Koska perheeseeni kuuluva Strutsikoira on teille jo tuttu, ajattelin esitellä myös Lihansyöjän. Kas tässä, eksklusiivista videomateriaalia. Lihansyöjä yhdessä lempipuuhassaan syömisen lisäksi eli treenaamassa.
10.1.2009
20.12.2008
Taikinatarhan eläimet
Jotta pysytte skarppeina jouluun saakka, tässä pieni kuva-arvoitus. Olen saanut lahjaksi useita piparkakkumuotteja, ja vaikka ne ensisilmäykseltä näyttävät selkeästi olevan ihan tuttuja elukoita, lähempi tarkastelu saa epäilemään. Jos teillä siis on silmää karvaisille keksikavereille, kertokaa toki, MITÄ NE OVAT O_O
Numerolla 1 kilpailee “norsu”?
Numerolla 2 kurottelee palikkajalkainen… mikä?
Numerolla 3 säkkiä kantaa kuka?
Numerolla 4 sukeltaa uhanalainen ja muhkea pyrstökäs?
Numerolla 5 sahaa soittelee… ?
Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa… Ei ole pepparkaakkaa tai tsintserbrediä muotoihin katsominen. Poskeen vaan.
Kaikki eläintarhan asukkaat on valmistettu juurevasta ja maukkaasta ruispiparkakku-taikinasta, jota kokeilin jo viime vuonna. Koska vehnäjauhot olivat loppu käytin sämpyläjauhoa vieläkin jyväisemmin tuloksin. Taikina syntyy ilman keittämistä ja oli leivontakunnossa jo parin tunnin päästä. Viime hetken pelastus! Kaasu-uuni ei tehnyt yhtä kauniita kuin sähköinen, mutta maku oli paikallaan. Suosittelen ennemmin pientä ylinuketusta kuin yhtään ali. Ja ehkä soodaa lipsahti liikaa?
Ps. Yhtä hilpeätä porukkaa ovat Madagascar II -leffan animaalit… !! Go see.
26.11.2008
Sokeria moottoriin
Meidän huudeilla irtokarkkeja on kyllä aina sanottu irttareiks eikä landesti irtsareiks, että repikää siitä (ja pelihousuistanne), senkin kielenkiduttajat 😉 Rakkaalla eekoodilapsella on tietysti useita nimiä, sillä kara eli karssu eli mässy eli päky maistui lapsena huolestuttavankin hyvin. Silloin en tosin ollut yhtään huolestunut vaan pidin itseäni aivan normaalina. Jälkeenpäin olen kuitenkin tuumaillut mielessäni niitä Fredan ja Merimiehenkadun Jumijamista ostettuja säkkejä, että olivatko kooltaan kuitenkin lähempänä joulupukin kassia kuin sopivaa kara-annosta… Enkä nyt tarkoita sanoa, että olisin syönyt karkkia poikkeuksellisen paljon vaan että kuinka optimaalista ravintoa se nyt oikein on. Tietysti väyrysenpäillä on sijansa kasvatuksessa ihan noin kulttuurispoliittisessa mielessäkin, että ehkä jotain on saatu vastineeksi.
Vaan optimaalisuudesta viis, mikään ei ollut lapsena ihanampaa kuin valkata luistelun jäljiltä varpaat jäässä Johanneksen puiston eli Joharin jääkentän kulmassa olleesta kiskasta (siis mikä kipsa?) pippurisia salmiakkimerenneitoja ja vaaleanpunaisia sokeroituja luita niillä penneillä mitä taskussa silloin joskus asui. Eikä partion loputtomista hiihtohaikkeista ja vaelluksista olisi mitenkään voinut suoriutua järkeään menettämättä ilman vadelmaremmejä, ufoja, salmiakkipääkalloja ja sukkuloita. Muistelenpa vielä, että osa karkeista palasi usein leirin jälkeen syömättömänä kotiin, toisiinsa liimautuneina ja möhnäisinä.
Nykyään ostan irttareita aniharvoin, joskus leffaan tai sitten hetken mielijohteesta. Koska olen närppijä, satsini eivät päätä huimaa: ehkä 40 grammaa on kerta-annoksein. Yleensä valikoimaan kuuluu yksi tai kaksi englanninlakua, pari lakutoukkaa, valkoinen lumipallo (niitäpä ei ollut, tässä joku kamala esanssinen vaaleanpunainen tuuraamassa), joku salmiakki (kuvassa Djungelvrål, erinomainen jos tykkää) ja vaahtosieni. Lisäksi ehkä pari pähkinää, maissisuklaapallo (terveisiä Satujatarelle, taas ollaan samiksia!) ja muutama banaanilastu. Lihansyöjä esittää poikkeuksetta sarkastisen kommentin pussini koosta. Että ihan överiks meni taas! (Lihansyöjä muuten ostaa pelkkää suklaata, jos joskus arpoo irttareita itselleen.)
Se on muuten outo ilmiö, kuinka toisen pussissa on aina pelkkiä huonoja karkkeja. Mikähän siinäkin on?
Avautumaan minut haasti ihana Välispiikki, ja itse haluaisin edelleen urkkia Pastanjauhajien Rosmun ja Pepan, Korianterin Liinan sekä Aamiainen ruohikolla -Juhanan irttarimakua. En tosin tiedä, syökä esim. Juhana lainkaan mäsbänderiä 😀 Sitäkin haastavampaa.
18.11.2008
Syötävän rumaa
Kun silloin tällöin sattuu lukemaan jostain lehdestä, kuinka joku kuuluisa ihminen ruokaa laittaessaan panostaa aina esillepanoon ja esteettisyyteen, sisälläni ailahtaa pieni kateus. Niinä hetkinä ajattelen ohimenevästi, että tästä lähin käytän itsekin enemmän energiaa ruoan kauneuteen. Asettelu, origami ja feng shui, toivotan ne kaikki tervetulleiksi!
Mutta sitten tulen järkiini (ja kotiin nälkäisenä): eikö juuri roiskaistun näköinen epämääräinen kasa ihanaa lohturuokaa näytäkin kodikkaan kutsuvalta? Rahkamöntti rikkinäisessä ämpärissä kerta kaikkiaan pakottaa ahmaisemaan sen kitaansa? Turkasen ruma pohjaanpalanut nakkirisotto lupaa herkullisia karsinogeenejä ja suolaisuuden taikaa? Jepjep, siitä fengshuista voi vähän hellittää. Ainakin arkena. Ainakin minä.
Genressämme esillä mm. Paolan paras pastasalaatti ja mustikkarahka… Eläköön alkukantainen ruokahalu ja käsillä (kokkaus) syöminen!
24.8.2008
Monkeykit(s)chen
Voisin väittää, että otin haasteen vastaan, mutta kyllä tämä on ihan itsekäs muulimainen paljastelunhalu, joka ajaa kuvaamaan köökkiään eikä mikään vastentahtoinen dokumentaatio. Siinä on jotain kotoisaa nähdä, minkälaisissa oloissa ihmiset ruokaansa remontoivat. Oma keittiöni on melko tuore, muutimme kesäkuussa, mutta tällaisenaan se on jo palvellut monet ruokavieraat oikein onnistuneesti. Huolimatta siitä, että jääkaappin on komerossa eteisen puolella ja jätteiden lajittelu on seka-, bio- ja sanomalehtijätettä lukuunottamatta edelleen paperipussien varassa kuvissa näkymättömässä nurkassa. Ikkunasta avautuva hurmaavan urbaani tiilipiha vei sydämeni jo ensikatselmuksessa.
Toistaiseksi ovensa ovat avanneet ainakin seuraavat kokkaavat blogaajat:
- Kurpitsamoskan Mari
- Sillä sipulin Hyppysellinen ja Pastapää
- Kulinaarimurulan Välispiikki
- Bella Vanillan Rossana
- Rakkaudesta ruokaan -blogin Vilijaana
- Kirsin keittiön Kirsi
Omat kuvani ovat suunnattoman kehnoja, sillä keittiömme suurin puute on riittävän valaistuksen puute. Kattokruunu on hankkimatta ja sitä rataa. Ruokakuvat otan aina akkunan ääressä, sillä luonnonvalo on mielestäni ehdottomasti paras. Sääli vain, että Suomi on matkalla kohti pimeintä vuodenaikaa, lienee syytä painella lamppukaupoille ensisijassa.
Huomaattehan ensimmäisessä kuvassa keittiön tärkeimmän esineen, joka ei suinkaan ole suolamylly tai kaasuhella vaan SAMMUTUSPEITE! Sopii elä(i)mien pelastamiseen.
Tiskipöytä ei ihan aina kiillä, kuten tässä. Hellakin on harvinaisen neitseellisessä tilassa.
Kuvassa oleva ruokapöytä on äidinäitini peruja. Pöytä on alun perin hankittu hänen opiskelijaboksiinsa Bulevardille, jonka jälkeen ruokailuryhmä (nyt avattuna pisimmilleen kiitos suuren keittiön) on palvellut vanhempiani. Muutettuani kotoa sain armaan kaluston mukaani ja uskollisesti se on seurannut kymmenet muuttoni, asettuakseen jälleen tänne uusimpaan, yhtä ihanana kuin aina.
Myös peikkotaulu on aarteeni vuosien takaa. Tässä pöydän ääressä luen Hesarini, syön aamupuuroni ja kirjoitan postaukset mäkilläni. Vietän ylipäänsä valtaosan kotonaoloajastani keittiönpöydän ääressä, jollei valtavaa sänkyämme (240 cm leveä) korkeassa ja elämäni hienoimmassa makuuhuoneessa lasketa.
Keittokirjani, kamalassa kuvassa. Ei ihan tajutonta määrää, onneksi. Osa lainakirjoja, ja jokunen Lihansyöjän laarista. Näiden lisäksi omistan kaksi Maku-lehden vuosikertaa, läjän Etiketti- ja satunnaisia ruokalehtiä sekä erityisesti ulkomailta tuotuja ameriikkalaisia ja brittiläisiä versioita. Onpa yksi ranskalainenkin, ja tanskalainen.
Jääkaappi. Tofut, tempeh ja raejuustot sievässä järjestyksessä. Luomumunat valitettavasti kylmässä, sillä säilyttäisin niitä paljon mieluummin huoneenlämmössä. Eivät kuitenkaan ole vielä löytäneet paikkaansa muualta. Mustassa pussissa jäljellä oleva toinen savusiika ja ylähyllyllä Lihansyöjän hevosleikkelettä, jota vahingossa söin palan ja nyt en saa (mielen-)rauhaa kaviokavereiltani.
Sulatejuustopakkaus on ollut kaapissa varmaan kaksi kuukautta, niin harvinainen tuote, etten ole tullut käyttäneeksi. Voita on aina, ja Polaria, ja Kultakalkkunaa, puhumattakaan suuresta valikoimasta juureksia ja kasviksia. Hedelmät ja tomaatit, kurkku ja paprika ovat huoneenlämmössä. Hillopurkissa Lihansyöjän äidin valmistamaa maailman parasta vadelmahilloa, josta on syöty jo hyvä neljännes.
Jääkaapin ovi. Jogurtti on myös todellinen harvinaisuus, sen sijaan kalaöljykapseleita, erilaisia öljyjä ja etikoita on aina oven täydeltä. Mukana myös lohiöljy koiraa varten sekä hyväksi osoittautunut kevyt-soijakerma ruoanlaittoon.
Tällainen ja tällaisenaan kovin rakas. Ahkerassa käytössä itseni ja Lihansyöjän kavioissa. Syömään!
22.8.2008
Laulavan lintukoiran harharetket
Sitten kaikkien ruokablogipuristien kauhuksi muutama kuva STRUTSIKOIRASTA! …jolle myös maistuu kaikki. <3 Kulinaristi, tämä Nelson. Linjat pysyvät kurissa tolkuttoman uimainnostuksen ja lenkkien kanssa, joilla toisinaan lisäpainona Nellin oma reppu painoineen.
Koiruus juuri ja juuri malttaa nousta hetkeksi uimaportaille lekottelemaan.
Nelson pystyy helposti uimaan puoleen järveen ja takaisin ja suurinta hupia on loikata uimaportailta kymmeniä kertoja aina uudestaan ja uudestaan heittämään pieni lenkki.
Mutta jottei mene ihan karvaiseksi, etäinen ruokaliitos Savustaja m-49 toivoman Perjantaikokin maalaissalaatin muodossa. Ilmeisesti maistui ja ainakin katosi parempiin suihin. Hurjasti terveisiä Savustajalle sekä rouvalleen, samoin Ravustaja-I:lle ja J:lle, joilta saimme mökillä mahtavan saksiniekkasatsin ja vielä toisen mokoman mukaamme kaupunkiin. Puhumattakaan muhkean mahtavista omanmaan kesäkurpitsoista (kakku on tilauksessa ja aion ottaa palkintosonnikurpitsoista kuvallistakin evidenssiä), punaisista omenoista (joista valmistui sose pound cakeen ja leipäjuuston seuraksi) sekä savusiiasta.
Kelpaa elää.
31.7.2008
Sulaa Polarvitosta
Aihe ei ehkä liikuta juuri muita kuin minua ja muutamaa muuta hassua, mutta olin jälleen Valion kanssa juttusilla s-postin välityksellä. Tällä kertaa kyselin syytä siihen, miksi Polar 5% -juuston paketissa kerrotaan, ettei juusto sovellu lämmitettäväksi. Itse nimittäin tuuppaan juustoa suuhuni paitsi sillään, myös erilaisissa padoissa, cheese ‘n’ macaroneissa ja pitsoissa. Jos lämmittäminen aiheuttaisi kuitenkin terveyshaitan, hylkäisin juuston tuosta käytöstään.
Mutta ei! Valio vastaa: “Kyse on siitä, että tuotekehitysvaiheessa koekeittiössä tuli tulokseksi huonot sulamisominaisuudet. Tämän takia sitä ei suositeltu ruoanvalmistukseen. Mikäli tuote kuitenkin maistuu myös lämpimissä ruoissa, ei ole terveydellistä estettä käyttää sitä tuossakaan tarkoituksessa.” HuRRAA! Valion kunniaksi myös mainittakoon, että ovat aina vastanneet tiedusteluihini hyvin asiallisesti ja nopeasti.
Ja sulaa polarvitosta siis tässä vain välipalana, Monkeyfoodissa on kokattu paljon tofua ja tempehiä, thaita ja elävää, mutta postausaikaa ei ole liiennyt. Lisäksi piipahdimme Pärnun rannoilla ja ravintoloissa neljän päivän verran aivan mahtimatkalle, siitä lisää myöhemmin ja muustakin. Sitä ennen vielä yksi peruskesälomapohdinnoistamme; mitä tarjoaisit aamupalalla, jos pitäisit bed&breakfast-paikkaa?
Olen pohtinut kaikkea misokeitosta alkaen, mutta juuri äsken nauttimani aamupalan perusteella sanoisin, että upein aamiainen itselleni on haudutettu spelttipuuro raejuustolla, liotetuilla auringonkukansiemenillä ja Lihansyöjän äidiltä saaduilla vadelmilla. Ei voi päivä alkaa paremmin kuin lenkillä kostean tuoksuvassa aamuauringossa ja sitten tällä. Erinomaisen kesäistä työpäivää toivoo Muuli.
26.6.2008
Sik-sak-sokkelo!
…kuten huudettiin ala-asteen pihalla ja samaan aikaan yritettiin muodostaa twist-narusta mahdollisimman läpipääsemätön verkko kilpailijoiden selvittää. Yhtä päätön ja hännätön on tämä kokoelma kokkailuitani, mutta toivottavasti sieltä erottuu edes jokin hyvin hennonpunainen langanpää. Ja jossei erotu niin syy on tässä päässä, ei siellä.
Minua on pitkään himottanut tehdä karjalanpiirakoita ihan sen tekemisprosessin kutkuttavuuden vuoksi. Olen tehnyt piiraita elämässäni aiemmin yhteensä kahdesti, kerran työväenopiston kurssilla ja toisen kerran kotonani. Että en ole vielä ihan noin niinkuin leipääntynyt rypytykseen ja pulikointiin (varsinkaan meressä). Viime viikolla tartuin syntyjuurihärkääni sarvista ja palasin henkisesti Viipuriin (ehkä rinkeli olisi osuvampi? Eikä ainakaan se mummeistani, jonka ehdin tuntea, leiponut ikinä mitään. Tämä henkinen perintö on siis ihan uudistuotantoa.). Täytteeksi en kuitenkaan tuupannut sitä perinteisintä, vaan sovelsin suunnilleen seuraavaa (pohjaohje täällä, sama siis kuin supikkaissa):
- quinoaa
- kookosmaitoa
- tonnikalaa mexicana
- (0,5 dl soijaa+1 dl kiehuvaa vettä+1 rkl öljyä=voiteluun)
…eli kuinka tehdään maailman epäortodoksisimmat karjalanpiirakat! 😀 Onneksi valtauskonto onkin kristillinen, ei joudu tällainen pata-ateisti itse pataan. Keitin siis quinoan eli kvinoan eli kinoan kookosmaidossa kypsäksi ja sekoitin joukkoon tunan. Paiston jälkeen voitelin piiraat soijakastike-vesi-öljy-seoksella. To-del-la maukkaita piiraita, suosituksia sateli ainakin Lihansyöjältä ja äidiltään, joka muuten on valioluokan maistaja.
Tässä yhteydessä vielä mainostan kun tuli kommenttiloorassa puheeksi, että karjalaiset ruissipsit on aatelisruokaa! Ja niin helppoja. Olen itsekin ihan unohtanut ne O_O
Paitsi karjalanpiirakoihin, olen viljellyt quinoaa myös kokeeksi lihapiirakoihin. Lihansyöjän ainoa toive juhannuksen menuun oli toki lihapiiraat, mutta niitä on tehty jo kahdesti, mitä sitä samaa jauhamaan. Täytettä muuntelin siis siten, että korvasin riisin quinoalla, muuten mentiin normisetillä, vain voimakkaammalla ja tulisemmalla maustamiselle (tänks, Chipotle Tabasco). HYVÄÄ huusi Lihansyöjä. (hyvää kuiskasin minä).
Eikä siinä vielä kaikki! Hyviä korvikeranskalaisia tai oikeastaan alkuperäisiä parempia syntyy näin:
Le Lanttu
- lanttu
- pari sipulia
- öljyä
- valkosipulia
- suolaa
Suikaloi lanttu lohkoperunan kokoisiksi suikaleiksi ja samoin sipuli. Asettele leivinpaperoidulle uunipellille. Pieni päälle ainakin monta valkosipulinkynttä ja hölvää öljyllä. Rouhi päälle erkkinä suolaa ja nuketa uunissa, ehkä 200 asteessa, noin 40 minuuttia. Slurrrrrppps.
Seurana vaikka Polkkiksen ohjeella osin maustettua spelttipastaa tonnikalalla ja lehtileipää hummuksella. Ja hei, jos ette ole jo suuria hummuksen ystäviä tai ylipäänsä tuttuja, kokeilkaa! Se on IHANAA (huudanko liikaa?). Riittävästi suolaa ja valkosipulia ja ah, sopii muuten tajuttoman hyvin lehtileivän päälle sekä vaikka kurkun kanssa. Myös vihreää hummusta voi kokeilla, jos pitää pakasteherneistä niinkuin eräät.
Että tästä taas köökin ääreen, kiitos hei.
22.6.2008
What the Nut?!
Joskus sitä harhautuu tekemään jonkin intternetin monipuolisista testeistä. Tiedättehän, sellaisen hauskan ja oivaltavan joka paljastaa jotain uutta minusta itsestäni. Ja sehän se on mielenkiintoista, minä. Nyt horjahdin välittömästi Kulinaarimurulan perässä pähkinätestiin ja pistin pikaisesti täytellen.
Tulos: you are a Brazil Nut. Erinomaista! Olen siis varmasti rento ja hilpeä ja eksoottinen ja iloisen kupliva, eurooppalaisen helppo juotava ja hauskasti hullu. Mutta ei. Testinlaatijoiden mielestä brasilianpähkylä eli parapähkinä on pelottava. Lisäksi brassipähkinään on vaikea tutustua, ja ko. jyvä katoaa joukkoon, erityisesti jos läsnä on Suuria Persoonallisuuksia. Oikea parapersoonallisuus. I say. Ette kai tekään kaikkea osta?
14.6.2008
Reporting live
Täällä itsekseni naureskelen oveluuttani, kun näin pääsen raportoimaan ruokablogipiknikistä lähes livenä! …se nimittäin jatkunee edelleen, tosin ilman minua, kun piti tulla asuntoa rassaamaan. Tapasimme siis Kaisaniemen katveessa Unelias kokki Annan, Kurpitsamoska-Marin, Prinsessakeittiön Veeran, Sillä Sipulin Hyppysellisen ja Pastapään, Äijäruokaa-Arin ja Sorsanpaistaja-Celen kanssa hyvien evästen kera tänään kahdelta. Pöperöt oli pirun hyvät, niistä seuranneekin ihan ohjeistusta, mutta aion nyt röyhkeästi käyttää hyväkseni ainutkertaista tilaisuutta spoilata muiden ruoat etukäteen! Muahahahahaa! Ei vaan, herättelen vain ruokahaluanne.
Unelias oli valmistanut muffinssivuokiin mahtavia mini-mustikkakukkoja, joiden vaniljakastikkeen virkaa suoritti matkalla sopivasti sulanut vaniljajäätelö. Mutta eivät kukotkaan mitään normiriekuja olleet. Anna oli ostanut kaupasta vahingossa sihtiruisjauhojen sijaan riihiruisjauhoja, jotka tuottivat piiraisiin mielettömän eksoottisen savun maun. Parhaat jutut syntyvät juuri näin, vahingossa! Ehkä sinäkin? 😉
Kurpitsamoskan uunista tuli ulos vaikka ja mitä. Suolaisen makeat hernemuffinssit olivat rapean maukkaita ja mainioita, seitan-pastasalaatti vakuutti ainakin minut ihan totaalisesti (mikä stamina tehdä itse seitania!). Prinsessakeittiön köökistä kaivettiin raikasta ja suussasulavaa mansikka-feta-vuonankaalisalaattia, joka edusti hienostunutta keittäjätärtään erinomaisesti. Prinsessa-Veera myös rohkaisi minua kaasu-uunin kokeiluun ennen kuin päätän vaihdosta sähköiseen, tiedossa siis jännittävä nuketusrapo.
Sillä sipulista tarjoiltiin broileripiiraita, jotka oli varusteltu sydämin, hurmaavia pieniä suolapaloja. Pisteet myös oman kahvitermarin tuomisesta ja kunnioitettavasti suunnitelmallisuudesta arkikokkauksen suhteen (kahden viikon ruokalistat etukäteen, hail!) Celen Taikinapojasta bongaama rahkakakku oli selkeä hittituote, itse olisin närppinyt sen riittävän ajan puitteissa varmasti kokonaan suihini. Vähän kuin rahkapullan rahka, mutta ilman sitä liiallista pohjaa. Rusinoilla, tietenkin.
Äijäruokana palveli tänään makea päärynäpiiras, jossa kanelia ei ilokseni kerrankaan oltu säästelty! Pohjasta unohtuneet munatkaan eivät haitanneet menoa lain. Äijä tarjoili myös mahtavaa port-viiniä, joka sai meikäläisenkin tunnelmat ihan groovelle tolalle. Oma panokseni kekkereihin oli itselleni tyypillisesti hyvin arkinen; mitäpä muuta kuin Monkeyfoodin klassikko, raejuusto-suolapähkinäsalaatti 😀
Koska nyt on strutsikoiran aika päästä pissille, päätän raporttini tähän. Mutta taas oli hilpeää ja herkullista, ei näihin miitinkeihin koskaan pety! Kokeile vaikka.
