Edit 15.8.13: väärinkäsitysten välttämiseksi sen verran aikaperspektiiviä, että pahin vaihe kesti vain muutaman kuukauden ja että olen voinut erinomaisesti jo pitkään. Olin myös hyvin terve koko episodin ajan, kuten myös ennen sitä ja sen jälkeen. Koko rumba juontui terveyden, ei laihuuden tavoittelusta. Sikäli hauskaa, että I was ALREADY there!
—-
Minua on monesti pyydetty kertomaan omasta kokemuksestani kilpirauhasen vajaatoiminnan suhteen. En ole erityisen innostunut kuvailemaan prosessia kauhean seikkaperäisesti (koska olen laiska ja tarvitsen uuden läppärin tämän lagaavan tilalle!), vaikka livenä kerron ja keskustelen siitä mielelläni, samoin s-postilla, jos vain ehdin! Oppia tuli tuvan täydeltä ja siinä mielessä yli oman tarpeen, että kokemuksista, näkemyksistä, haalituista tiedonjyvistä ja oivalluksista voi olla hyötyä muillekin ja on ollutkin. Oma näkemykseni ja tämän hetkinen paras tietoni on myös mullistunut liittyen esim. ruokavalioon.
Ehkä tärkein seikka aluksi: kilpirauhasen vajaatoimintaa on monensorttista ja sen alkuperästä riippuen kilpirauhasen toiminnan tukemiseen pätevät (ainakin osin) erilaiset seikat. Minun tapauksessani kilpirauhasen vajaatoiminta oli oire, ei sairaus sinänsä. Kirjoitukseni koskee siis tätä nimenomaista ilmiötä eikä esimerkiksi sentraalista kilpirauhasen vajaatoimintaa tai kilpirauhasen autoimmuunitulehdusta.
Käytännössä elimistöni oirehti liian pitkään jatkuneen kulutukseen nähden liian vähäisen energian- ja hiilihydraatinsaannin johdosta ja veti liinat kiinni. Tämä on se sama ilmiö, johon viitataan keittiökeskusteluissa säästöliekkinä ja jossa on kyse aineenvaihdunnan hidastumisesta. Reaktio on elimistön pyrkimys pitää itsensä hengissä. Jotta energiaa riittää välttämättömiin elintoimintoihin, sitä säästetään kaikesta muusta mahdollisesta. Elimistön lämpötila laskee, syke hidastuu, jaksaminen riittää juuri ja juuri välttämättömään.
Kiitos siis, kilpirauhaseni ja elimistöni, että pidit minut hengissä ja siedit jääräpäistä juoksuani päin seinää.
Vaikka oirelistat ovat vähän tyhjänpäiväisiä sikäli, että ihmiset oireilevat kovin yksilöllisesti ja monet oireet voivat olla seurausta kymmenistä eri syistä, tässä kuitenkin omia ongelmia kilpirauhasen vajaatoiminnan seurauksena (tai ohella – tarkkoja syy-seuraus-suhteita ei voine vetää):
- nivelsäryt käsissä (ehdottomasti pahin oire)
- alaselkäkipu, joka paheni öisin ja teki pitkällään olon vähitellen mahdottomaksi
- alhainen ruumiinlämpö (n. 35 astetta) jonka seurauksena palelin koko ajan (olen yhdessä omassa merkinnässäni verrannut jatkuvaa palelua krooniseen kipuun – kärsin siitä todella paljon)
- alentunut lämmönsietokyky
- ahdistuskohtaukset ja äkilliset mielialanmuutokset
- väsymys (en jaksanut esim. nähdä kavereita)
- palautumattomuus treeneistä ja treenitulosten lasku
- keltainen iho
- huono kuulo ja tinnitus
- kuiva iho ja kuivat hiukset (ei sittenkään ns. talvikuivaa ihoa), kuivat ja kipeät silmät
- jalkojen turvotus
- uniongelmat: heräsin aina aamuyöstä valvomaan sydän hakaten
- puuttuvat kuukautiset
- olematon libido
- nopea painonnousu ja siis nimenomaan rasvan osuus kasvoi
- ajatuksen hitaus ja ilottomuus
- ruoansulatusongelmat
Lista näyttää nyt jälkikäteen aika hurjalta ja tuntuu vähän surulliselta lukea omia kirjoituksiaan ajalta, jolloin ongelmia oli vielä aika paljon, vaikka silloinkin koin jo voivani paremmin. Sen aikuinen ‘paremmin’ ei ole kuitenkaan MITÄÄN verrattuna nykytilaan.
Ajallisesti kilpparini (ja elimistöni – kilpirauhanen on vain pieni osa hienovaraista ja älykästä koneistoa) pisti hommat seis 2010 huhti-toukokuussa. Sen jälkeen jossain vaiheessa söin ensin tyroksiinia, sitten Thyroid Erfaa, sitten liotyroniinia. Lopetin lääkkeet marraskuussa 2012. Osa oireista helpotti nopeasti tyroksiinin aloittamisen jälkeen (nivelsäryt), mutta tyroksiini leikkasi vain jäävuoren huipun. Liotyroniini auttoi jo moneen muuhun, mutta itse näen ja koen asian niin, että todella toivuin vasta luovuttuani kaikista ruokavalioon liittyvistä rajoituksista ja alettuani syödä huolella enemmän hiilareita ja ruokaa.
Kokemukseni mukaan läpimurto olisi jäänyt saapumatta ilman mentaalipuolen muutosta, vaikka olisin syönyt kuinka paljon. Itseäni ei parantanut pelkkä hiilareiden lisääminen ennestään alakarppiin paleoon vaan eräänlainen eating the food -filosofia, joka EI OLE dieetti, vaan jossa ruoka on vain ruokaa, polttoainetta, joka mahdollistaa aktiivisen ja terveen elämäntavan. Ruoan syöminen ei tarkoita sitä, etteikö elimistönsä ja olonsa mukaan valintoja kannattaisi painottaa sellaisiin, joista oma olo paranee. Allergiat jne. ovat myös asia erikseen. Ruoka saa olla hyvää, sitä saa tehdä mieli ja sitä on parasta syödä tarpeeksi!
Jos olisin 2010 tiennyt sen minkä nyt, epäilen, että olisin toipunut suunnattomasti pikemmin ja varmaan ilman lääkkeitä. Elimistöni oirehti aliravitsemustaan ja yritti pysyä hengissä. Kuuluisan Minnesota Starvation Experimentin yhden osallistujan kokemukset kuulostavat tutuilta. Häneltä meni kolme vuotta kokeen jälkeen ns. normalisoitua. Aluksi kokeen jälkeen kaikilla osallistujilla oli loppumaton nälkä, extreme hunger, ilmiö, josta esim. Your Eatopian Gwyneth on kirjoittanut. Videolla kokeeseen osallistunut henkilö kertoo, että kulki pitkään keksejä ja kakkua taskuissaan, joita hän mutusteli. Alun tokenemisen jälkeen hänen painonsa nousi yli lähtöpainon, mutta kolmen vuoden sisällä tasaantui taas samaan kuin ennen koetta itsekseen, ilman laihduttamista tms.
Itselleni toipumisessa vaikeinta ja samalla merkittävintä oli omista terveyteen liittyvistä luuloista irtipäästäminen. Kun on tarpeeksi pitkään ajatellut, että kaikki hiilari on pahasta, ja että mitä vähemmän ihminen elämässään insuliinia erittää sen pidempään ja terveempänä hän elää (kiitos, Nora Gedgaudas), on vaikeaa syödä elämää ylläpitäen. Elimistöni on yrittänyt kertoa tätä minulle jo pitkään, mutta vei useamman vuoden, että pääsin takaisin pisteeseen, jossa pystyin kuulemaan elimistöni viestin siitä, että se voi paremmin hiilareilla ja kohtuuproteiinilla ja -rasvalla kuin alakarpilla.
Tällä hetkellä minulla on (ehkä reaktiona vuosikausien ylettömään kasvisten syöntiin) jonkinlainen aversio vihanneksia kohtaan. Myös proteiinin syöminen tekee tiukkaa enkä aio pakottaa. Fraasi ‘lihaa ja kasviksia’ tai amerikaksi ‘meat and vegetables’ kuvottaa. Juuri nyt syön paljon hedelmiä, leipää, maitotuotteita ja juon appelsiinimehua. Sen lisäksi voin syödä ja syön mitä vain, mitä mieleni tekee. Menorcalla söin esim. pitsaa, burgerin, suklaatäytteisen croissantin ja keksejä. Olo on mahtava ja syön nälän mukaan. Enkä siis vain sen kiljuvan ja vatsaa kurisuttavan nälän, vaan myös sen tunteen, että nyt voisi syödä. Toisinaan nautin pihvistä ja töissä syön lounaalla salaattia. Tiesittekö, että salaattikastike makes all the difference!!?! Elämä on ihanaa ja HELPPOA.
Kaikkineen elimistön reaktio oli looginen ja elämää säilyttävä, kun sitä näin jälkeenpäin tarkastelee. Ehkä minunkin prosessini on joltain osin vielä kesken, kuka tietää. Sen tiedän kuitenkin, että nyt olen:
- onnellinen, iloinen, NAURAVAINEN oma itseni
- energinen, nopeaälyinen, ei-ahdistuva, hyväntuulinen
- kivuton, loistavasti nukkuva, halukas, kuumaverinen
- vahva, vahvempi, nopea, nopeampi
- …ja kuukautiskiertoni on ensimmäistä kertaa elämässäni tasan 28 päivää.
I’ll take it.
