Kesäloma on ihana asia. Loma ylipäänsä on maailman parhaita asioita yhdessä meren, auringon, rakkaiden, suolan, huumorin ja inspiraation kanssa. Kun lööbaa osan lomastaan mökillä, saa villin kortin leivontaan; bake, bake, bakety, bake! Leivonnalle antoi suunnan uusi leipävuoka, jonka Lihansyöjän äiti esitteli. Aluksi olimme vuoan kanssa kovin muodollisia, mutta jo ensimmäisen yhteisen onnistuneen projektin tuloksena teimme sinunkaupat ja jatkoimme hyvin alkanutta ilkamointia.

Koska vuoankaan suu ei tuohesta ole, ensimmäinen testi tehtiin Pastanjauhajien olutleivällä. Voin vain suositella. Nopea, helppo, herkullinen, vielä seuraavana päivänäkin. Toistan ohjeen täällä, vaikka saat toki seurata jälkiä sylttytehtaallekin.

Olutleipä

• 7,2 dl vehnäjauhoa (tai puolet sämpyläjauhona)
• 1-1,5 rkl leivinjauhetta
• vajaa 1 tl soodaa
• 1 tl suolaa
• 0,6 dl sokeria
• 3,6 dl olutta (käteen sattui kaupasta Keisari)

Kuumenna uuni 190 asteeseen. Voitele vuokaystäväsi öljyllä. Sekoita kuivat aineet ja kun uuni on valmis, kaada joukkoon olut ja kiepaise vielä sekaisin. Sooda alkaa toimia heti jouduttuaan kosketuksiin nesteen kanssa, joten tässä vaiheessa ei ole syytä aikailla ja siksi on tärkeää, että uuni on valmis. Paista 55-60 minuuttia rapeakuoriseksi ja anna jäähtyä hetki vuoassaan. Kumoa ja anna jäähtyä vielä ennen leikkaamista. Ja sitten: shöytaim! Päälle vaikka maggaraa.

Seuraavaan systemointiin rupesimme vuoan kanssa, kun apina ja gorilla eli rusinat ja pestojämät alkoivat huudella kaapista. Tein taikina sämpylätyyliin, sisälle voi keritä mitä tykkää.

Kierreleipä vuoassa

• 2,5 dl vettä
• 25 g hiivaa
• 1 tl suolaa
• 1 tl siirappia
• 2 dl vehnäjauhoa
• 3 dl sämpyläjauhoa
• 1 dl kauraleseitä
• loraus oliiviöljyä
• (täytteet: esim. pestoa, rusinoita, parmesaania raastettuna, kinkkusuikaleita, pinjansiemeniä tai murskattuja manteleita)

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja sekoita siihen hiiva, sitten siirappi ja suola. Kaada joukkoon desi vehnää ja sekoita puuhaarukalla hyvä tovi. Lisää toinen desi vehnää ja toista. Sitten samalla ajatuksella vähitellen sämpyläjauhot ja lopuksi leseet. Lorauta joukkoon öljy ja vaivaa taikina kimmoisaksi. Anna kohota vedottomassa paikassa puolesta tunnista tuntiin.

Kun taikina on kohonnut, lämmitä uuni 175 asteeseen ja öljyä vuoka. Mukiloi taikinasta ilmakuplat pois ja silittele kaulimella tai pullolla vuoan pituiseksi, ohueksi suorakaiteen malliseksi levyksi. Levitä levylle täytteet (rusinoita en jättäis pois, suolainen ja makea :-P). Kääri rullalle ja nosta vuokaan. Roiski pinnalle vielä vähän vettä ja painele kuoreen sormisuolaa. Paista n. 45 minuuttia tai kunnes kypsä. Jos pinta alkaa käydä turhan hiilenä, peitä foliolla. Rrrrrrrr miten hyvää!

Ja vielä viimeisenä makeaa. Nimittäin 90-luvun alun leivontakirjan Teneriffan banaanikakku! Avot. Täytyy sanoo että töykeen hyvää. Nyt saatte vain kuvan, ohje on kirjassa mökillä. Ehkä saan senkin tänne joskus. EDIT: 13.9.2009. Teneriffan banaanikakun resepti.

Sillä sinne lähtisin mielelläni koska tahansa. En ole kuitenkaan vielä lähtenyt, mutta Anna-Leena Härkösen Taikinaterapiaa-lehden ohje johdattelee mukavasti sateiseen tunnelmaan kotoisalla soodaleivällään. Kokeilin ohjetta viikonloppuna mökillä ihan ekstempore, ja niin se oli helppo ja hauska ja nopea ja herkullinen. Ja kaunis, näytti ihan oikealta leivältä, kuten Lihansyöjä kommentoi.

Irlantilainen soodaleipä

• 2,5 dl vehnäjauhoa
• 4 dl graham- tai sämpyläjauhoa
• 1 tl suolaa
• 3 rkl sokeria
• reilu 1 tl soodaa
• 25 g voita
• 3 dl piimää tai maitoa (tai 3 dl maustamatonta jogurttia ja hiukan maitoa ohentamaan)

Ota voi huoneenlämpöön. Laita uuni kuumenemaan n. 200 asteeseen (Anna-Leena ei anna uunin lämpötilalle ohjetta vaikka lehden alkupuheessa kiroaa epätarkkojen ohjeiden antajat!). Sekoita jauhot, suola, sokeri ja sooda. Nypi joukkoon huoneenlämpöinen voi. Lisää neste ja sekoita käsin taikinaksi. Tarvittaessa lisää hiukan nestettä, jos taikina tuntuu liian sitkeältä. Painele voideltuun vuokaan kuten A-L tai muotoile taikinasta leipä leivinpaperoidulle pellille kuten Y. L. I. Muuli. Leikkaa veitsellä pintaan risti (tulee nätimpi ja pysyy kivasti kiroukset poissa). Paista n. 45 minuuttia.

Kokeile kypsyyttä koputtamalla pohjaan; jos se kuulostaa ontolta, kypsä on. Voit myös Rachel Adams leipoo -ohjelmasta opitun niksin mukaan tehdä kuten tein, eli kääntää leivän pellille ylösalaisin viimeisiksi viideksi minuutiksi. Tulee vielä rapeampi pohja.

Syö tuoreena (saap antaa jäähtyä kyllä) voin kanssa, myös juusto käy ja hillokin voi tehdä eetua.

Meneehän tämä jo vallan naurettavaksi, mutta nauruhan pidentää ikää ja hymyileminen on sisäistä sauvakävelyä. Että ehkei se ole niin vaarallista. Aion nimittäin jälleen nostaa yhden aiemmin Monkeyssa jo julkaistun ohjeen valokeilaan: saaristolaisleivän! Leivoin ensimmäistä kertaa itse makeanmaltaista mannaa vuosi sitten ja nyt tiedotin lähipiireilleni jo hyvä tovi sitten tuovani saaristoa tuliaisiksi aattona pöytiin. Tänään pistin hösseliksi varhaisesta aamusta ja tuossa nuo nyt ovat, leipään yleensä kajoamattoman muulin kiusoituksena. Sillä jos jotain leipää en VOI vastustaa, on se tämä Lallatilaan järettömän ihana muhku!

Kun malttaa antaa taikinan kohoilla vaaditut kaksi tuntia ja yhtä uutterasti paistaa niitä uunissa, pieleen ei vain voi mennä. Eikä niitä liian kauaakaan muuten pidä paistaa; vaikka sisus olisi hieman kosteantahmea vielä uunista otettaessa, leipien jäähdyttyä sisus asettuu kauniin meheviksi limpuiksi. Ja on se niin hyvää, että vaikka vieraat tulevat alle tunnin päästä ja tiedossa on runsas venäläinen blinipöytä pelmeneillä ja mutakakulla höystettynä, en SILTIKÄÄN kyennyt pitämään kavioitani mallaskiiloista erossa vaan söin kaksi palaa. Reilulla Oivariinilla, luonnollisesti. So there is a god.

Ps. Saaristo, Sulo Saaritsin kunniaksi. Kiitos eilisestä, Anna ja Liina!

[Tuleeko teillekin kuvasta mieleen joulu vai olenko se vain minä?]

Lynkkauksenkin uhalla paljastan, että meillä on muutaman ystäväni kanssa oma gruuppi, joka kantaa otsikon nimeä. Osa meistä tuntee toisensa vain ryhmän kautta, mutta voi pojat, että sattumalta on löytynyt aivan mahtava ihmiskombo! Ajatuksena oli alun perin yrittää nähdä enemmän naispuolisia ystäviä mieltä kohottavissa tunnelmissa, mutta myönnän suhtautuneeni suunnitelmaan hiukan skeptisesti kroonisen ajanpuutteen vuoksi. Vaan ei! Toiveemme on hämmästyttävällä tavalla toteutunut ja tapaamme keskimäärin kerran kuussa, useimmiten ruoan (ja tarvittaessa kuplivan) äärellä. Viimeksi listalla oli sushia ja suklaakahvila.

Viimeisimpään tapaamiseen oli pääsemässä paikalle vain kaksi jäsentä itseni lisäksi ja kutsuin konkkaronkan meille. Halusivat, että leivotan. Ja mikäpä olisi sen mukavampaa… Ruoaksi kokkasin ehdotonta suosikkitofusalaattiamme Marianne Kiskolan kirjasta Tofu, jota kokeilin kylläkin vasta Kurpitsamoskan Marin näytettyä mallia. Nyt salaatti on vakiolistalla ja valmistettu ainakin kuusi kertaa. Tässä siis vielä ohje, tällä on mahdollista hurmata tofun kanssa ennestään vieraita tai ainakin siedätyshoidattaa.

Nutty doufu (n. neljälle)

•  2 dl erilaisia pähkinöitä ja siemeniä
• 2 rkl fariinisokeria
• 1 pkt maustamatonta tofua (esim. Super Tahoe 500g)
• suuri punasipuli
• 2 ltk kirsikkatomaatteja
• erilaisia salaatteja, esim. tammenlehvä- ja lollorosso

Salaatinkastike

• 0,5 dl oliiviöljyä
• 3 rkl punaviinietikkaa
• suolaa, pippuria

Murskaa pähkinät rouheiksi ja laita pannulle paahtumaan. Kuutioi tofu pieniksi kuutioiksi. Lisää fariinisokeri pannulle ja anna sekunti sulaa, sitten tofut. Kääntele seosta, kunnes tofukin on saanut hiukan tuta lämmön. Siirrä sekoitus salaatti kulhoon jäähtymään.

Silppua punasipuli joukkoon ja revi salaatti. Puolita kirsikkatomaatit ja lisää settiin. Valmista kastike ja lorota kaiken ylle, sekoita, tarkista suola. Tarjoile tai syö suoraan fadista.

Ja mitä siihen leipomiseen tulee, listalla olivat perinteisen karjalanpiiraat, tällä kertaa enempi originaaleina versioina, ilman tonnikalaa ja kinoaa siis. Näin syntyy n. 15 karjalanpiirasta eli juuri sopivasti muutamalle hengelle.

Puuro (tätä jää pikkuisen yli)

• 1 dl vettä
• 1 dl puuroriisiä
• 5 dl soijamaitoa
• suolaa

Kaada vesi kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi, lisää riisit ja kiehuttele niin, että vesi imeytyy riiseihin. Lisää maito ja hauduttele miedolla porinalla kypsäksi kannen alla, mausta suolalla. Nosta aakealle laakealle lautaselle jäähtymään.

Kuoritaikina (n. 15kpl)

•  1 dl vettä
• 0,5 dl vehnäjauhoa
• 1,5-2 dl ruisjauhoa
• suolaa

Laita uuni kuumenemaan niin kuumaksi, kuin sen saa.

Sekoita taikinaksi. Muotoile patukaksi ja jaa 12-15 osaan. Laita palat kannen alle etteivät kuivu. Ota pari kerrallaan ja pyöriä palloiksi, litistä pallot pieniksi kiekoiksi ja laita jälleen talteen kannen alle. Kun kaikki on käsitelty, jauhota pöytä hyvin ja ota pari kiekkoa. Puikuloi palat soikionmallisiksi ohuiksi kuoriksi ja kasaa pinoon, väliin reilusti jauhoja, etteivät jää toisiinsa kiinni, ja päälle jokin suoja etteivät edelleenkään kuiva. Kun kuoret ovat valmiit, ota ne esiin ja sudi pois liiat jauhot. Nosta ruokalusikallinen (noin) riisipuuroa piiraalle ja rypytä piiraiksi.

Nosta piiraat pellille ja paista n. 15 minuuttia, kunnes rapeita. Ota uunista ja voitele seuraavalla seoksella:

• 0,5 dl sulaa voita
• 0,5 dl soijamaitoa

Jätä liinan alle pehmenemään. Syö kuten lystäät, voimunan kanssa maistuu aina! Voimunassa siis munavoita suurempi kananmunan osuus. Nomnominom. Pure hailaif.

Leipä on ainakin aloittelevalle leipurille leipomuksista mysteerisin, sillä leipäkoodin murtamiseen vaaditaan muutakin kuin resepti. Sitko, vaivaaminen, riittävä kohotus ja sopiva jauhojen määrä eivät siirry uunipellille yhtä helposti kuin monenkirjavat muffinssit tai lettutaikinainen pannari. Sämpylöitä on onneksi iisimpi paakaroida ja niillähän pääsee ihan leipätunnelmiin! Jotain aivan spesiaalia on kuitenkin kunnon limpussa, pyöreässä ja kuohkeassa Leivässä, josta voi leikata kiinteitä ja maukkaita paloja. Kuten päähenkilö Rosekin Alcottin ihanassa tyttökirjassa Kahdeksan serkusta oppi (Olinko ikuisesti hieman pettynyt pikkunainen, kun Rose ei nainutkaan Charlietaan vaan tylsän, joskin älykkään ja viisaan Macin?!).

Nyt opin minäkin, kun leivoin täysjyväleipää Tuulentuvan ohjeen mukaan. Vihdoin oli leipäni jyväinen ja täyteläinen, upea ja maistuva ilman voita. Leipomisesta on niin kauan aikaa, etten oikein tarkkaan muista, minkälaisia ratkaisuita tein, mutta sen tiedän, että maustoin fenkolilla ja leivoin veteen. Tarkoituksenani oli antaa jotenkin ylimaallisen hyvät ohjeet leipomiseen, mutta edellisen pullapostauksen jälkeen ei ole juuri sanottavaa. Sama virsi, siis, jotenkin näin.

• kun alussa lisäät hiivan nesteeseen ja hieman jauhoja, jaksa vatkutella sitä hyvä tovi ennen lisäjauhojen lappamista
• lisää ensin käsitellyimpiä jauhoja joita aiot leivässä käyttää (siis jos leivot täysjyvää/hiivaleipää/spelttiä, lisää ihan aluksi pieni määrä vehnäjauhoa tms.), näistä muodostuu parhaiten se sitko vatkuttelulla
• jätä taikina melko löysäksi, ennemmin niin, että tarttuu kiinni, kuin että jauhoja menee tolkuttomasti
• anna kohota ainakin tuplaksi
• kun vaivaat taikinaa kohoamisen jälkeen, voit lisätä silloin hieman jauhoja kerrallaan, ettei tartu käsiin
• anna leiväksi leivotun leivän kohota niin kauan, kuin jaksat odotella, siis todella pitkään
• anna leivän jäähtyä kunnolla, tämä oli parasta kaikkina leipomista seuraavina päivinä, kun maut olivat… tasaantuneet?
• älä leivo kiireessä
• …kunhan leivot

Ja ohje siis Tuulentuvan aarreaitasta, tässä vassokuu ja kiitos omasta puolestani. Niin, tein puolikkaan taikinan ja siis vain yhden limpun.

Kiitos Lihansyöjän, tällainen paatunut kasvissyöjäkin on päässyt sisään pekonin sielunmaailmaan ja suunnittelee myöhemmälle kesäksi siis muun muassa parsamunkkien inspiroimien pekonimunkkien valmistamista (syöjiksi ilmoittautuneiden lista on jo pitkä ja seikkaperäinen). Bacon alias peikoni on hottia laajemminkin kuin vain oman Pekoninsyöjäni piireissä. Jopa blogosfäärinlaajuisessa kuukauden ruokahaasteessa tunnetaan ns. pekoni-ilmiö. Ilmiön seurauksena tätä aristokraattista rasvatuotetta ensimmäisenä käyttämään ehtinyt osallistuja voittaa sen kuukauden haasteen. Pekonipiiri pyörii.

Mutta pekonihan on niin paljon enemmän kuin vain aamiaismunien naamioima ateria! Jim Gaffigan, armoitettu seisova koomikko, sanoo sen niin kauniisti: oodi pekonille. Ja todistaa sen minkä ruokahaastekin; pekonikortin pelaaminen kannattaa.

Valitettavasti en ehtinyt nappaamaan pekonista kuvaa kun se oli tässä keittiössämme aivan vasta vierailemassa, niin pikaisesti se kutsuttiin sisään nälkäisiin vatsalaukkuihin (eijei, älkää luulkokaa! VatsalaukkUUN.). Jotain sen sijaan voin tarjota myös lihanystäville. Koska Hampurilaisensyöjäni pakenee nauttimaan aivan muiden keittiöiden antimia useammaksi viikoksi, pyynnöstään Monkeyburger avasi ovensa yhdeksi illaksi. Tonight only.

Burgerin pihvit muokkasin perinteisesti naudanjauhelihasta, sipulikeittoaineksesta, munasta ja maitorahkasta (kermaviili kun ei ole jääkaappini perusaines). Sämpylöitä leivoin kaasu-uunini hellässä huomassa Limepippurin ohjeen mukaan oikein hyvin lopputuloksin. Kaasu-uunissahan ei siis muuten mätä mikään muu kuin leivontatuotteiden kalpeus. Lisäksi pullien väliin sujahti jäävuorisalaattia, tomaattia ja cheddaria, Heinzia unohtamatta. Seurana Simpsonit ja Le Lanttua. Purkeri (olkoonkin pekoniton) sai Purkerinsyöjältä arvosanan A+.

Kaasu-uunissa kokeilin muuten viime viikolla myös pienen erän pikapullia, ohje Pakkopullan Anjan vähennetyin jauhoin, lisätyin rasvoin. Oikein hyviä manteliaromilla maustettuina, mutta aikamoisia kalkkilaivan kapteeneita. Onneksi sain viikonloppuna leipoa mökillä oikein sähköuunilla korvasämpylöitä ja -puusteja. Korvasämpyläthän on sitten ihan äärettömän maukkaita, aina vielä parempia kuin muistin!

[Kalkkilaivan quickie.]

Terveisiä jääkaapin alakerrasta! Kun meikäläisellä on täällä meneillään ihan omat ja yksityiset pakkasen tyhjennystalkoot tulevan muuton vuoksi, lautaselle päätyy monenmoista puolipakosta. Minulla on pakastimessa mm. jonkin verran leipää, sillä syön sitä vain palan kerrallaan ja aniharvoin. Lähinnä sieltä löytyy ruis-Realia, joka on leivistä jumalaisin, sekä Kaura 100 -paketti, jota olen kokeillut mahani kanssa. Nyt poimin ennen treenejä sulamaan viipaleen Realia sekä reilun kourallisen katkarapuja. Ja niistähän syntyi Danske Bankillekin kelpaava smörrebröd! Tällä ohjeella lähden seuraavan kerran Köpikseen edustamaan (itseäni).

[Kuva on kamala, mutta ainakin siinä näkyy ihana ilta-aurinko. <3]

Smörre with a Twist

• pala Realia
• kurkkua
• 1 tl cashew-tahnaa
• pätkä wasabia
• katkarapuja
• suolaa, sitruunaa/limeä
• garia (sushi-inkivääriä)

Sekoita cashew-tahna ja wasabi, notkista minitilkalla vettä. Voitele sillä Real, jonka voit halutessasi paahtaa. Viipaloi päälle kurkkua ja ripota niille suolaa. Nosta katkat keoksi leivälle ja purista päälle sitruunaa (sicilia käy vallan mainiosti). Asettele päälle garia, voit vaikka suikaloida sen syömisen helpottamiseksi, niin tein itsekin kuvanoton jälkeen. Eikä se oikein garnishina toiminutkaan Vaan leipä, se oli real good.

Jaa hei, äänestys on alkanut!

Sain pitkästä aikaa taas tilaushommia ja sehän se on aina nautinto kehitellä ja breinstormailla. Sitä paitsi, siitä saa usein syyn leipoa, kun leipomukset lähtevät joka tapauksessa maailmalle. Ja leipominenhan on terapiaa… Aromaterapiaa. Koko koti tuoksui nytkin vuorokauden aivan mahtavalta! Parempaa kuin wunderbaum.

Tilauksen reunaehtona oli tällä kertaa yhden ruokailijan keliakia sekä se, että tuotos pitäisi voida tehdä valmiiksi edellisenä päivänä. Tilanteen luonteesta johtuen rajasin kokeillen vaihtoehdot kahteen; joko makea tarjoilu eli mutakakku, joka on helposti jauhoton, tai vaihtoehtoisesti gluteeniton saaristolaisleipä, joka ohjeen löydyttyä alkoi houkutella pahemmin ja pahemmin vaivauspuuhiin. Esitin ehdotukset ja saaristo sai vihreää valoa.

Ohjeen jäi haaviin Keliakialiiton jouluresepteistä ja noudatin sitä kerrankin hyvin orjallisesti. Määrästä tulee kaksi kunnollisen kokoista vuokaleipää, mikä on sinänsä onnellista, että jotenkin onnistuin mokaamaan toisen leivistä kumoamisvaiheessa. Ilmeisesti vuoan huono voitelu (laiskotti) teki sen, että leipä ei meinannu irrota ja lopulta lähti palasina, gluteeniton käntty kun ei pysy kasassa ihan tavan leivän malliin. Vaan eipä huolta! Toinen limppu irtosi nätisti ja alistui viipaleiksi. Huh. Nämä tosin olivat vasta koeversiot, lähtevät maistettaviksi ja sitten tsägällä tuotantoon. Mä oon niin tehdas! Paitsi ekologisempi. Enkä niin harmaa.

Leivän koostumus on mehevämpi ja muruisampi kuin tavallisen saaristolaisleivän, mutta maku on yllättävän saaristolainen. Sitä paitsi - erittäin hyvä. Olen murtanut leivästä palan kerrallaan kitaani aluksi voin, sitten cashewtahnan ja lopulta ihan ilman mitään. Epäkuiva eli hyvästi humidi liNppu käy herkusta ihan sellaisenaan. Lihansyöjä pääsi jo osingoille ja söi omat viipaleensa voilla, vannoutunut voipallo kun on, ja diggaili. Diggaile siekii! Täsä ohje.

Saaristolaisleipä (2 vuokaleipää)

• 5 dl piimää
• 50 g hiivaa (paketti)
•  1 rkl suolaa
• 1 dl siirappia
• 3 keskikokoista perunaa
• 1 dl kauralesettä
• 1 dl pellavansiemenrouhetta
• 3 dl tattarijauhoa
• 1 dl gluteenitonta jauhoseos (kuten Jytte)
• 50 g voita (+ vuokien voiteluun ekstraa)
• (0,5 dl vettä + 0,5 dl siirappia leipien voiteluun)

Ota voi pehmenemään huoneenlämpöön. Voitele kaksi leipävuokaa, itse käytin 3 litran foliovuokia. Voitele hyvin, jookostakookosta. Raasta perunat raastimen hienommalla osalla. Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi ja lisää siihen siirappi ja suola. Murustele hiiva kulhoon ja kaada lämmin piimä päälle, sekoita hyvin. Lisää taikinaan raastettu peruna, ja sitten leseet, rouhe ja jauhot. Lisää pehmennyt voi ja sekoita.

Täytä leipävuoat, joiden olisi hyvä täyttyä vajaaseen puoleen väliin. Omani täyttyivät ehkä nipin napin kolmanneksen ja ajattelin, että pieniksi jäivät, mutta ei. Jätä lämpimään paikkaan kohoamaan liinan alle n. 50 minuutiksi ja laita uuni lämpeämään 175 asteeseen niin, että se on valmis kun taikinat ovat kohonneet. Iske uuniin keskikorkeudelle vierekkäin ja paistele 50 min. Kumoa varoen, ehkä on hyvä odottaa hetki että vetäytyvät. Voitele valmiit leivät vesi-siirappiseoksella ja jätä jäähtymään peittämättä. Anna jäähtyä ihan kunnolla ennen kuin korkkaat, mutta sitten voitkin valmistautua varsinaiseen fiEStaan! Päälle käy voin ohella mm. graavisiika tai -lohi, kuten kunnon saaristolaisleivän ainakin.

Apina meni jälleen ihan banaaneiksi kun uunissa paistui paleoliittistä banaanileipää! Paleoliittinen ruokavaliohan viittaa sinne aikaan ennen nakkisotia eli paleoliittisen kauden ihmisen ruokavalioon. Tällä perusteella paleo-ruokavalio määritellään yleensä  sisältämään vähärasvaista lihaa, lintua, kalaa, pähkinöitä, siemeniä, kasviksia, hedelmiä, marjoja, munia ja öljyjä. Viljatuotteita paleo ei syö eikä yleensä maitotuotteikaan. Maitotuotteilla lisätty paleodieetti kulkeekin tällä hetkellä nimellä neo-paleo-ruokavalio, joka on lähinnä sitä, mitä itse noudatan.

Paleo-ruoilla hiilihydraattien saanti jää automaattisesti melko kohtuulliseksi, joten sillä on yhtymäkohtia alakarpin eli vähähiilihydraattisen ruokavalion kanssa. Ainakin oman oloni se pitää virkeänä, siitä huolimatta, että rikastan neo-paleotani tuore- ja kaurapuurolla. Ylipäänsä en ole puristi, vaikka mahani niin soisikin. Tämän paleoreseptin bongasin verkosta Nikkin blogista ja valmistin ihan (melkein) ohjeen mukaan. Pikkuisen viilailin makeutusta eli käytin hunajan sijaan agave-siirappia, jolla on alhainen glykeeminen indeksi. Vähensin myös makeutuksen määrää. Ja juuri äsken huomasin, että agave-siirappia saa nyt ainakin asematunnelin S-marketista, hurra!

Paleoliittinen panaanileipä

• 3 munaa
• runsas 1 rkl agave-siirappia (tai 0,6 dl hunajaa, siirappiakin voi laittaa enemmän jos pitää makeasta)
• 0,6 dl oliiviöljyä
• 1 reilu Reilun kaupan banaani (tai kaksi pientä), kypsä
• 1 tl vaniljauutetta
• 3,6 dl mantelijauhoa
• (hiven suolaa)

Lämmitä uuni 180 asteeseen. Vuoraa pitkänmallinen leipävuoka leivinpaperilla. Erottele keltuaiset ja valkuaiset omiin kulhoihinsa. Sekoita keltuaisiin siirappi/hunaja ja vatkaa, kunnes seos on kuohkeaa ja vaaleaa. Lisää öljy, haarukalla tuusaksi muusattu banaani, vaniljauute ja mantelijauhot. Sekoita hyvin.

Vatkaa toisessa kulhossa odottelevat valkuaiset vaahdoksi niin, että muodostuu pehmeitä laineita, usemman minuutin ajan. Nostele valkuaisvaahto taikinaan sekaisin ja kaada seos vuokaan. Paista uunissa keskitasolla n. 25 minuuttia ja kokeile kypsyyttä veitsellä. Oma uunini paisteli leipää varmaan lähes 10 minuuttia pidempään, ennen kuin keskelle isketty veitsi oli puhdas ja kertoi kypsyydestä. Anna leivän jäähtyä rauhassa ja kumoa.

Nauti jäähtyneenä voin kanssa tai sitten oikein vahvan juuston, erityisherkkupalani sisälsi vielä juuston lisäksi ihanaa kirsikkahilloa. Kuola valuu kun muistelenkin. Seuraavana päivänä tämä oli ehkä parhaimmillaan, koostumus on tosiaan ihan kasassapysyvän leipämäinen ja kuohkeakin, maku mantelinen. Suolaa lisäisin hivenen, ja lisäänkin, kun teen uudestaan. Koko leipä on nimittäin jo kadonnut

Ette arvaa kuinka pelästyin tuossa taannoin, kun en löytänyt tutusta kaupan hyllystä Kavlin mahtavaa lehtileipää, tuota ohutta ja rapeaa täysjyvärukiista herkkupalaa. Yritin etsiä sitä muualtakin, mutta laihoin tuloksin. PANIK.

Lähestyin siis Kavlia välittömästi s-postiviestillä (alkaa tulla tavaksi) ja huojennuksekseni vastaus saapui pian; lehtileipää saa edelleen Suomesta, SOK vain on poistanut sen valikoimastaan. Sitä siis saa jatkossakin Keskon ja Tukon liikkeistä eli K- ja City-Marketeista, Stokkalta, Valtsuista ja Euromarketeista. HUH. Nimittäin sen lisäksi, että olen leivän makuun ja rapeuteen lovena, siitä pitäminen yhdistää myös minua ja edesmennyttä city-mummiani. Olisi ollut kurjaa menettää tämä jo ennestään heiveröisen ruokaketjun linkki. <3

Valkosipuli-lehtileipää ei muuten valmisteta enää Pohjoismaissa siitä syystä, että muut pohjoismaalaiset eivät siitä piittaa. Suomalaiset kuulema popsisivat sitä mielellään. Jaa se vielä, lehtileivästä, että siinähän on myös minimaalinen määrä hiilaria, jos nyt ketään kiinnostaa.