MonkeyFood Ylimuulin apinanruokakeittiö ruokkii päätä ja häntää

Joskus asiat menevät vain niin putkeen että sitä on vaikea tajutakaan. Kyseessä olivat siis vanhan ystäväni polttarit. Olemme tunteneet ala-asteen kolmannelta luokalta saakka, joten yhteistä historiaa piisaa. Kyseessä on sama salanimeä Ritva kantava henkilö, jonka porkkanakakun ohjeen nimiin vannon. Muu juhla- elikkäs agenttiporukka oli myös aivan mainiota. Yksi elämäni parhaista päivästä, lienee, toivottavasti myös tulevan morsion.

Ohjelmaan sisältyi juonena kulkevan teeman mukaisesti agenttijuttuja eli taistelukoulutusta sukellusvene Vesikossa, ylläpitotreeniä eli SM-tason kickboxarin vetämät mäiskinnät, pelaamista Grand Casinolla sekä taksiajelua, moottoripyörää ja vieraita miehiä. Lisäksi uimme, saunoimme, puhuimme, nauroimme ja tapasimme Kustaa Kolmannen.

Sukellusvene Vesikossa meni asioiden lisäksi putkeen muuten myös Muuli, kun ryömin torpedoputkeen odottelemaan löytäjää. Ei se ole monesti elämässä kun torpedoputkeen pääsee, onhan se silloin mentävä! Hauskinta oli, että minut putkeen opastanut Peter tuli hetki luukunsulkemisen jälkeen vielä käymään ja kysyi, haluanko luettavaa. Torpedoputkeen! Paitsi että siellä on pimeää, ei se myöskään ehkä kuulu oikein asiaan 😀 Täten kieltäydyin ja ajattelin mm. sitä, että jos tulee sota, ehkä aika turvassa torpedoputkessa. Ellei Vesikko valu mereen ja blokkaa ulosmenotietäni. Kaikenlaista tulee mieleen autenttisessa ympäristössä. Kuumakin.

Ruokaa oli tottakai reilusti ja millaista ruokaa! Tällaisen piknikin ääreen on ehkä parasta saapua. Tarjolla oli ainakin viinirypäleitä, herukoita, kirsikoita, montaa eri piirakkaa (mm. hapankaali- ja sieni-, kiitos Välispiikin ja Satujattaren!), croissantteja, savulohta, salaatteja, kananmunia, fetaa, mozzarellaa, kuohuviiniä, vaahtokarkkeja, suklaakonvehteja, mutakakkua, levitteitä, kahvia, lämmitettyä maitoa, mansikkamehua ja sämpylöitä. Kuvani ovat kehnoja, silti suollan ne julki.

Yö Casinolla menikin sitten agentti Mieskanina, siitä ei sen enempää, paitsi että solahdin rooliini täysin vailla ongelmia. (Huomatkaa todella tyylikäs keltainen silkkiskraka sekä matching shoes.) Sen verran vielä koko päivästä, että minua tavallaan kosittiin, mutta se tapahtui kyllä jo Vesikon tienoilla. On se jännä kuinka kosinta piristää burrotytön mieltä… 😉 Vähän kuten kickboxing.

Niin, kyse ei valitettavasti ole jännittävän elokuvan kakkososasta, vaan siitä brutaalista tosiasiasta, että koko eräleiriviikon armaassa vatsassani itänyt tauti on ravistellut muuliparkaa koko viikonlopun. Rantalentis ja jätti-frisbee Beamo eivät parantaneetkaan pöpöä, vaan vasta tänään olen päässyt elpymisen alkuun.

Eilisen elin banaaneilla, kaurakekseillä ja äidin sämpylöillä, tänään söin jo puuroa ja kanaa. Melkoisen riutunut olo, mutta tästä noustaan! Joka tapauksessa, selittää viikonlopun kokkaustyhjiön. Tauti saattoi olla peruja Iilijärven mökin vesijohtovedestä, jossa oli suositeltua korkemmat mangaani-pitoisuudet. Pitihän sitä silti pöljän muuloksen mennä sitä ahnaasti janoonsa juomaan ensimmäisenä iltana litratolkulla, tässä on tulos.

Beamosta täytyy lausua muutama sana lisää, mikäli tämä pehmo-hulahulaa muistuttava lennätettävä objekti ei ole teille tuttu. Itse tutustuin vempeleeseen lauantaina ja heti piti hakea oma kaupasta (Clas Ohlson). Kyseessä on siis jättimäinen frisbee, jota saapi heiteillä koko kropan voimin. Hiki tulee ja hauskaa!

Jottei mennä ihan ilman ruokaviittauksia, tässä kuvat aiemmassa postauksessa mainitsemastani taimenesta, ennen ja jälkeen savustuksen. Komea kala ja kovin herkullinen.

Sen kummempia kerrottavia ei toipilaalla ole, mutta yhden voin luvata; ensi lauantain syntymäpäiväjuhlien sankarin toivomuksesta leivon lahjaksi Martha Stewartin Vanilla, vanilla – cupcakeja eli muffinsseja, eli viimein odotetun valokuvan maailman ensi-ilta tuloillaan! 😉 Nyt takaisin samaan puuhaan kuin missä blogikokkikollegani näyttää myös olevan. Tosin ilman sitä jädeä ja lomaa.

Leirielämä on hurjaa! …voi tapahtua mitä vain (hoil). Palasimme juuri Lojon reissulta eli Lohjalta, jonne pyörähdimme välittömästi työvuoron päätteeksi tuulettumaan, kuten tuo mairea ilmaisu kuuluu. Tai heti työvuoron jälkeen pinkaisin kyllä tuulettumaan lenkille tihkusateeseen, jolla palautin Karjalohjan upeaan kirjastoon kaksi levyä, rullasin urkkakenttää ympäri ja lopuksi poikkesin metsälenkille ja eksyin. Tästä syystä jouduttuani umpikujaan pingoin paluumatkan aika kyytiä. Mutta eikös vaan se olekin tällainen kostea paras ilma pinkoa! Happihyppelykään ei riittävästi kuvaa tätä raikastumisen tunnetta, joka täydentyy lenkin lopuksi suihkulla.

Irtiotto sai vähän tahmea lähdön, kun emme saaneet lainaamaamme autoa käyntiin. Hätä keinot keksii ja lainasimme toisen auton. Huristelimme mahaa kurittavan mutkaista tietä tuohon ympäristömme asutuskeskittymään. Pikaisen shoppailukierroksen jälkeen, josta muuten jäi käteen eli kassiin mm. Converse-imitaatiot Fireflyt a la 9,90e sekä vanhanaikainen litteä eväsmehupullo, suuntasimme meksikolaiseen ravintolaan, josta huhu kertoo hyvää. Caballo Baio. Troijan hevonen oli kuitenkin täynnä. Vaan kuten myöhemmin tarinassa käy ilmi, onneksemme.

Baion ystävällinen isäntä neuvoi meidät läheiseen kreikkalaiseen ravintolaan Salonikaan. Tyytyväisinä siihen, ettei tyytyminen ollut ketjupaikkaan, istuimme alas kotoisan kepeään pöytään ja tilasimme. Alkupaloiksi nautimme puoliksi alkupalalautasen (pikilia), joka sisälsi tuhdin valikoiman kreikkalaisia herkkuja. Vanhojen tuttujen lisäksi kielemme vei mätitahnasalaatti taramasalata, johon kuulemma tulee ainakin mätiä ja perunaa. Enivan, toimivia ohjeita hallussa?!

Pääruoaksi tilasin horiatikin eli kreikkalaisen salaatin, niin kuin aina. Mihinkäs muuli karvoistaan pääsee. Poikkeuksellisen hyvää. Henkan fetajuustolla täytetty porsaanleike oli juuri oikean kypsyistä ja mehevää. En maistanut, mutta Henkka on itsekin erinomainen kokki. Ei turhaan kehu, se.

Sokerina pohjalla ystävällinen henkilökunta nauroi kanssani toivomukselleni saada viimeinen fetalohko sekä tuore yrttisämpylä mukaan ja toi kuljetusta varten pestyn appelsiinimarmeladirasian. Selkeitä hengenheimolaisia! Ihan sitä sydän pakahtuu. Jos siis olette nälkäisiä ja lähellä Lohjaa, suunnatkaa sinivalkoruudullisten pöytäliinojen äärelle. Fi-estaaa! Nyt pihalle grillaamaan vähän tofugrilleriä iltapalaksi.

…ja muut habitustani glorifioivat faktat! Kiitos, Sohvi, haasteesta. 🙂 Kuvan on ottanut Vappu viime kesänä. Pidän tästä kuvasta.

1. Isäni esiintyi Speden elokuvassa Noin seitsemän veljestä osana väkijoukkoa ollessaan armeijassa Suomenlinnassa. Tästä johtuen olen katsellut ko. elokuvan lapsena kymmeniä kertoja ja huokaillut nuoren Dannyn kauniin ulkomuodon ja äänen perään. Todellakin. Saisinko aarrekammion avaimen?

2. Olen närppijöiden kruunaamaton kuningatar. Ei ole olemassa niin pientä hapankorpun kappaletta tai karkkia, etten minä siitä napsaisisi puolikasta tai murenaa. Eikä ole niin tiukkaan ruuvattua hillosipulipurkkia tai huolella paketoitua juustoa, etten sitä seikkailisi avaamaan ja omine sormineni repisi makupalaa. Närppiminen rajoittuu yleensä oman kattoni alle. Tapa periytyy äidiltäni, jonka kanssa olemme pidättelemätön ruokien osittajakaksikko ja aiheutamme harmaita hiuksia lähipiirimme miehille.

3. Tulen kovin onnelliseksi, kun ihmiset nauttivat valmistamistani ruoista.

4. Lapsena olin kateellinen isoveljelleni, jolla oli yhdessä asunnossamme oma yläkomero. Vanhojen talojen yläkomerot ovat sellaisia, joihin mahtuu ihminen tai useampia vaivatta ja jotka jatkuvat syvälle. Muistan ikuisesti, kuinka veljeni kertoi, että yläkomerossa on aarteita ja kuinka hän kerran tuli komerosta hampurilaisen kera. Aarteiden aarre!

5. Maailmankuvaani ovat muokanneet merkittävästi mm. sellaiset kirjat kuin Mestaritontun seikkailut, Onneli ja Anneli, Blytonin seikkailusarja, Neiti Etsivät, Veljeni Leijonamieli, Piilomaan pikkuaasi, Hessen Demian, hevostyttökirjat, Katorian kuningas, Anna-kirjat, Marianne Fredrikssonin Simon, Papillon, Merete Mazzarellan ja Leena Landerin teokset, Greenen Miehemme Havannassa, lukemattomat dekkarit ja ehkä miljoona muuta. Rakastan kirjoja.

6. Sielunmaisemani on saari merellä, auringonkimmellys tyrskyissä, lokkien huuto ja kuuma kallio.

7. Kesäisin olen töissä Karjalohjalla leireillä, jossa roolirepertuaariini kuuluvat mm. DJ Veijo, Marco B., Kari Salmelainen sekä tuoreimpana karaokestara, jonka on aina laulettava Mäntsälä mielessäin stand up -tyyliin. Leirit eivät suinkaan ole pelkkää showta, vaan uiminen, tanssiminen, valokuvaus, runoilu, kokkisodat, soittaminen, letunpaisto, seikkailut, punttis, syöminen, lenkit, lukeminen, keskustelut, rentoutus, juhliminen, maakellaridisko, pelaaminen (musiikki-alias ja ligretto!), nauraminen, nautinto ja hikoilu muodostavat majoriteetin ajankulusta.

Haastan Polkkiksen ja Välispiikin. Paljastuksia! 😛