaatti on parhaimmillaan itsensä kesken, tässä kuitenkin muiden seurassa. Ja punasipulihilloke se vain paranee.

erikoista

Pöljä raparperi (kevyempi herkku)

Filed under: Gluteeniton,Herkut,Optimoidut,Välipalaa — Meri @ 14.35

Tämä setti on silkka Nigella-inspiroitunut ihanuus! Lainaksi saamani Forever Summer -kirjasta löytyy veden kielelle saava ohje raparperiunelmaan. Alkuperäisnimi on sekin messevä, Rhubarb Fool. Nigellan versio on hieman monivaiheisempi ja sisältää rahkan ja valkuaisen sijaan kuohukermaa, mutta tämä arkisempi versio on myös mahtavaa.

pöljäraparperi

Monkey Food’s Rhubarb Fool (2 annosta)

  • 250 g raparperia
  • 3 tl vaniljasokeria
  • 1 prk (250g) maitorahkaa (Ehrman!)
  • 1 kananmunan valkuainen
  • makeutusainetta

Kuumenna uuni 190-asteiseksi. Puhdista raparperin varret, suikaloi ja hakkeloi kuutioiksi. Levitä kuutiot uunivuokaan ja annostele kolme reilua teelusikallista vaniljasokeria seuraksi. Sekoita raparperi ja sokeri ja iske päälle folio. Työnnä uuniin n. 45 minuutiksi.

Vatkaa valkuainen kovaksi vaahdoksi ja sekoita maitorahka vaahdon joukkoon varovasti nostelemalla. Mausta seosta hieman makeutusaineella, sokerilla tai muulla hunajaisella. Lisää hellästi joukkoon jäähtynyt raparperi ja annostele.

Näillä sokerimäärillä lopputuloksessa raparperi maistuu mukavasti happamalta ja kokonaisuus on aika kirpeä. Itse olen sellaisen ystävä. Jos pidät hieman makeammasta, lisää vaniljasokeria lusikka tai pari ja makeuta valmista tuotosta vaikka sillä vaahterasiirapilla. (Ilman lisäsokereita annos Foolia sisältää n. 140 kcal, 14,4 prot., 18,3 hh, 0,4 rasvaa.)

Kanin salaatti ja sateenkaaren päässä pähkinäaarre

Filed under: Nuts!,Sallad — Meri @ 14.31

kaninsalaatti

Kotona työskentelyssä on puolensa. Ehtii ja saa kokata aivan mitä haluaa! Kahvit voi keitellä sopivassa välissä ja punttiksella piipahtaa. Ainoa, mitä kaivattaisiin, on itsekuri. Houkuttelevat keittokirjat, ruokalehdet ja iloinen internet vetävät puoleensa magneetin lailla eikä hommista meinaa tulla mitään. Vaan tänään on jo tehtynä sopivasti tuottavaa puuhaa ja työmoraalisen lautakunnan hyväksyntä näiden mäsäytysten valmistukseen ja nauttimiseen on saatu. Silti, onneksi tämä kotoa työskentely on harvinaista.

Kanin salaatti

  • kypsä kalkkunan filee (reilu 100 g)
  • kourallinen hillosipuleita
  • kourallinen kidney-papuja
  • pätkä kurkkua
  • kovaksi keitetty kananmuna
  • 2 rkl paahdettua sipulia

Kuutioi kalkkuna ja kurkku. Silppua hillosipuleita pienemmiksi, murskaa muna haarukalla. Sekoita ainekset ja lisää joukkoon reilusti paahdettua sipulia. Täyttävä ja maukas.

sateenkaari

Aarresalaatti (porkkana-pähkinäsalaatti yhdelle)

  • 2 keskikokoista porkkanaa
  • 30 g suolapähkinöitä
  • 1 rkl punaviinietikkaa
  • 1 rkl maapähkinä- tai hasselpähkinäöljyä
  • pari tippaa seesamöljyä

Suikaloi porkkana mandolla tai käsin ohueksi ja lyhyeksi suikaleeksi. Sekoita joukkoon pähkinät ja muut aineet. Sotke. Naposta suuhusi! Ohje on Nigellan Forever Summer -kirjasta ja pähkinäisenä veti heti huomioni puoleensa.

Nimellä on historiansa, alkuperäiskielellä se kuuluu Rainbow Room’s Carrot and Peanut Salad. Nigella tekee tätä tuplasatsin ja syö kaiken mieluiten itse, minä tein varmuudeksi vain puolikkaan ja juu, makuuni tismalleen!

17.6.2007

Amatööri grillaa eli hikinen viikonloppu

Filed under: Arkiruoka,Lätinää — Meri @ 23.22

Kun kerran haasteenkin aihe on grillaaminen ja se ruoanvalmistusmuotona kuuluu jotensakin oleellisesti Suomen kesään, niin on se noviisinkin tartuttava pihtien varteen ja otettava mittaa karsinogeenejä takovasta Sammosta. Tulokset olivat suurimmaksi osaksi syötäviä, mutta siinä määrin alkeellisia, että mestarikokki nöyränä jatkaa opiskelua ja on kiitollinen jokaisesta vinkistä.

grillifiilis

Kuvissa poseeraavat muidenkin kuin muulin tuotokset, mutta häilyvästä kuvalaadusta saapi syyttää reilusti minua, laiskaa grilliruoan kuvaajaa. Kun ympäristössä on Suomen puhtaimpiin kuuluva Puujärvi, elävä nuotiotuli ja hilpeää seuraa tai vastaavasti Lohjanjärvi, tuliterä kaasugrilli ja mainioita keskusteluita sekä molemmissa miljöissä hieman naureskelua kuvaamiselleni, keskityin syömiseen tämän taiteen harrastamisen edestä.

Ensimmäisenä esittelen kevätkokoelmani makeimman edustajan, Tikkupullan. Tikkupulla esiintyy kauden väreissä sahramin sävyttämänä ja tällä kertaa aivan uudenlaisessa mallissa. 80-luvulta muotiin palannut moukkumainen muoto pääsee esille Tikkupullan muhkeissa kaarteissa. Asukokonaisuuteen kuuluu kuvasta uupuva foliossa grillattu Raparperi, jonka hapan kauneus saa lisäpotkua tuoreesta inkivääristä ja fariinisokerista. Tikkupulla toimii kuitenkin parhaiten perinteisen muotonsa ja hillon kera käytettynä ja Raparperi maistuu asusteena sellaisenaan.

erilainentikkupulla

Seuraavana lavalle astelee klassinen kokoonpano, jossa marinoituun kanaan on yhdistetty parmesanhunnutettu munakoiso. Aubergine on grillattunakin kuuma sana ja parmesan on tämän kesän valkoinen.

roileri

Kanan ja koison jälkeen catwalkkaavat kasvikset. Syvän oranssit, keltaiset ja punaiset kotimaiset makupaprikat säväyttävät kokonaisuutta, jossa varman päälle pelataan kerrostetun sipulin, pikanttien kirsikkatomaattien ja kesäkurpitsan avulla. Ulkonäkö ei ole mieltä hurmaava, mutta maut todistavat, että vanha sanonta tyyli ennen tarkoitusta on so five minutes ago. (Kuvassa etualalla asuun kuulumattomia tuoretuotteita.)

rumatkasvikset

Rumat kasvikset, menkään kotiinne (inkiväärisäkit)

  • kasviksia
  • tuoretta inkivääriä
  • limen mehua
  • suolaa
  • pippuria

Lohko kasvikset ja aseta tuplafoliolle. Raasta päälle reilusti inkivääriä, purista limen mehu ja rouhi suola + pippuri. Sulje folionyytti huolella ja anna muhia grillissä vartin verran, kunnes kasvikset ovat kypsyneet. Mmmmm mikä makusäkki!

Koska en onneksi joutunut viettämään kesäistä viikonloppuani aivan yksin, menu ei ollut täysin vapaa punaisesta lihasta. Lauantain yleisönsuosikki oli yksimielisesti Lambi marinadissa, jonka hoikka olemus sirojen siementen peittämänä keräsi kaikkien katseet. Hurmaavan maun salaisuus piili valkosipulimarinadissa sekä seesaminsiemenissä, jotka todella viimeistelevät kokonaisuuden. Postauksen alkupään kuvassa karitsa paistuu rahvaan joukossa.

karitsaa

Viimeisenä lavan valtaavat pienet herkut, joiksi oli tässä showssa valittu munakoison lisäksi herkkusieniä. Osa sienistä oli kietoutunut upeisiin pekonishaaleihin ja muiden clóu oli juustoisessa ytimessä. Herkkusienet olivat saaneet sisäänsä kesäpuvuston kestosuosikkeja vuohenjuustoa, fetaa, sinihomejuustoa, parmesania tai mustaa Koskenlaskijaa.

pekoonia

(Tikkupullien leipominen on ainoa spesialiteettini tässä hommassa, jos sitä nyt grillaukseksi voi sanoa. Kuten kuvasta näkyy, pääsin puuhaan jo ensimmäisellä leirillä.)

« Newer PostsOlder Posts »

Powered by WordPress