28.4.2013

Elämän tarkoitus on… Katsokaa, bataattilasagne.

Filed under: Arkiruoka,Gluteeniton — Meri @ 19.09

Olisi niin paljon sanottavaa ja puhuttavaa ja pohdittavaa eikä millään siihen aikaa ja resursseja, niin täksi se sitten redusoituu (onpa toimiva suomennos). Vaikkei uusia reseptejä Monkeyyn juuri tupsahtelekaan, laittelen sen vuosikautisesta valikoimasta kaikenlaista silloin tällöin täällä omassa keittiössäni, vaikka laiskaakin laiskempi kokki kun nykyään olen, niin usein mennään tosi simppelillä linjalla. Hauskaa, jos uudetkin lukijat löytävät näitä klassikoita, kuten vaikkapa tämän bataattilassen, joka ei oikeastaan ole lasse mutta herkullista kuitenkin.

Oikeastaan halusin vain kertoa, että olen kovasti hengissä ja hirveä meno ja meininki päällä ja että kova hinku ja aatteen palo olisi jutella vaikka mistä, mutta juuri nyt tämä on paras mihin pystyn. On ihan supermukavaa, että täällä silti reissaa porukkaa <3 Kiitos. Älkää kokonaan kadotko.

lasagna

Ps. Kun nyt katsoin alkuperäisen ohjeen linkatakseni sen tähän, huomaan, että olen vähän oikonut mutkissa. Onnistuu siis ilman voitakin, ja ylipäänsä sillä lailla rennolla otteella. Kyllä te tiiätte.

 

1.4.2013

Pavlova goes Rocky Road

Filed under: Överi,Cake&Cookies,Gluteeniton — Meri @ 17.39

Reilu viikko takaperin Villa Hakusessa vietettiin eräänlaisia yllätyssyntymäpäiviä ja läsnä oli ihmislauman lisäksi kaksi karvaista olentoa, monta kalaa sekä yksi Pekka. Juhlaväen suut ruokittiin karjalanpaistilla, puikulaperunoilla ja lukuisilla herkuilla, joista tässä esimerkinomaisesti yksi yksinkertainen, mutta nätti kuin sirkusponi.

Pavlovahan on siitä hyvä, että pohjat voi (jos muistaa) tehdä etukäteen valmiiksi ja täyttäminen tapahtuu melko nopeasti. Päälle läästityn runsaan kermavaahdon päälle voi pilkkoa, vuolla, raastaa, sahata, ripotella tai roiskia ihan omaan tai Jackson Pollockin makuun sopivasti mitä lystää makeaa, miksei suolaistakin. Parhaimmillaan pavlova on kylmänä, joten em. taiteellisen riehumisen jälkeen kakun kannattaa antaa hetki levätä ulkopakkasissa tai jääkaapissa. Jotenkin kakku muistutti minua Rocky Roadista, hence the name.

roki

Mandariinikalan pavlova

  • pavlova-pohja Nigellan mukaan
  • 2,5 dl kermaa
  • Amerikanpastilleja, murskattuja turkinpippureita, tummaa suklaata ja Milkan toffeetäytteistä pallosuklaata

Valmista pohja (onnistuu myös viime tipassa juhlapäivän aamuna, ainakin toimintaterapeutilta – ja huom! Tein kaksi.), vaahdota kerma, kuorruta kakku ja korista. Kekkeröimään siitä sitten!

Joo maistuis varmaan.

Joo maistuis varmaan.

Kun päälliset valitsee oikein, kakku on helposti gluteeniton ja laktoositon. Maidottomankin siitä voi tehdä soijakermalla tai vaikka -jäätelöllä!

 

5.3.2013

50 Shades of siemenleipä (Leijonan gluteeniton)

Filed under: Gluteeniton,Leipää — Meri @ 20.24

shades

Valkoisen persikkaa pitelevän apinan kerhossa on viimeisimmällä brunssilla nautittu jälleen megalaatuja antimia. Herkkujen joukossa oli kerhon jäsenen leipomaa täydellistä siemenleipää, joka erityisesti Philadelphia-juuston ja parmankinkun kanssa vei seitsemänteen (eläin-)taivaaseen…

Ohje on alunperin täältä, The Life-Changing Loaf of Bread (IT IS.) ja suomeksi sitä on käännelty ainakin tänne, Viikonloppuleipä. Tekipä sitä suomeksi, englanniksi tai vaikka pidginiksi, se. on. hyvää.

shades2

 

shades3

Leijonan leipä

  • 2,5 dl auringonkukansiemeniä
  • 1 dl pellavan- tai chiansiemeniä (pellava voi joskus olla kitkerää)
  • 1 dl hasselpähkinää tai manteleita
  • 3,5 dl kaurahiutaleita
  • (2 rkl chia-siemeniä)
  • 4 rkl psylliuminsiemeniä tai 3 rkl psylliumjauhoa
  • 1 tl suolaa
  • 1 rkl vaahterasiirappia TAI hiven steviaa
  • 3 rkl kookosöljyä tai gheetä
  • 3,5 dl vettä

Sekoita kuivat aineet keskenään. Sulata kookosöljy  tai ghee ja sekoita siihen vaahterasiirappi/stevia ja vesi. Sekoita neste kuiviin aineisiin ja sekoita, seoksesta tulee paksu. Kaada taikina leipävuokaan ja jätä tekeytymään pariksi tunniksi.

Paista uunin keskiosassa 175 asteessa ritilän päällä n. 20 minuuttia. Ota leipä ulos, kumoa vuoastaan ritilälle ja paista vielä 30-40 minuuttia. Leipä on kypsä, kun siitä kopsutellessa lähtee kumea ääni. Anna jäähtyä ja viipaloi.

shades4

Tässä vielä leipää monasti leipaisseen Leijonan pro-ohjeet:

• jos tekee esim. brunssille, kandee varata melkeinpä pari tuntia aikaa, koska uunissa menee tunti ja valmisteluissa vähän ja leivän pitää antaa jäähtyä reilusti
• huomaa, että leipä tulee kipata ulos vuoasta puolivälissä
• kandee pakastaa siivuina ja sujauttaa paahtimeen tarpeen vaatiessa
• parhaat päälliskombot: philis + speck (tai prosciutto) TAI philis ja hillo TAI voi ja cheddar
• kannattaa tehdä eka resepti ohjeen mukaan ja sitten tuunailla: olen lisännyt porkkanaa, kokeillut oliiviöljyä ja vähentänyt pähkinöitä lisäten kaurajauhoa

Kaikki kuvat by Laura.
Ps. Philis on Piladelphia. But you knew that!

3.3.2013

Iisisti cool

Filed under: Gluteeniton,Napot — Meri @ 12.20

Ei sen tarvitse olla niin vaikeaa.

tapas

 

Juustoa, pähkinöitä, parmankinkkua, viinirypäleitä.

 

tapas2

(Gluteenitonta) paahdettua leipää, voita, brietä, mustikkahilloa.

tapas3

Dajmia, lakrids by Johan Bülow (Stokkalta).

 

14.2.2013

Leipäkauraset

Filed under: Gluteeniton,Leipää — Meri @ 19.19

Helppojen ja suhteellisen pikaisten leipäkaurasten ohje on mukailtu Hanna Markukselan ja Varpu Tavin e-kirjan Aknesta voi parantua! -ohjeen pohjalta (Kauraleipäset, s. 28). How boring (siis minulta, ei heiltä). Koska lopputulos kuitenkin oli hyvä sekä tuoreeltaan että yön yli nukkuneena, jaan reseptin.

kauraa

Leipäkauraset, reilu pellillinen

  • 3 dl kauraleseitä
  • 1,5 dl tattarijauhoa
  • 1 tl suolaa, leivinjauhetta ja leivinsoodaa kutakin
  • 1 rkl psylliumia (+1,5 dl vettä)
  • 500 g  luonnonjogurttia

Sekoita psyllium veteen ja anna turvota hetki, niin että lima muodostuu. Sekoita kaikki aineet ja jätä turpoamaan vähintään 20 minuutiksi, mutta taikina saa turvota useita tuntejakin. Lämmitä uuni n. 200 asteeseen ja nosta seoksesta sopivia kekoja tai lämpäreitä leivinpaperoidulle pellille. Varaudu lämpäreiden laajenemiseen eli jos a) haluat, että kauraset ovat erillään pysyviä leipäsiä, jätä väliin runsaasti tilaa tai b) heitä halusi romukoppaan ja leikkele pellinkokoinen lämpäre kappaleiksi kypsänä.

Paista n. puolisen tuntia. Tästä määrästä tuli omassa uunissani yksi pellillinen (9 lämpärettä, osa yhteenmetsittyneitä) ja kaksi kaupan päälle eli yhteensä 11 kaurasta.

8.1.2013

Ei mitään rakettitiedettä

Filed under: Gluteeniton,Leipää,Leivonta — Meri @ 19.33

…ja nyt puhutaan siis gluteenittomasta leipomisesta. En ymmärrä, miksi gluteenitonta leivontaa pidetään niin vaikeana. Minulla on kaasu-uuni (joka ei siis ruskista kuten sähköuunit ja lämpötilojen tarkkuus on niin ja näin) ja nolla jaksamista pieteetille keittiössä. Silti uunista pukkaa herkullisia ja hyviä syötäviä, jos joskus jaksan leipoa.

Valkoiset läntit (juustot) voisivat hyvin olla myös valkosipulia.

Valkoiset läntit (juustot) voisivat hyvin olla myös valkosipulia.

Otetaan nyt esimerkiksi tämä fokatsa; meinasin tehdä sämpylöitä, mutta muistin, että hiiva on loppu. Well. Olin keittänyt aamulla perunoita. Otin pari potaattia, muusasin ne, lisäsin vettä niin että sain löysän muusin (huom! eri kuin kiljumuussi), maustoin sen suolalla ja sitten lisäilin tattarijauhoa niin, että seos oli sopivan tahnaista.

Painelin kuivahkon tahnan pellille ja istutin siihen juusto-, aurinkokuivattutomaatti-, rosmariini- (terkkuja!) ja suolasattumia voimakkaan törkkäävällä liikkeellä. Loppusilauksen plätty sai aurinkokuivattujen tomaattien öljystä, jolla valelin luomuksen ennen nuketusta.

Uunissa rieska oli ehkä vartin, melko kuumassa, reilussa kahdessa sadassa. Otin pois kun oli valmis. Rapeaa ja suolaista.

Toisena esimerkkinä voidaan ottaa tämä peltileipä, jonka kyllä rehellisyyden nimissä piti olla alun perin sämpylöitä. Mutta kun en muistanut, että se hiiva on edelleen loppu ennen kuin olin jo lämmittänyt maidon hellalla. Niinpä korvasin hiivan soodalla ja leivinjauheella. Ja perhana: siis kyllä tämä leipää muistuttaa, niin visuaalisesti kuin gustatorisesti!

peltileipä

Tästä vähän tarkempi ohje.

Gluteeniton peltileipä

  • 0,5 l maitoa
  • 2 rkl siirappia
  • reilu 1 tl suolaa
  • 5 dl kaurahiutaleita
  • 1 dl gluteenitonta jauhoseosta, 2 dl kassavajauhoa, 2-3 dl tattarijauhoa (jauhoa siis n. 5-6 dl, voit käyttää mitä tahansa gluteenitonta)
  • 1 rkl ruokasoodaa
  • 1 rkl leivinjauhetta
  • loraus öljyä

Enpä tiedä, tarvitseeko nestettä soodaa ja leivinjauhetta lämmittää, mutta ainakin siirappi sekoittuu lämpimään maitoon paremmin. Lämmitin siis maidon, sekoitin siihen suolan ja siirapin. Sekoitin kulhossa kaurahiutaleet, soodan, leivinjauheen ja n. 3 dl jauhoa. Kaadoin nesteen kuivaseokseen ja sekoitin. Lisäsin tattarijauhoa niin kauan, välillä sekoittaen, että tuloksena oli vielä leivinpaperoidulle pellille ‘kaadettava‘ taikina, mutta ei mikään keitto. Kosteampi kuitenkin kuin fokatsa.

Läästin taikinamassan koko pellin leveydelle mahdollisimman tasaisesti ja paistoin n. 225 asteessa ehkä vartin. Tuloksena oli rapea, murea (jonkin verran siis myös muriseva eli murtuva) ja maukas leipä, erinomainen voin kaveri. Grandma diet y’all!

Hiivaton leipominen on muuten myös juuri niin nopeaa, että ex tempore -illanistujaisissa kuka tahansa voi tempaista uuniin pienet leivänriekaleet.

Peruna.

Filed under: Arkiruoka,Gluteeniton — Meri @ 18.56

Uskotellakseni itselleni (ja ehkä teillekin), että tämä edelleen on aktiivinen (kröhöm) ruokablogi, julkaisen tässä pamflettien välissä jotakin, jota voidaan pitää lähestulkoon reseptinä. Onneksi en ole koskaan ollut tunnettu tarkkuudestani, joskin ohjeen suurpiirteisyys on sekin omaa luokkaansa.

Kuva sen jo kertoo.

Kuva sen jo kertoo.

Kyseessä on edullinen kasvisape, johon tulee keitettyä perunaa, aurinkokuivattua tomaattia, kovaksi keitettyä munaa, salaattia ja edamia (juusto, jossa on megana k2-vitamiinia! Juhana on iskostanut tämän lähtemättömästi mieleeni.). Eipä siinä muuta. Putaattis on halpaa ja hyvää.

24.12.2012

Supersämpylät 2012 (barely!)

Filed under: Gluteeniton,Leipää,Leivonta — Meri @ 8.24

Jeppis. Olipahan tarkoitus postata tämä äidin supersämpylöiden gluteenittoman version ohje jo kuukausi sitten, vaan tässä ollaan. Well, kunhan ollaan yhdessä! Joulukin ja kaikki.

Olin jo olevinaan hakkeroinut näiden sämpylöiden täydellisen jauho-kaurahiutalesuhteen nestemäärään nähden, kun tehtailin sämppyjä yksikkömme pikkujouluihin (sellaiset kekkerit että oksat pois! Vai monestiko olette tanssineet Dallasin teemabiisiä Crazy Frog -versiona meikäläisen olohuoneessa?!), mutta olen autuaasti unhoittanut tarkat mitat. Kun nyt paraikaa valmistan jämämaidon (koirakummin kahvia varten hankitun) pois käyttääkseni sämpyläsatsia, yritän palautella mieleen optimaalisen valmistustavan.

Kokeillaan tällä.

Äidin supersämpylät (gluteeniton versio, gluteenillisessa käytä jauhoiksi n. 4dl sämpyläjauhoa, 4dl kaurahiutaleita ja 4dl mysliä, spelttiä tms. hippikamaa, jotenkin näin)

  • 0,5 l maitoa
  • 2 rkl siirappia (tummaa!)
  • 1 pss kuivahiivaa
  • 1 tl suolaa
  • n. 5 dl kaurahiutaleita
  • 5 dl gluteenitonta jauhoseosta
  • loraus öljyä

Sekoita kulhoon kuivahiiva, suola ja n. 4dl kaurahiutaleita sekä 4dl gluteenitonta jauhoseosta. Kaada maito kattilaan ja lisää sinne siirappi. Lämmitä maito-siirappiseos n. 42-asteiseksi eli sellaiseksi, että tuntuu käteen vähän kuumalta. Kaada neste hiutale-jauhoihin ja sekoita. Lisää mahdollisesti hiukan hiutaleita ja/tai jauhoa, mutta niin, että taikina jää hyvin löysäksi. Ei kuitenkaan ihan kakkutaikinaksi!

Jätä liinan alle kohoamaan vedottomaan paikkaan (esim. mikro tai uuni). Anna kohota vähintään puoli tuntia. Rötkäytä puolet taikinasta leivinpaperoidulle (kannattaa myös jauhottaa paperi) pellille ja painele runsaasti jauhotetuin käsin hiukan littanaksi. Ei kuitenkaan ohueksi, ellet halua rieskaa. Vedä taikinapyörällä viivat ja jätä liinan alle kohoamaan, toista taikinan toiselle puolelle. Taikinaa ei siis ole tarkoitus vaivata.

Anna kohota taas vähintään puolisen tuntia ja paista sitten 225 asteessa n. 12 minuuttia. Sämppä on hyvää, vaikka ei mikään perinteinen sitkoisa pallero! Enpä ole minäkään.

16.12.2012

Valkoisen persikkaa pitelevän apinan kerho

Filed under: Överi,Gluteeniton — Meri @ 19.02

Otsikko jääköön mysteeriksi, kuten tapaamisen älyllis-humoristis-regressoitunut sisältökin, mutta sen verran voin kertoa, että kyseessä oli tämän lumimyrskyisen päivän brunssi kolmen naisen ja yhden koiran kesken. Brunssi kesti viisi tuntia ja tarjolla oli seuraavanlaisia übermakuja:

  • parmankinkkua, melonia, kirsikkatomaatteja
  • piparipalloja (sis. taateleita, pähkinöitä ja piparkakkumaustetta)
  • cheddaria ja paistettua, hunajalla ja pähkinöillä kuorrutettua vuohen valkohomejuustoa
  • luumurahkaa
  • Lauran megamielettömän hyviä bataattivohveleita! Ohje tulossa.
  • graavilohta ja kwakamoulia
  • mustaa kahvia, herkullista teetä ja islantilaisia makeisia plus erinäisiä muita herkkuja (esim. osallistujat)

Incognito.

11.12.2012

Sipsi vai suklaa, en pysty mä päättää

Efu, joka ennenkin on fiitannut Monkeyfoodissa, lähetti jo hyvä tovi sitten Apinakeittiöön valikoidun erän kehittelemäänsä sipsisuklaata. Siis jep, jep – silkkaa pahetta! Suolaisia krispejä ja raakasuklaata. Valmistaminen on helppoa, jos on joskus kokkaillut raakasuklaata. Ja jos ei ole, Raakasuklaa.com tarjoilee auttavan käden ja opastaa prosessissa. Fuusiosuklaa oli kiinnostavaa ja katosi kaapista sukkelasti!

Homma ja miten se tehdään!

Efun pantry.

Efun tsipsisuklaa

  • 99 g hienonnettua kaakaovoita
  • 66 g kookosöljyä
Sulata vesihauteessa.

Ne piirtää, kell’on liituu.

Lisää seokseen:
  • 1 rkl agavesiirappia
  • 1 rkl hunajaa
  • hyppysellinen Himalayan suolaa
  • 2 rkl macaa
  • 3 rkl (raaka-)kaakaojauhetta
  • 4 rkl lucumaa
  • 1 rkl carob-jauhetta
  • 1 rkl riisiproteiinijauhoa
Maistele ja makeuta esim. vaniljastevialla, Efu on käyttänyt tähän määrään 10 tippaa.
Suorita yksinkertainen temperointi. (Monkey huom. Ei mitään hajua ;D)

Temperointi.

Waitin’ for their hot, brown DESTINY!

Siirtele vuokiin murskattua sipsiä sopiva määrä. Efun suosittelee vahvasti (eli alleviivaten) Estrellan Herkku Chips -tuotetta. Kaada päälle ruskea nektariini (jota raakasuklaaksi edellä tituleerasimme) ja anna jähmettyä. Sen jälkeen seuraa Efun ohjeen mukaan Ihmetysmakuelämys! En epäile hetkeäkään varsinkaan, kun huomioidaan käytettyjen rasvojen jetsulliset grammamäärät. Supercalifragilisticexpialidocious! Parhaimmillaan huoneenlämpöisenä.

Ps. Jos et ole Efun kaltainen mestarisäätäjäalkemisti, voit oikoa mutkia ja sulattaa mikrossa kookosöljyä, raastaa joukkoon kaakaovoita, lisätä kaakaojauhetta, steviaa ja kaadella sellaisenaan tsipsien päälle.

Pps. Vadelmasuklaa.

Pps. Minttusuklaa.

Siitä se idea sitten.

Next Page »

Powered by WordPress