Meidän huudeilla irtokarkkeja on kyllä aina sanottu irttareiks eikä landesti irtsareiks, että repikää siitä (ja pelihousuistanne), senkin kielenkiduttajat 😉 Rakkaalla eekoodilapsella on tietysti useita nimiä, sillä kara eli karssu eli mässy eli päky maistui lapsena huolestuttavankin hyvin. Silloin en tosin ollut yhtään huolestunut vaan pidin itseäni aivan normaalina. Jälkeenpäin olen kuitenkin tuumaillut mielessäni niitä Fredan ja Merimiehenkadun Jumijamista ostettuja säkkejä, että olivatko kooltaan kuitenkin lähempänä joulupukin kassia kuin sopivaa kara-annosta… Enkä nyt tarkoita sanoa, että olisin syönyt karkkia poikkeuksellisen paljon vaan että kuinka optimaalista ravintoa se nyt oikein on. Tietysti väyrysenpäillä on sijansa kasvatuksessa ihan noin kulttuurispoliittisessa mielessäkin, että ehkä jotain on saatu vastineeksi.
Vaan optimaalisuudesta viis, mikään ei ollut lapsena ihanampaa kuin valkata luistelun jäljiltä varpaat jäässä Johanneksen puiston eli Joharin jääkentän kulmassa olleesta kiskasta (siis mikä kipsa?) pippurisia salmiakkimerenneitoja ja vaaleanpunaisia sokeroituja luita niillä penneillä mitä taskussa silloin joskus asui. Eikä partion loputtomista hiihtohaikkeista ja vaelluksista olisi mitenkään voinut suoriutua järkeään menettämättä ilman vadelmaremmejä, ufoja, salmiakkipääkalloja ja sukkuloita. Muistelenpa vielä, että osa karkeista palasi usein leirin jälkeen syömättömänä kotiin, toisiinsa liimautuneina ja möhnäisinä.
Nykyään ostan irttareita aniharvoin, joskus leffaan tai sitten hetken mielijohteesta. Koska olen närppijä, satsini eivät päätä huimaa: ehkä 40 grammaa on kerta-annoksein. Yleensä valikoimaan kuuluu yksi tai kaksi englanninlakua, pari lakutoukkaa, valkoinen lumipallo (niitäpä ei ollut, tässä joku kamala esanssinen vaaleanpunainen tuuraamassa), joku salmiakki (kuvassa Djungelvrål, erinomainen jos tykkää) ja vaahtosieni. Lisäksi ehkä pari pähkinää, maissisuklaapallo (terveisiä Satujatarelle, taas ollaan samiksia!) ja muutama banaanilastu. Lihansyöjä esittää poikkeuksetta sarkastisen kommentin pussini koosta. Että ihan överiks meni taas! (Lihansyöjä muuten ostaa pelkkää suklaata, jos joskus arpoo irttareita itselleen.)
Se on muuten outo ilmiö, kuinka toisen pussissa on aina pelkkiä huonoja karkkeja. Mikähän siinäkin on?
Avautumaan minut haasti ihana Välispiikki, ja itse haluaisin edelleen urkkia Pastanjauhajien Rosmun ja Pepan, Korianterin Liinan sekä Aamiainen ruohikolla -Juhanan irttarimakua. En tosin tiedä, syökä esim. Juhana lainkaan mäsbänderiä 😀 Sitäkin haastavampaa.
