Otsikko lupaa ehkä suurempaakin kannanottoa ja pamflettia aiheesta, mutta sitä ei ole (vieläkään) luvassa. Haluan vain kertoa, että minä en ole mitenkään hylännyt paleota, mitä hylkääminen tai paleo sitten ikinä tarkoittavatkaan.
Paleossa on aina ollut oleellisinta ravinnon laatu, joka tullee pysymään kaiken järkevän syömisen keskiössä, kutsuipa ruokavaliotaan miksi tahansa. Siinä mielessä paleota tuskin voi “hylätä”, ellei sitten halua heittää hanskoja kokonaan tiskiin. Paleossa tärkeä on myös viitekehys, joka perustuu ihmiskunnan kehitykseen ja historiaan (ei kuitenkaan toisintona tai simulaationa; paleo is a logical framework, not a historical reenactment – Evolvify). Yksi tapa tarkastella järkevää ravitsemusta on perehtyä siihen, kuinka ihmiset ovat “aina” eläneet. Toinen tapa on seurata alan tutkimuksia, sekä väestö- että yksittäisiä. Kolmas tapa on seurata omaa oloa ja ruumiin reaktioita syötyyn. Eikä vain ruumiin, vaan myös mielen. Parhaita tuloksia syntyy (luulisin), kun yhdistelee näitä kaikkia luovasti, intuitiolla, eikä lukitse itseään mihinkään lokeroon.
Paleo tuntuu helpolta ja itsestäänselvältä, kun sitä on noudattanut useamman vuoden. Tottuminen voi kuitenkin estää huomaamasta ruumiin viestejä. Kun uskoo, että jokin on itselle hyväksi, se usein on. Ei kuitenkaan aina. Joskus kiivas uskominen jonkin asian hyväätekevyydestä voi sokeuttaa ongelmille. Omalla kohdallani näin kävi vähähiilihydraattisuuden suhteen.
Ns. paleo, eli maidoton, viljaton, palkokasviton ja sokeriton, mahdollisimman luomu ja prosessoimaton ruokavalio, voi edelleen olla minulle optimaalinen, jos höystän sitä aiempaa suuremmilla määrillä tärkkelyspitoisia juureksia, hedelmiä ja marjoja. Tällä hetkellä olen kuitenkin valinnut kokeilla perunaa ja riisiä, (laktoosittomia) hapanmaitotuotteita sekä uusimpina puhdaskauraa ja tattaria. Toistaiseksi kokeilu on tuonut mielelle runsaasti mielihyvää ja hyvinvointia. Erityistä iloa tuottavat perunan halpuus ja kodikas perusmaku, maustamattoman jogurtin maadoittava pehmeys ja silloin tällöin valmistettu uunituore perunarieska. Ja se, että vanhemmilla kyläillessä voi sanoa OI KYLLÄ melkein kaikelle (kuten suklaamousselle)!
Ruumiskaan ei ole protestoinut. Voi olla, että jo huomenna kerron taas hylänneeni tattarin ja maitotuotteet. Siihen saakka aion kuitenkin nauttia uudesti löytyneestä kokkausinspiraatiosta ja joustavuudesta, niin ruokavieraan kuin ravintolaruokailijankin ominaisuudessa. Parasta on se, että voin päättää asiasta itse ja saan olla väärässä.
Malja erehdyksille! …ja hyvää ruokahalua, rakkaat apinatarhan lukijat.
