MonkeyFood Ylimuulin apinanruokakeittiö ruokkii päätä ja häntää

10.8.2012

Bataattirieska, tuo perinneoranssi alusta

Filed under: Gluteeniton,Leivonta,Maidoton — Meri @ 8.09

Paakaroin jokin aika sitten peruna-tattaririeskaa, joka oli oikein hyvää, käyttisresepti. Eilen, kun kotiuduimme aika myöhään Tahkon reissulta (auto hajosi jo menomatkalla joten paluu tarjoili Express-bussin ja junan tunnelmia – reissu oli kyllä ihana!), kyhäsin vastaavia rieskoja bataatista. Melkeinpä parempia!

Oraaaanzh.

Here she is again, dressed.

Batatabröd (bataattirieska)

  • yksi keskikokoinen bataatti
  • n. 0,75-1 dl tattarijauhoa
  • 0,5 dl puhdaskaurahiutaleita
  • ripaus suolaa
  • vajaa desi vettä
Kuori bataatti, pilko paloiksi, keitä kypsäksi vähässä vedessä. Lämmitä uuni 250 asteeseen. Muusaa bataatti ja lisää joukkoon vajaa desi vettä. Mittaa soseeseen jauhot ja hiutaleet, sekoita. Voit ensin laittaa puoli desiä tattarijauhoa, ja sitten lisäillä niin, että koostumuksesta tulee sopiva tankea. Painele mielellään VOIDELLULLE leivinpaperille pellille littanaksi. Paista, kunnes väri on hyvä tai, kuten omassa kaasu-uunissani, väri on edelleen sama mutta koostumus on jykevöitynyt. Ehkä 10 minuuttia.
Pue esim.kalkkunaleikkeeseen, juustoon, salaattiin ja kurkkuun!
Huom! Leivinpaperi kannattaa pyyhkäistä vaikka öljyllä ennen rieskan räiskälöintiä, sillä tämä kyllä jumittaa paperiin hyvin, semminkin kun asteet ovat uunissa niin korkeat, että paperi ikään kuin kuivaa. Irroitus käy helpommin.

 

 

18.3.2012

Rieskapohjapitsa, anyone?

Filed under: Gluteeniton,Maidoton,Neopaleo — Meri @ 19.34

Mistä näitä postauksia oikein tulee?

Postailinkin jo tattariperunarieskan ohjeen, jota helpompaa saa hakea. Rieska herätti heti ajatuksia pitaleipätyyppisestä täyttämisestä ja luonnollisesti, pitsasta. Eikä turhaan. Lihansyöjä reittasi tämän munapohjaa paremmaksi ja siis erinomaiseksi.

Tattariperunapitsapohja (kaksinkertainen annos rieskaa)

  • 4 dl perunaa muusattuna (n. neljä keskikokoista perunaa)
  • 1 dl tattarijauhoa
  • 1 dl puhdaskaurahiutaleita
  • 1 dl vettä
  • suolaa

Laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen. Lisää haarukalla muusattuihin perunoihin vesi ja sekoittele. Lisää loput ainekset ja mausta rippasella suolaa. Levitä leivinpaperoidulle uunipellille mahdollisimman ohueksi. Taikinaa ei ihan riitä koko pellin laajuudelta, mutta reiluhkoon pitsaan silti. Paista rapeaksi  uunissa ja valmistele täytteet.

Levitä kypsennetyn pitsapohjan päälle haluamasi täytteet ja työnnä uuniin vielä hetkeksi. Kah siinä, pitsasunnuntain iisipiisi puljaus.

(Missit… Eiku pitsat ilman meikkiä!)

 

14.3.2012

Rieskan räiskäle

Filed under: Gluteeniton,Maidoton — Meri @ 19.34

Lätyskää jälkeä tulee, kun parin vuoden paleoitsija kokeilee taas gluteenittomia viljoja keittiössään. Tämän riekaleen resepti on tavattu tattarijauhopaketin kyljestä ja sitä on muunneltu vain hiukan. Kahdesti koestettu, hyvää on, vaikka sitten uunituoreena juustoviipaleen kera.

Whiter shade of paleo?

Tattariperunarieska (yksi lätyskä, noin kahdelle)

  • n. 2 dl survottua perunaa (eli keitä potut ja survo haarukalla!)
  • 0,5 dl vettä
  • 0,5 dl tattarijauhoa
  • 0,5 dl puhdaskaurahiutaleita (tai tattarirouhetta, kuten ohje ehdotti)
  • suolaa

Lämmitä uuni 250 asteeseen. Survo perunat (n. kaksi keskikokoista keitettyä) ja lisää vesi. Sekoita loput ainekset joukkoon ja painele uunipellille yhdeksi isommaksi tai kahdeksi pienemmäksi rieskan räiskäleeksi. Paistele, kunnes väri on (niinnon) nätti. Kaasu-uunissa kuten meillä tulee tällaista whiter shade of palea.

Rieska with a view.

14.10.2009

Rieskavyöhykkeellä

Filed under: Arkiruoka,Leivonta,On the Road,Terveys,zone — Meri @ 19.27

Koska älykkään Zone Omega -dieetin kehittänyt viisas herra Barry Sears suosittaa syömään kauraa kahdesti viikossa, virittelin kivasti kuidukkaan kauraleserieskaversion. Avainsana on käytettävä suola sekä päälle laitettava juusto.

leserieskat

Leserieska (4 pientä rieskaa)

  • 2 dl kauralesettä
  • 200 g maitorahkaa
  • 30 g voita
  • suolaa

Uuni 250 astetta. Sulata voi ja sekoita muihin aineksiin. Mausta hyvällä suolalla, esim. Himalayan Black Salt on erinomaisen maukas. Taputtele ohuiksi rieskoiksi uunipellille ja paista 10-15 minuuttia. Sitten vaan HERKUTTELEMAAN tuoreella “leivällä” mm mmm mmmmmm.

8.3.2007

Rieskaa

Filed under: Arkiruoka,Leivonta — Meri @ 18.57

Jotain taikinaista piti eilenkin päästä käpelöimään, mutta kun kunto oli mikä oli, niin lähdin ihan matalan kynnyksen tuotteesta eli rieskoista. Porkkanaa piti sitten tähänkin tuupata ja moneenhan siitä on. Muusi oli Mummon pussista, kun sellainen löytyi hyllyjen uumenista.

Sehän on melkein kuin pannukakku! 

  • 2,5 dl muusia
  • porkkana
  • muna
  • reilu 2 dl sämpyläjauhoja
  • suolaa
  • (maitoa)

Laita uuni kuumenemaan 275 asteeseen. Keitä porkkana kypsäksi ja murjo summittaisesti haarukalla. Sekoita muusiin. Lisää loput aineet ja tarvittaessa ohenna taikinaa maidolla. Levitä taikina leivinpaperille märin käsin joko kahdeksi isoksi rieskaksi, neljäksi pienemmäksi tai sitten yhdeksi ison levyksi, kuten minä teen. Taikina ei saisi olla senttiä paksumpi. Pistele haarukalla. Lykkää uunin armoille ja kiduta n. 15-20 min. uunin tehoista riippuen. Nauti tuoreena.

23.3.2006

Sipulirieskat

Filed under: Leipää,Leivonta,Välipalaa — Meri @ 23.24

Koska lupasin Leenalle, rikon nyt hieman lakia ja kopioin tänne sipulirieskojen reseptin Saara Törmän kirjasta Saa vaivata, joka on erinomaisen käyttökelpoinen keittokirja. Rieskojen lisäksi kirjasta löytyvät Korvasämpylät ovat nykyään jo vakituinen osa sämpylärepertuaariani ja niitä on syötetty itsen lisäksi monenlaisille vieraille. Kyllä kelpaa!

Sipulirieskat (4 kpl)

  • 1 sipuli
  • 1 valkosipulinkynsi
  • öljyä paistamiseen
  • 1/2 kasvisliemikuutio
  • 1 rkl soijaa
  • 1,5 dl vettä tai maitoa
  • 2,5 dl ohrajauhoja
  • 1/2 tl basilikaa

Kuori ja hienonna sipulit. Kuumenna pannulla pihaus öljyä ja paista sipulit pehmeiksi. Murusta joukkoon kasvisliemikuution puolikas ja lisää soija. Kaada sipulit soijineen kulhoon ja lisää kylmä neste. Lisää basilika tai muu haluamasi mauste. Sekoita ja laita seos jääkaappiin jäähtymään.

Sipuleiden jäähdyttyä kuumenna uuni 275 asteeseen. Kun uuni on kuuma, ota seos jääkaapista ja sekoita siihen jauhot. Nostele taikinasta pellille leivinpaperille neljä kokkarestta ja painele märällä kädellä kokkareet ohuehkoiksi rieskoiksi. Laita pelti uuniin ja paista n. 15 min. Syö HETI rasvan tai levitteen kanssa!

Toim. huom. Itse olen käyttänyt kaikenlaisia muita kuin ohrajauhoja eli tasan niitä mitä kaapista löytyy ja hyvää tulee. Ja jos haluat tehdä pellillisen rieskaa, tee tupla-annos taikinaa ja levitä se tasaiseksi levyksi pellille erillisten rieskojen sijaan. Ei ainakaan makua pahenna, kuten apuvälinekeittiöryhmämme tietää… -P

8.1.2013

Ei mitään rakettitiedettä

Filed under: Gluteeniton,Leipää,Leivonta — Meri @ 19.33

…ja nyt puhutaan siis gluteenittomasta leipomisesta. En ymmärrä, miksi gluteenitonta leivontaa pidetään niin vaikeana. Minulla on kaasu-uuni (joka ei siis ruskista kuten sähköuunit ja lämpötilojen tarkkuus on niin ja näin) ja nolla jaksamista pieteetille keittiössä. Silti uunista pukkaa herkullisia ja hyviä syötäviä, jos joskus jaksan leipoa.

Valkoiset läntit (juustot) voisivat hyvin olla myös valkosipulia.

Valkoiset läntit (juustot) voisivat hyvin olla myös valkosipulia.

Otetaan nyt esimerkiksi tämä fokatsa; meinasin tehdä sämpylöitä, mutta muistin, että hiiva on loppu. Well. Olin keittänyt aamulla perunoita. Otin pari potaattia, muusasin ne, lisäsin vettä niin että sain löysän muusin (huom! eri kuin kiljumuussi), maustoin sen suolalla ja sitten lisäilin tattarijauhoa niin, että seos oli sopivan tahnaista.

Painelin kuivahkon tahnan pellille ja istutin siihen juusto-, aurinkokuivattutomaatti-, rosmariini- (terkkuja!) ja suolasattumia voimakkaan törkkäävällä liikkeellä. Loppusilauksen plätty sai aurinkokuivattujen tomaattien öljystä, jolla valelin luomuksen ennen nuketusta.

Uunissa rieska oli ehkä vartin, melko kuumassa, reilussa kahdessa sadassa. Otin pois kun oli valmis. Rapeaa ja suolaista.

Toisena esimerkkinä voidaan ottaa tämä peltileipä, jonka kyllä rehellisyyden nimissä piti olla alun perin sämpylöitä. Mutta kun en muistanut, että se hiiva on edelleen loppu ennen kuin olin jo lämmittänyt maidon hellalla. Niinpä korvasin hiivan soodalla ja leivinjauheella. Ja perhana: siis kyllä tämä leipää muistuttaa, niin visuaalisesti kuin gustatorisesti!

peltileipä

Tästä vähän tarkempi ohje.

Gluteeniton peltileipä

  • 0,5 l maitoa
  • 2 rkl siirappia
  • reilu 1 tl suolaa
  • 5 dl kaurahiutaleita
  • 1 dl gluteenitonta jauhoseosta, 2 dl kassavajauhoa, 2-3 dl tattarijauhoa (jauhoa siis n. 5-6 dl, voit käyttää mitä tahansa gluteenitonta)
  • 1 rkl ruokasoodaa
  • 1 rkl leivinjauhetta
  • loraus öljyä

Enpä tiedä, tarvitseeko nestettä soodaa ja leivinjauhetta lämmittää, mutta ainakin siirappi sekoittuu lämpimään maitoon paremmin. Lämmitin siis maidon, sekoitin siihen suolan ja siirapin. Sekoitin kulhossa kaurahiutaleet, soodan, leivinjauheen ja n. 3 dl jauhoa. Kaadoin nesteen kuivaseokseen ja sekoitin. Lisäsin tattarijauhoa niin kauan, välillä sekoittaen, että tuloksena oli vielä leivinpaperoidulle pellille ‘kaadettava‘ taikina, mutta ei mikään keitto. Kosteampi kuitenkin kuin fokatsa.

Läästin taikinamassan koko pellin leveydelle mahdollisimman tasaisesti ja paistoin n. 225 asteessa ehkä vartin. Tuloksena oli rapea, murea (jonkin verran siis myös muriseva eli murtuva) ja maukas leipä, erinomainen voin kaveri. Grandma diet y’all!

Hiivaton leipominen on muuten myös juuri niin nopeaa, että ex tempore -illanistujaisissa kuka tahansa voi tempaista uuniin pienet leivänriekaleet.

24.12.2012

Supersämpylät 2012 (barely!)

Filed under: Gluteeniton,Leipää,Leivonta — Meri @ 8.24

Jeppis. Olipahan tarkoitus postata tämä äidin supersämpylöiden gluteenittoman version ohje jo kuukausi sitten, vaan tässä ollaan. Well, kunhan ollaan yhdessä! Joulukin ja kaikki.

Olin jo olevinaan hakkeroinut näiden sämpylöiden täydellisen jauho-kaurahiutalesuhteen nestemäärään nähden, kun tehtailin sämppyjä yksikkömme pikkujouluihin (sellaiset kekkerit että oksat pois! Vai monestiko olette tanssineet Dallasin teemabiisiä Crazy Frog -versiona meikäläisen olohuoneessa?!), mutta olen autuaasti unhoittanut tarkat mitat. Kun nyt paraikaa valmistan jämämaidon (koirakummin kahvia varten hankitun) pois käyttääkseni sämpyläsatsia, yritän palautella mieleen optimaalisen valmistustavan.

Kokeillaan tällä.

Äidin supersämpylät (gluteeniton versio, gluteenillisessa käytä jauhoiksi n. 4dl sämpyläjauhoa, 4dl kaurahiutaleita ja 4dl mysliä, spelttiä tms. hippikamaa, jotenkin näin)

  • 0,5 l maitoa
  • 2 rkl siirappia (tummaa!)
  • 1 pss kuivahiivaa
  • 1 tl suolaa
  • n. 5 dl kaurahiutaleita
  • 5 dl gluteenitonta jauhoseosta
  • loraus öljyä

Sekoita kulhoon kuivahiiva, suola ja n. 4dl kaurahiutaleita sekä 4dl gluteenitonta jauhoseosta. Kaada maito kattilaan ja lisää sinne siirappi. Lämmitä maito-siirappiseos n. 42-asteiseksi eli sellaiseksi, että tuntuu käteen vähän kuumalta. Kaada neste hiutale-jauhoihin ja sekoita. Lisää mahdollisesti hiukan hiutaleita ja/tai jauhoa, mutta niin, että taikina jää hyvin löysäksi. Ei kuitenkaan ihan kakkutaikinaksi!

Jätä liinan alle kohoamaan vedottomaan paikkaan (esim. mikro tai uuni). Anna kohota vähintään puoli tuntia. Rötkäytä puolet taikinasta leivinpaperoidulle (kannattaa myös jauhottaa paperi) pellille ja painele runsaasti jauhotetuin käsin hiukan littanaksi. Ei kuitenkaan ohueksi, ellet halua rieskaa. Vedä taikinapyörällä viivat ja jätä liinan alle kohoamaan, toista taikinan toiselle puolelle. Taikinaa ei siis ole tarkoitus vaivata.

Anna kohota taas vähintään puolisen tuntia ja paista sitten 225 asteessa n. 12 minuuttia. Sämppä on hyvää, vaikka ei mikään perinteinen sitkoisa pallero! Enpä ole minäkään.

17.8.2012

Me syömme leipää elämän (ja juomme lähteestä autuuden)

Filed under: Gluteeniton,Leipää — Meri @ 9.26

Ihana tattarnäkkär!

Ilman leipää on ihan mahdollista ja helppoakin elää, myös ilman leivänkorvikkeita, joiden päälle ladata peruspäällisiä. Kivaa vaihtelua ne kuitenkin tuovat ruokavalioon. Itse käytän tällä hetkellä seuraavia leipämäisiä asioita ja leipiä silloin, kun siltä tuntuu:

Useampi vuosi sitten ainakin aseman S-marketista sai tattarikakkuja, eli riisikakkuja tattarista, mutta enää en ole löytänyt. Onko kellään hajua niistä? Ruohonjuuresta ja Ekolostahan saa myös kaikenlaisia kinoa-leipiä jne. Suosituksia? Edullinen hinta olis jee!

Ps. Otsikkoa kumpuaa partioleireiltä nuoruudestani, joilla uskonnollinen vivahde oli ainoa itselleni kyseenalaisempi asia, muutoin RAKASTIN partiota! Tätä laulua laulettiin joskus ennen ruokailun aloittamista, tiedättehän: meee syömmeee leipää elääämän ja juommeee lähteestä autuude-e-en ja ken siitä juo niin saanootaan ei janoa hän milloinkaaan… -Eikö milloinkaan? -Ei milloinkaan! -Eikö silloinkaan? -Ei silloinkaa-a-a-a-aan vaan ken siitä juo niin saanootaan ei janoa hän milloinkaan. Kryptistä.

29.4.2012

Vapun helpoin ja herkuin

Filed under: Arkiruoka,Gluteeniton,muna,Vege — Meri @ 9.48

Monkeyfoodissa on ollut niin hiljaista, että lattialle putoavan tattarimurohiutaleenkin kuulisi! Vaan viis siitä. Taas yksi yksinkertaisimpia ohjeita evö.

Munariisi

  • keitettyä riisiä
  • keitettyjä kananmunia
  • suolaa

Kuori munat ja murskaa riisin sekaan, mausta suolalla. SON SIINÄ. Kaveriksi voi sitten keksiä kasviksia tms. hyviksiä.

…ja pasteijastahan se ajatus alunperin lähti; tässä tattariperunarieskaviritelmä. Ihan hyvää, mutta kyllä munariisi on helpompaa.

Older Posts »

Powered by WordPress